Sivut

  • T E R V E T U L O A MEILLE
  • B L O G I Y H T E I S T Y Ö
Instagram facebook Pinterest

SISUSTUS & LIFESTYLE -blogi | www.marjakuja.fi

    • Etusivu
    • Bloggaaminen
    • DIY
    • Kirppislöytö
    • Leivonta
    • Piha
    • Remontti
    • Sisustus
    • Terassi
    • Viherkasvi
    Yhteistyössä Muutos.net

    Mieleeni tuli asia mikä ainakin itseäni on helpottanut näiden vuosien aikana, se etten ole riippuvainen oikeastaan enää muusta kuin kahvista. Kun tämän asian huomaa tai riippuvuus helpottaa on huomattavasti helpompi kokea uusia haasteita sekä oikeastaan ihan kaikki asiat, uudet sekä vanhat. 

    Kun noin 5 ja puoli vuotta sitten lopetin tupakanpolton. Tähän olin todella riippuvainen, jokainen jo polttaa tietää sen ja vieläkin vain ihmettelin mitä kaikkea muuttui. Jouduin opettelemaan asioiden läpikäymistä, vaikeuksista selviämistä, kriisien hallintaa, itkua, naurua, epäonnea ja onnistumista aivan uudella tavalla. Päivät tuntui olevan kuin unessa josta olen herännyt. Päivien läpikäymistä ilman minkäänlaista päämäärää. Melkoinen matka on tullut tämän kanssa läpikäytyä.
    Mutta yhtälailla suhde ruokaan oli kuin riippuvuus tupakkaan. Kaikki maistui ja tuoksui hyvältä. Teki mieli nauttia kaikesta hyvästä. Mutta...

    HUONOISTA TAVOISTA VOI PÄÄSTÄ EROON!

    Kuten myös tunnesyöminen on ollut aina isossa roolissa elämässäni. Meillä ainakin ansaittiin pullakahvit tekemisen lomassa ja välillä ilman syytä. Leivoin ja paljon ja kyllä vain se alkoi näkyä kropassa jos toisessa... Tästäkin tavasta piti vain päästä eroon. Keksiä muita keinoja näyttää perheelle että äiti välittää, kuin herkut.
    Ja tämä tapa kuin myös tupakanpolton tapa on niitä huonoja tapoja joista vain on pitänyt päästä eroon. Tähän voisin sen verran sanoa ettei se käy ihan parissa viikossa. Mutta onnistuu kyllä jos hiukan käyttää tahdonvoimaa onnistuakseen. Päättää muuttaa asian. Tänä päivänä remontin vaiheiden välissä pidämme vesijuoma tai pelkät kahvi tauot joten tämä on meidän uusi tapa. Vedenjuonti on yksi tärkeimmistä muutoksista näin kaikenlainen napostelu jää välistä ja janonälkä poistuu.

    Voisin sanoa että nykyään olen määrätietoinen nainen, joka tietää mitä haluaa ja kuinka sen voin saavuttaa.

    Keittiön seinällä vanha lautahylly asetelmineen.

    KESKITTYMISKYVYN PARANTAMINEN

    Keskittymiskyvyn parantaminen tai oikeastaan ensin sen löytyminen on ollut kovin haasteellista. Tähän on todellakin auttanut myös tuo riippumattomuus. Se että asiat pystyy sisäistämään ja hallitsemaan omaa elämää ja sisäistämään asioita mitä haluaa muuttaa. Tämä oikeasti vaatii melko pitkän ajan, että pystyy päästämään irti riippuvuudesta. Riippuvuutta on se sitten sokeri, tupakka, ruoka, pullat tai energiajuomat tai alkoholi. Ihminen uskoo olevansa niin riippuvainen, ettei sitä pysty muuttamaan. Mutta minä ainakin pystyin ja jatkossakin pystyn muuttamaan omaa itseäni paremmaksi minuksi. Olenkin pystynyt johonkin mihin en ikinä uskonut pystyväni. Tässä muutosvalmennuksessa joka kestää 365 päivää, alkaa matka kohti uutta loppuelämän matkaa.

    Hyvillä ohjeilla ja ihmisläheisellä rauhallisella otteella kohti loppuelämän päämäärää.

    Olen tässä matkalla kohti kevyempää ja liikunnallisempaa kevättä. Liikuntaan olen suhtautunut aina kovin nolona. Luulen muiden katsovan kuinka elefantin läskit liikkuu, mutta nykyään saan siitä irti sen onnistumisen olon ja aion vain jatkaa tällä tiellä.

    KOKONAISVALTAINEN HYVINVOINTI

    Matka kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on minulla nyt hyvällä mallilla. Kokonaisvaltainen tarkoittaa siis elämän jokaista osa-aluetta. Kevyempi, terveellisempi ja  stressittömämpi elämä. Matka on vasta alussa, mutta huomaan että minussa on nyt jo iso muutos stressinhallintaan, vaikka tässä remontin aikana on tullut vaikka mitä haasteita, en anna sen viedä pohjaa koko tekemiseltä. Syvää hengitys ja päätös miten jatketaan ja näin sitten tehdään. Päätös ei aina tule heti, mutta en jää vellomaan tähän negatiiviseen tunteeseen, mille en mitään voi. Stressiä meillä jokaisella tulee elämässä olemaan enemmän tai vähemmän, pieniä tai isoja. Kaikelta emme voi välttyä. Tämän vuoksi itseään voi ja on hyvä vahvistaa ottamaan iskuja vastaan ja selviytymään niistä. 
    Tällä hetkellä pyrin ajattelemaan vain positiivisesti, niin etten jää kiinni mihinkään negatiiviseen. Pyrin mahdollisimman paljon vain puhumalla ja ajattelemalla läpikäymään positiivisia asioita. Onhan se niin että negatiivisuus tuo negatiivisuutta ja positiivisuus taas positiivisuutta.

    Nykyään olen määrätietoinen nainen, joka tietää mitä haluaa ja kuinka sen saavuttaa.
    Lue Lisää...
     Moikkelis moi,

    Miten menee? Kestätkö vielä talvea vai otatko pikku hiljaa enemmän ja enemmän irti pidentyneistä päivistä ja nautit vain talvesta vai alkaako jo riittämään. Minulla oli yhdessä hetkessä tunne siitä että nyt tämä saa jo riittää, mutta päätin vain nauttia siitä mitä on. Asioille mille mitään en voi ja kykene sitä muuttamaan, en käytä siihen yhtään enempää energiaa. Vaan otan vastaan ja nautin nyt olevasta rauhallisuuden tunteesta ja kodin tämän hetken sävymaailmasta. 
    Sekä hiljaisesta lumisesta maisemasta. Toki saisi aurinko vaikka välillä näyttäytyä :)
    Tämä on mahtava vastapaino joulukuun kiireisyydelle sekä tavarapaljoudelle. Vaikka toki tein itselleni ( ja miehelle :D ) melko lailla töitä kun aloin purkamaan keittiön olemassa olevaa kattopintaa. Mutta uutta pintaa saadessa ei harmita enää yhtään, vaikka lopetin joulun melko nopeasti. 

    Olohuoneen ektorp sohva.

    OLOHUONEEN TALVISISUSTUS

    Nyt on sen aika. Joulunodotus ja joulu on ohi ja nyt on aika talvelle, riisutummalle sisustukselle. Valkoisuudelle, puhtaudelle ja pehmeydelle. Taljat ja pehmeät tekstiilit ovat nyt omiaan tähän vuodenaikaan. Vaikka sisustukseni on pysynyt melko pitkään jo samana. Pidän siitä kuinka pienillä muutoksilla, tavaroiden paikkoja siirtämällä saa aivan erilaisen fiiliksen. Yksi suuri syy on se etten välitä kertakäyttökulttuurista ja pyrin pitämään tavaramäärän rajallisena. Mikä on ihan huippua tällaiselle kirppistelijälle. 

    vittsjö hyllyn täydeltä viherkasveja.

    Tämä tunne joulusisustuksen jälkeen ja uuden vuoden kunniaksi tuntuu melko levolliselta. Kuten myös oma olo näkyy se sisustuksen selkeydessä. Siisteyden ylläpitäminen on nykyään paljon helpompaa, kun nämä kotona asuvat nuoret osaavat jo pitää paikat siistinä, sekä tietysti remontin jäljet alkaa olla siivottu. Vielä asennamme uutta pintaa keittiön kattoon ja ai että on mahtavaa päästä sitäkin sisustamaan uudestaan. Mutta siitä sitten lisää kun ollaan valmiita.

    Lipaston päällä kynttilöitä ja tauluja.


    ikea tv taso bestå ruskeilla lasiovilla.


    Lisääntyvä vihreän kaipuu sai käymään viherkasveja läpi ja valitettavasti osa ei selvinnyt talvesta kanssani. Pimeä, kuiva huoneilma sai aikaiseksi sen että olen osan ainakin liikakastellut ja tappanut.  Vaikka ostin diffuuserin tuomaan kosteutta. Peikonlehti koittaa vielä sinnitellä hyllyn päällä. Toivottavasti saan sen vielä elpymään. 

    Olohuoneen sisustus ja paljon viherkasveja.



    Tällä hetkellä on ihan muutama pakkasaste ja sataa hiljalleen isoja lumihiutaleita. Mutta kun mennään kohti kevättä ja aurinkoa, meinaan lisätä hiljalleen lisää rottinkia ja juuttia sisustukseen.
    Lue Lisää...
    Yhteistyössä Muutos.net

    Vuosi vaihtui ja vaikka en oikeastaan ole ikinä tehnyt lupauksia, saa uusi vuosi miettimään pitäisikö.
    Kyllä aion rakastaa itseäni enemmän ja huolehtia itsestäni paremmin. <3

    Ihan ensimmäiseksi haluan selventää ettei mikään näistä vaivoistani ei liity mitenkään tähän muutos- valmennukseen, johon olen vuodeksi sitoutunut, päinvastoin pyrin löytämään helpotusta tulevaan sekä löytämään sen Marikan josta pidän ja jonka kehossa on mukava ja helppo olla. Pois epämukavalta olotilalta, pysyvään hyvänolontunteeseen joka sietäisi stressiä paremmin.

    Nämä viikot ovat olleet elämässäni melko rauhatonta. Kävin lääkärissä ottamassa uudet verikokeet lisätyn rautakuurin vuoksi. Ferritiini on kohonnut 25, on vielä melko matala, vaikka hemoklobiini ei ole ikinä ollut yli 140. Ainut iso kysymysmerkki on korkeat B-tromposyytit eli verihiukkasarvot. Nämä ovat olleet nousussa viimeisen 5- vuoden aikana. Se kysymysmerkki on siinä mistä tämä johtuu, koska minulla ei ole muuta oiretta mihin tämä yhdistyisi. Paitsi tuo anemia tai jos minulla onkin jo esivaihdevuodet...

    ESIVAIHDEVUODETKO?

    Eli mitä jos minulla onkin nyt alkanut esivaihdevuodet. Luonnollinen tila ja siirtymävaihe vaihdevuosiin. Lääkäri oli sitä mieltä ettei minulla ainakaan vaihdevuosia vielä ole, vaikka olenkin tänä vuonna 50 :D. Tätä ei ole virallisesti tutkittu. Toki sen aika vielä tulee. Ja että vielä laitetaan seuraava hormonikierukka. Tämä edellinen on laitettu vuonna 2019. Ja yhtäkään kuukautta ei ole kuukautisia jäänyt pois. Vuotohäiriöt eivät ainakaan tee hyvää anemialle. Mutta se ettei minulla ollut nuorena mitään hormoninäppylöitä naamassa, niin nyt niitä on alkanut tulemaan. Vuodot ovat epäsäännölliset joten tämä on myös yksi suurin muutos.
    Ja kyllä teidän että minun on mentävä gynegologille, joka selventää näitä ajatuksia. Siksi meinaan suunnata yksityiselle jotta asiat selviää tarkemmin. Toki tyyny on melkoisen taistelun jäljiltä aamuisin, joten ehkä se vain on niin :)

    Marimekko räsymattokulho täynnä klementtiinejä.

    ELÄMÄNTAPAMUUTOKSELLA HELPOTUSTA

    Yksi suurin ja yksittäinen asia miksi lähdin tähän elämäntapamuutokseen mukaan on juurikin tuo tapa tuoda helpotusta tulevaan. Täältä Muutos- valmennuksessa Hoitovinkit vaihdevuosiin on mahtavasti otettu huomioon meidät keski-ikäiset joilla on vaihdevuosien kanssa tapahtuvia muutoksia. Tämä luento selkeytti monia ajatuksia ja kuinka nämä vaikuttavat kokonaisvaltaisesti. Sekä mitä kaikkea se sisältääkään. 

    Painonpudotus on suuri plussa jotta jaksan paremmin, varsinkin tehdä asioita, muutenkin kuin vain jääräpäisyyttäni. Toki tässä iässä paino ei ihan niin helposti edes putoa. Haluan myös liikkua paremmin ja säännöllisemmin ja syödä niin että ymmärrän mitä syön sopivasti. Sisäpyöräilyllä olen saanut jalkojen levottomuuden paremmaksi ja samalla kroppa saa liikuntaa ja jalkojen verenkierto paranee että jaksan jatkaa. Myös kehonhuolto ja treeniohjelmat alkavat olla minulla myös ajankohtaisia. 

    Klementtiinejä kulhossa.

    Asiat jotka tiedän auttavan ja joilla itse pyrin auttamaan itseäni :
    Syömällä monipuolisesti ja terveellisesti, 
    liikkumalla tarpeeksi,
    kuuntelemalla hyvää musiikkia ja 
    pyrin rauhoittumaan ihan tietoisesti ja 
    keskityn ajatuksiini. 

    Tämä hyvin yksinkertaiselta kuulostava, ei ole tällaiselle hääräilijälle ihan noin itsestään selvää, vaan asia pitää ottaa asiaksi hoitaa.
    Onneksi olen lopettanut tupakoinnin jo monta vuotta sitten enkä ole hirveän ylipainoinen. Tai oikeastaan painoindeksi sanoi tässä painossa 76 kg että minulla on merkittävä ylipaino, kun saisin tiputettua 74 kg muuttuu tilanne lieväksi ylipainoksi.

    Uni on todella tärkeä ja olen aina tarvinnut paljon unta. Mutta toisinaan tyyny tuntuu liian kuumalta ja väillä tuntuu kuin nukkuisin liian kevyttä unta. Tämän vuoksi pyrin saamaan päivän ajatukset ja murheet puhumalla ulos ja en jää niitä murehtimaan turhaan, varsainkaan asioihin jolle en pysty mitään. Tähän auttaa myös laittamalla kuulokkeet päähän ja kuuntelemalla Muutosvalmennus ohjeita ja polkemalla pyörällä. Omaa aikaa ja keskittymiskyvyn parantamisella helpotusta stressin hallintaan.
    Joten oikein kivaa uutta vuotta, ollaan kuulolla! 

    Lue Lisää...
    Uudemmat
    Tekstit
    Vanhemmat
    Tekstit

    M A R I K A

    Photo Profile

    M A R I K A🌿 Henkilökohtainen blogi 🌿 L I F E S T Y L E Sisustus | Interior| 2nd hand|🌿 Rustic BOHO home |Red house | plants 🌿 Secondhand | Bohemianhome |🌿 DM marjakuja @ gmail.com🌿

    S E U R A A

    • facebook
    • instagram
    • pinterest
    • Blogit
    • bloglovin
    • twitter

    Blogitekstisuositus

    Makuuhuoneen DAHLIA tapetti

    Kaupallinen yhteistyö:  Aveo Tapetit Vihdoin tämä monen vuoden haave on toteutunut ja tämä muutos oli vielä ihanampi kuin uskalsin edes ikin...

    U U S I M M A T

    A R K I S T O

    • ►  2025 (5)
      • ►  huhtikuuta 2025 (1)
      • ►  maaliskuuta 2025 (2)
      • ►  tammikuuta 2025 (2)
    • ►  2024 (18)
      • ►  marraskuuta 2024 (1)
      • ►  syyskuuta 2024 (2)
      • ►  elokuuta 2024 (2)
      • ►  heinäkuuta 2024 (1)
      • ►  toukokuuta 2024 (2)
      • ►  huhtikuuta 2024 (3)
      • ►  maaliskuuta 2024 (4)
      • ►  helmikuuta 2024 (2)
      • ►  tammikuuta 2024 (1)
    • ▼  2023 (29)
      • ►  joulukuuta 2023 (2)
      • ►  marraskuuta 2023 (3)
      • ►  lokakuuta 2023 (3)
      • ►  syyskuuta 2023 (3)
      • ►  elokuuta 2023 (1)
      • ►  heinäkuuta 2023 (2)
      • ►  kesäkuuta 2023 (2)
      • ►  toukokuuta 2023 (3)
      • ►  huhtikuuta 2023 (1)
      • ►  maaliskuuta 2023 (3)
      • ►  helmikuuta 2023 (3)
      • ▼  tammikuuta 2023 (3)
        • ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VIIKOT 13 -16
        • OLOHUONEEN TALVISISUSTUS
        • ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VIIKOT 11 & 12 Esivaihdevuodetko?
    • ►  2022 (40)
      • ►  joulukuuta 2022 (6)
      • ►  marraskuuta 2022 (2)
      • ►  lokakuuta 2022 (5)
      • ►  syyskuuta 2022 (6)
      • ►  elokuuta 2022 (1)
      • ►  heinäkuuta 2022 (2)
      • ►  kesäkuuta 2022 (2)
      • ►  toukokuuta 2022 (5)
      • ►  huhtikuuta 2022 (2)
      • ►  maaliskuuta 2022 (3)
      • ►  helmikuuta 2022 (3)
      • ►  tammikuuta 2022 (3)
    • ►  2021 (47)
      • ►  joulukuuta 2021 (4)
      • ►  marraskuuta 2021 (4)
      • ►  lokakuuta 2021 (3)
      • ►  syyskuuta 2021 (4)
      • ►  elokuuta 2021 (4)
      • ►  heinäkuuta 2021 (3)
      • ►  kesäkuuta 2021 (3)
      • ►  toukokuuta 2021 (6)
      • ►  huhtikuuta 2021 (4)
      • ►  maaliskuuta 2021 (3)
      • ►  helmikuuta 2021 (5)
      • ►  tammikuuta 2021 (4)
    • ►  2020 (70)
      • ►  joulukuuta 2020 (6)
      • ►  marraskuuta 2020 (6)
      • ►  lokakuuta 2020 (4)
      • ►  syyskuuta 2020 (6)
      • ►  elokuuta 2020 (4)
      • ►  heinäkuuta 2020 (5)
      • ►  kesäkuuta 2020 (7)
      • ►  toukokuuta 2020 (5)
      • ►  huhtikuuta 2020 (6)
      • ►  maaliskuuta 2020 (7)
      • ►  helmikuuta 2020 (8)
      • ►  tammikuuta 2020 (6)
    • ►  2019 (108)
      • ►  joulukuuta 2019 (9)
      • ►  marraskuuta 2019 (6)
      • ►  lokakuuta 2019 (7)
      • ►  syyskuuta 2019 (7)
      • ►  elokuuta 2019 (9)
      • ►  heinäkuuta 2019 (10)
      • ►  kesäkuuta 2019 (8)
      • ►  toukokuuta 2019 (10)
      • ►  huhtikuuta 2019 (10)
      • ►  maaliskuuta 2019 (11)
      • ►  helmikuuta 2019 (9)
      • ►  tammikuuta 2019 (12)
    • ►  2018 (119)
      • ►  joulukuuta 2018 (10)
      • ►  marraskuuta 2018 (15)
      • ►  lokakuuta 2018 (10)
      • ►  syyskuuta 2018 (11)
      • ►  elokuuta 2018 (11)
      • ►  heinäkuuta 2018 (9)
      • ►  kesäkuuta 2018 (10)
      • ►  toukokuuta 2018 (10)
      • ►  huhtikuuta 2018 (9)
      • ►  maaliskuuta 2018 (6)
      • ►  helmikuuta 2018 (9)
      • ►  tammikuuta 2018 (9)
    • ►  2017 (105)
      • ►  joulukuuta 2017 (13)
      • ►  marraskuuta 2017 (9)
      • ►  lokakuuta 2017 (8)
      • ►  syyskuuta 2017 (5)
      • ►  elokuuta 2017 (7)
      • ►  heinäkuuta 2017 (11)
      • ►  kesäkuuta 2017 (9)
      • ►  toukokuuta 2017 (11)
      • ►  huhtikuuta 2017 (12)
      • ►  maaliskuuta 2017 (9)
      • ►  helmikuuta 2017 (6)
      • ►  tammikuuta 2017 (5)
    • ►  2016 (85)
      • ►  joulukuuta 2016 (5)
      • ►  marraskuuta 2016 (8)
      • ►  lokakuuta 2016 (8)
      • ►  syyskuuta 2016 (6)
      • ►  elokuuta 2016 (7)
      • ►  heinäkuuta 2016 (8)
      • ►  kesäkuuta 2016 (7)
      • ►  toukokuuta 2016 (6)
      • ►  huhtikuuta 2016 (6)
      • ►  maaliskuuta 2016 (8)
      • ►  helmikuuta 2016 (8)
      • ►  tammikuuta 2016 (8)
    • ►  2015 (115)
      • ►  joulukuuta 2015 (10)
      • ►  marraskuuta 2015 (11)
      • ►  lokakuuta 2015 (8)
      • ►  syyskuuta 2015 (10)
      • ►  elokuuta 2015 (8)
      • ►  heinäkuuta 2015 (10)
      • ►  kesäkuuta 2015 (10)
      • ►  toukokuuta 2015 (12)
      • ►  huhtikuuta 2015 (9)
      • ►  maaliskuuta 2015 (6)
      • ►  helmikuuta 2015 (10)
      • ►  tammikuuta 2015 (11)
    • ►  2014 (38)
      • ►  joulukuuta 2014 (9)
      • ►  marraskuuta 2014 (8)
      • ►  lokakuuta 2014 (9)
      • ►  syyskuuta 2014 (5)
      • ►  elokuuta 2014 (7)

    T U N N I S T E E T

    sisustus (246) blogiyhteistyö (202) kirppislöytö (110) koti (104) kukka (83) olohuoneen sisustus (78) kesä (77) olohuone (75) terassi (72) ajatuksia (66) piha (66) syksy (62) kevät (61) pihahommia (61) joulu (58) leivonta (57) boheemi (56) bloggaaja (54) makuuhuone (54) oma elämä (54) leipominen (53) makuuhuoneen sisustus (52) joulunodotus (49) DIY (47) kierrätyskoti (46) remontti (46) bloggaaminen (43) puutarha (43) boho (42) remontointi (40) maali (34) talvi (34) PIHASISUSTUS (33) terassikalusteet (30) kattaus (28) tulppaani (26) kirpputori (21) blogi (19) elämäntapamuutos (19) kukkapenkki (19) joulukuusi (17) skandinaavinen koti (17) talo (15) huonekasvi (13) perenna (12) keittiöremontti (11) musta terassi (11) ruokailuryhmä (10) ruokapöytä (10) tunnelma (10) matto (9) joulukoti (8) petivaatteet (8) juhannus (6) pääsiäinen (6) autotalli (5) juuttimatto (5)

    U U S I M M A T

    • LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS PÄIVÄKIRURGISENA TOIMENPITEENÄ
    • KOHTI LONKAN TEKONIVELLEIKKAUSTA
    • DIY rottinkituolin maalaus
    • Kun väliin tuli ELÄMÄ
    Marjakuja.fi

    S U O S I T U I M M A T

    • DIY rottinkituolin maalaus
    • DIY: BOHEEMIT PAPERIKORISTEET
    • Keittiön musta STALA allas ja rustic tamminen massiivipuutaso
    • A I K A mullanvaihdon
    facebook instagram pinterest bloglovin

    Created with by BeautyTemplates

    Takaisin alkuun