Heippa ihanat,
Syyskuun viimeinen päivä alkoi kuulaan kosteana aamuna. Kalusteiden pinnalla ja pihalla näkyi ensimmäisen kerran oikean syksyn tuntu. Olin siis eilen miettinyt viimeisen kerran ruohon leikkausta tälle vapaapäivälle. Ainakin vielä se on turhaa, kun ruoho on aivan märkää.
Tämä pienoinen takaiskuhan tiesi jotain muuta voisin tänään tehdä. Muun viikkosiivouksen ohessa. Auto alle ja kukkakauppaan hakemaan muutama calluna.
Aloitin terassin siivouksen ja sisustamisen syksyksi. Enpä kauaa kerinnyt pyöriä, kun jo satoikin vettä.
Olenhan kertonut että rakastan syksyä?. Syksyn värejä ja tuoksuja. Eniten ehkä kuitenkin callunoita ja kynttilöitä. pehmeitä materiaaleja ja tunnelmavaloja. Näistä lähtökohdista lähdin kokoamaan katetun terassin syksyisempää sisustusta. Ehkäpä jo tänä syksynä saadaan pihalle uudet valot, koska on vain niin pimeää. Talon valotkin olen jo moneen kertaan vaihtanut mielessäni, siis seinävalot. Tulen usein töistä pimeään aikaan, joten vaikka meillä talon seinävalot ovatkin hämäräkytkimen takaa, on silti liian vähän valoa, siis niitä valaisimia. Laskin että jos laittaisi 7 seinävaloa ympäröimään taloa toisi se vaadittavan valomäärät. Tämän lisäksi erilliset valot, muualle puutarhaan ja ehkä se liiketunnistimella toimiva talon nurkkaan. Saas nähdä miten tämä projekti toteutuu.
Syksyisempi terassi
Nämä rottinkikalusteet ovat sateelta suojassa tässä terassilla. Tarkoitus olisi kuitenkin putsata ja korjata ja lakata nämä talven aikana tallissa. Nyt nämä saivat päällensä taljat ja tyynyt.
Pikkuisen on kyllä haave lasitetusta terassista noussut mieleeni. Tällä kun saisi terassin käyttöikää lisättyä entisestään sekä suojaa tekstiileille ja kalusteille.
Mutta nyt vain mennään näillä mitä on.
Vanha sohva, joka on ollut katetulla terassilla jo 7 -vuotta saa vielä aikaa näin. Tyynyt ja viltit kaverina, toki myös talja antaa istujalle mukavamman olon.
Kaapelikelapöytä päätyi nurkkaan ja tuo toivoman laskutilan kahvikupille. Jos vain kaikkien tavaroiden sekaan mahtuu.