Lakanalla on väliä

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2018

Moikka moi,

Miten tuli nukuttua?
Heräsitkö aamulla: kauniiseen linnun lauluun, avonaisesta ikkunasta pilkottavaan valoon, pirteänä uuteen päivään vai lakanaan kääriytyneenä, hiki päässä, petivaatteet rutussa ärsyyntyneenä vai kenties vaan ihan hyvin?


Olen sen verran prinsessa, että inhoan yli kaiken roskia tai murusia lakanoissa tai liikaa ryppyjä. Ne kun tuntuvat samalta kuin monen patjan alle laitettu herne.
Pikkumainenkin vielä :) Lisäksi inhoan silittämistä, eli silitysrauta on käytössä vain pakosta.

Lakanoitahan on montaa mallia ja materiaalia. Olen nyt kuukauden ajan käyttänyt Fullmoonin Kampapuuvillaisia petivaatteita ja en kyllä niistä haluaisi luopua.
Näyttävät kauniilta, mutta myös tuntuvat. Pesusta pesuun sileiltä ja puhtailta.


Sileä, ihanan viileä tunne kun menet nukkumaan, on parasta kun heräät siihen samaa tunteeseen aamulla. Oikeasti lakana pysyy paikoillaan, et ole sitä yön aikana rutannut kasaksi lattialle tai ole kietoutuneena siinä hikisenä. Tai tapellut siitä puolison kanssa :)

Vaan voin herätä kauniiseen aamuun ja linnunlauluun.


Materiaaliahan näissä on ihan ykkösjuttu, paitsi että yksi on vielä parempi :D

Helppo sujauttaa paksunkin petarin päälle, 1-7 cm petari on tämä malli minulla,
mutta löytyy valmiina myös 10cm paksulle petarille. Olen lakanaa pessyt, kuivattanut narulla mutta en silittänyt.

Parasta on kun tiedän sänkymme tulevan tiensä päähän ja kun on pakko hommata uusi vähän vielä korkeampi jenkkisänky.
Kun tiedän nämä olemassa olevat petivaatteet eivät jää käyttämättä,
vaan sopivat uuteenkin sänkyyn.
Materiaalina kampapuuvilla on todella tiheää ja kestävää laatua,
joten iloa on todella pitkäksi aikaa.


Tiedän mistä puhun koska olen kokeillut monen valmistajan eri mallisia lakanoita, petaripussia, kuminauhalakanaa tai isoa aluslakanaa, mikä ei ikinä aamulla löytynyt sängystä nätisti.Tai auta armias jos et muistanut pedata sänkyä aamulla,
oli töistä tullessa aika kaamea näky.

Petaamaton sekainen sänky. Vaan nytpäs ei haittaa sileä lakana vaikka ei olisi peittoa päällä.


Quick´n easy-lakana on suomalainen keksintö. Yksinkertaisuudessaan yksinkertaisen hyvä. Päässä ja jalkopäässä on ompeleet nk. taskut joihin petari asettuu. Lakanan sivuhelmat voi jättää roikkumaan tai taittaa petarin alle.


Minä taitoin alle, koska helmalakanan päällä  ei näytä kovin hyvältä.
ps. tuotteita voit tilata Fullmoon quick`n easy

Sua kauniit unet kiittää.
Tuotteet saatu blogiyhteistyönä.


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Viileät lakanat houkttelevat juuri tänä aamuna, kun aurinko paistaa jo aamusta hyvin lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileät sileät lakanat ja aamulla on ihana olo. Ei malttais herätä ollenkaan uuteen päivään, kun on niin mukavaa.

      Poista
  2. Viileissä lakanoissa ja raittiissa ilmassa tulee parhaat unet. Tänä aamuna heräsin tupakan savuun, kun naapuri kärytti takapihalla. Nopeasti laittamaan ikkuna kiinni, mutta eipä se uni enää tullut takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh ja yök, inhottavaa ja uni ei enään tule vaikka kuinka yrittäisi. Raikas ilma ja viileät lakanat <3

      Poista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★