Moikkamoi,
Styleroom teki minusta esittelyn,
josta olen kovin otettu, Kiitos Maria viestistäsi<3
Tähän Maria tahtoi kuvan minusta kodissani.
No eipä niitä kuvia minusta löydy,
koska minä olen se joka kameraa heiluttelee ja en pidä kameran edessä olemisesta.
No miehelle kamera käteen ja
Olen Marika ja asun mieheni ja lastemme 6v pojan ja 11v tytön ja kohta 3-vuotiaan kultaisennoutajan kanssa vuonna 1977 rakennetussa punavalkoisessa puutalossa. Lapsia meillä on viisi, joista kolme ovat jo aikuisia ja asuvat omissa kodeissa. Lisäksi olemme pienen pojan ja tytön isovanhempia.
Marjakuja on sekoitus uutta ja vanhaa. Pidän vaaleudesta, luonnollisuudesta ja valkoisesta pikantilla mausteella vanhaa rouheutta.
PALJON REMONTTIA
Meillä tehdään ja on tehty paljon remonttia, jossa pinta on uutta ja siihen sekoitetaan vanhaa. Vanhat puiset omenalaatikot yöpöytinä, heinäseiväs verhotankona, vanhaa hyllyä, talonpoikaiskaappi, singer sekä vanhoja pärekoreja ja pulloja. Tämä parhaiten näkyy 20-vuotta sitten remontoidun keittiön ja meidän viime vuonna tekemän remontin yhteensovittelussa. Keittiön hyllyille on löytänyt tiensä riihimäen lasipurkkeja ja pulloja aikamoinen määrä, osa on ihan käytössä kuiva-ainekaapissa sekä mausteilla.
Isommat hankinnat teemme yleensä Ikeasta, sieltä saa edullisesti kalusteita sekä kalliimpia niin halutessa. Viimeksi ostimme sieltä Hemnes-lipaston makuuhuoneeseen. Pidän siitä tyylistä kovasti.
LÖYTÖJÄ KIRPPAREILTA
Sisustuksessa en välitä designista, mutta jos joku miellyttää silmää tai tyyliä, voi se olla sitä aitoa designia. Muuten sitä ei valitettavasti meiltä löydy. Sen sijaan löysin kirpparilta viidellä eurolla vanhan Parolan rottingin lumikenkätuolin joka oli hiukan kärsinyt ja lakka halkeillut. Päätin maalata sen spraymaalilla mustaksi ja siitä tuli todella upea.
Rakastan kirppareita ja löytöjen tekemistä, vanhoja esineitä sekä rouhean ruosteisia romuja.
Parasta kodissani on harmoninen vaaleus, värien rauhallisuus sekä selkeys. Sisustus ei ole mitenkään tarkkaan harkittua, vaan koostuu asioista joista pidän. Kotona eletään täyttä koira- ja lapsiperheen arkea, tehdään ruokaa, ladataan akkuja, leikitään ja sotketaan sekä siivotaan, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.
KOTI JA MÖKKI
Kotimme on kodin ja mökin yhdistelmä. Etupiha on edustustila ja takapihalla ollaan kun oltaisiin mökillä. Suojaisa piha mahdollistaa oleskelun ilman ylimääräisiä katseita. Heti kun kelit antavat myöten Marjakujalla häärätään paljon pihalla ja puutarhassa sekä nautitaan olosta terassilla.
Sisustaminen on täysin minun vallassani ja toki välillä konsultoin miestäkin jos saan jonkin hyvän idean jota en osaa täysin hahmottaa. Yhdessä koitamme sitten järkeillä toimisiko se vai ei. Koska olen aika vaihtelunhaluinen, malttamaton ja nopeasti kyllästyvä, tavarat vaihtavat välillä nopeastikin paikkaansa. Toisten blogit, Pinterest, lehdet, sisustus- ja remontointiohjelmat sekä tietysti StyleRoom ovat paikkoja joista saan mahtavia ideoita. Näitä rakas aviomieheni sitten koittaa parhaansa mukaan minulle toteuttaa. Onneksi ihan kaikki ei mene aina läpi.
EI VÄREILLE JA TILPEHÖÖRILLE
En missään nimessä laittaisi sisustukseeni retroa tai värejä, koska karsastan värejä, toki niitä saa olla lastenhuoneissa ja kukissa aina välillä. Ja vaikka rakastankin kukkia, en osaa ajatella kukkia kankaissa kotonani. Bling-blingiä, glamouria tai eläinkuvioita en myöskään kotiini kelpuuta. Hiukan olen nyt haalinut mustaa sisustukseen sopivissa määrin, mutta en kuitenkaan osaisi ajatella esim. mustaa nahkasohvaa tai nojatuolia. Myös kirjahyllyt täynnä tilpehööriä ovat ehdoton ei.
Mielestäni paras ja persoonallinen sisustus voi syntyä myös edullisesti. Toki remontilla on aina hintansa. Seuraavaksi makuuhuoneen lattia odottaa tasoittamista jotta saamme uuden valkoisen laminaatin asennettua. Aloitamme myös kasvihuoneen rakentamisen vanhoista ikkunoista, joten kevät menee niitä kunnostaessa. Olen sinne jo vaikka mitä hommannut, kuten tiilet lattiaan ja vanhoja perunalaatikoita, hyllyn ja tuoleja niin, ettei sinne taida pian kasveja mahtuakaan.
Täältä pääset lukemaan styleromin esittelyn.