KESKITTYMISKYKY KOETUKSELLA

maaliskuuta 28, 2022

Heissan rakkaat,

KESÄAIKA 
Siihen siirryttiin jälleen sunnuntaina. Saatiin melkoiset myrskytuulet jotka riepottelivat viime yönä. Onneksi mitään suurempaa ei sattunut. Oksia löytyy pitkin pihaa ja nyt tuulen lomasta aurinko paistelee. 

Viikonloppu meni synttäreitä juhliessa kun meidän nuorin täytti 11- vuotta. Voi mieletön kuinka aika tuntuu juoksevan. Ihana oli kuitenkin nähdä läheisiä ja jutella kuulumisia kerrankin kunnolla. Onhan tämä korona aika ollut melkoista jaksamista.


KESKITTYMISKYKY KOETUKSELLA

Muistaminen on melko kovilla, levottomuus tuntuu ottavan valtaa, rauhoittuminen tuntuu vaikealta. Keskittyminen elokuvaan ilman kännykkää ei enää onnistu.  Nimien unohtelu ja ajatuksesta kiinni saaminen on välillä tukalaa.
Huomaan etten keskity yhteen asiaan kerrallaan vaan ajatus katkeilee ja olen levoton. Tiedän varsin hyvin tämän johtuvan siitä että yritän hoitaa liian montaa asiaa yhtä aikaa ja tämä on alkanut näkyä toiminnassani.

ADT:n tunnuspiirre on asioista toiseen pompahtelu. Kun luet sähköposteja, selaatkin välillä nettiä, sitten muistat hoitamattoman asian. Kännykästä on ihan pakko tarkistaa vähän väliä ne uutiset. (https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/kuinka-hyvin-osaat-keskittya-kun-rauhoitat-mielen-muistikin-paranee)

ADT eli itseaiheutettu keskittymishäiriö.
Asioihin keskittymistä, aikaan saaminen ja halutun lopputuloksen saavuttaminen. Kun olin koronassa sohvan pohjalla teki tämä paikalla oleminen minulle tiukkaa. TV huusi vieressä ja kännykkä oli ja on liimattuna toiseen käteen. Selasin muiden feedejä ja huomasin harmistuvani aiemmin kivoista asioista.

Tämä kaikki sai miettimään omaa keskittymistäni asioihin. En tee sitä kunnolla, sähellän siksi sattuu ja tapahtuu.
Joten minun on ihan pakko opetella tästä tavasta pois. Kun nyt tätä teille kirjoittelen taustalla hurisee vain astianpesukone. Olen yksi kotona tai nukkuu tuo meidän karvakamu tuossa vieressä. Katselen välillä kauniita tulppaaneita joita sain ja auringon pilkahtelua pihalla. Keskityn. Jätän kännykän rauhaan. Tyhjennän ajatukset kirjoitukseksi.


RAUHOITA MIELESI

Huomasin että kirjottamisen välissä selaan facebook tai katon kännykkään, olisiko jotain muutosta tapahtunut. Hyppään asioista toiseen kokoajan ja tämä tekee sen etten saa valmiiksi kuten olen odottanut tai meinannut. Tekemättömät ja keskeneräiset asiat tuntuivat kovin isoilta asioilta. Ja koko ajan tekemättömiä asioita tuntuu tulevan aina vain lisää. 

Kuten tuossa artikkelissakin luki taito pitää opetella uudestaan ja ottaa käyttöön. Miehenikin minulle usein sanoo fokus asiaan. Tämä miehillä oleva taito on kyllä paras. Keskittymällä vain yhteen asiaan kerrallaan. Opetella karsimaan asiat jotka vaatii oman huomion. Asioiden järjestys. On paljon asioita joihin ei kannata yhtään enempää käyttää aikaa.
Itselläni suurimman avun toi viherkasvit ja niiden hoito. Rauhoittumalla ja keskittymällä jokaiseen erikseen tuo paljon kaivattua mielenrauhaa. Kuten tuo sana mielenrauha, on sitä itseänsä rauhaa mielen pauhunnalle. Jos jokin tekemätön asia yrittää pyrkiä pintaan, aloitan hyräilemään. Tämä ei tarkoita ettenkö tekisi niitä tekemättömiä asioita. Vaan en juuri sillä hetkellä. Nyt vain rauhoitan mieleni.


LOPETA MULTITASKAAMINEN

Upea sana ja tapa toimia. Vaikka ei meitä ole näin kehitetty toimimaan. Melko usein itse itseltämme vaadimme monen asian tekemistä yhtä aikaa.
Melko mahtavaa tai oikeastaan pidemmän päälle ei.
Tämä tapa toimia on ainakin itselläni nyt nostanut kissan häntää. Joku näistä tekemisistä epäonnistuu. Se on se mihin haluan puuttua. Vaikka ollaan aina hoettu kuinka äiti ja vaimo tekee montaa asiaa, onhan tämä loistava taito.
On tämä nyt vanhetessa alkanut harmittamaan. Opetellusta tavasta pitää päästä eroon.
Kyllä ne asiat tulee hoidettua pienemmälläkin säheltämisellä.

Tämä kaikki mitä kirjoitin on sitten aivan eri asia ottaa käyttöön. En olekaan tulossa tyhmemmäksi tai vanhaksi ja väsyneeksi vaan aivot tuntuvat käyvän ylikuormalla ja siitä on päästävä eroon ja opetella nauttimaan tylsyydestä, hiljaisuudesta sekä kevään pienistä iloista ja viherkasveista.


Tunnistatko itsessäsi ADT eli itseaiheutetun keskittymishäiriön oireita?

Huomasinkin että tästä aiheesta löytyy kirjaa sekä melko monta artikkelia, joihin kannattaa tutustua, jos tunnistat itsessäsi näitä oireita.

Saatat Pitää Myös

1 comments