Kovapuu terassikalusteiden käsittely valmis ruskealla COLORIA öljyllä

toukokuuta 13, 2018

Heipähei sinulle!

Yhteistyössä Coloria.

Voi video mitä ilmoja meille on suotu.
Kaikki puiden ja nurmikon vihertäminen ja tulppaanien 
ja muiden monivuotisten kukkien ja pensaiden kasvu,
tuntuu kuin olisimme saaneet kesän yhdessä yössä.
Ei tähän ole oikein mukaan edes kerennyt.

colorian puuöljy keväthuolto terassikalusteet

Viime vuonna tuli 13.5. 2017 lunta tulppaanien päälle.
joten onhan nämä aika mielettömät ilmat :D

terassi

Tänään on sunnuntai, äitienpäivä ja vapaapäivä
joten eletään kuin viimeistä kesäpäivää.
Tehtiin kahvittelulle hetki terassille ja
 saatiin äidin eli minun tekemää suklaa/kinuski/vanilja/mansikka täytekakkua.

äitienpäiväkakku terassi kahvihetki

Vielä kun sain melkein kaikki lapset ja lapsenlapsen yhtä aikaa kylään.
Onnittelemaan, oli paras seura.

colorian puuöljy keväthuolto terassikalusteet

Laitoin terassin muuten kesäkuntoon,
paitsi kesäkukat puuttuu ja haaveissa olisi uusi kaasugrillikin.

colorian puuöljy keväthuolto terassikalusteet

Yksi ilta pesin ja seuraavana iltana öljysin
vanhat askon terassikalusteet Colorian terassiöljyllä,
jota oli jäänyt terassin käsittelystä viime kesältä.
Ensin kunnon pesu ja kuivaus.

colorian puuöljy keväthuolto terassikalusteet

Terassille ja terassikalusteille suosittelemme Coloria Puuöljyä
Se on laadukas luonnonöljypohjainen vesiohenteinen puuöljyemulsio.
 Se suojaa puuta kosteudelta ja lialta sekä vähentää puupinnan halkeilua. 
Coloria Puuöljyä on saatavissa värittömänä ja se voidaan sävyttää markkinoilla olevien kuultavien puunsuojakarttojen mukaan. 

Aikamoinen muutos, eikö?

colorian puuöljy keväthuolto terassikalusteet

Meillä oli käytössä valmissävyinen 
lämpökäsitellyn puun sävyinen ruskea puuöljy.
513 valmis ruskea


Tuote sopii nätisti myös kalusteille.

colorian puuöljy keväthuolto terassikalusteet

Iso valkoinen aurinkovarjo oli saanut kunnolla siipeensä,
kun vääntyi tuulessa, joten uusi on hommattava.
Onhan tuo jo tosi likainenkin, mutta suojaa ihoa auringolta.

colorian puuöljy keväthuolto terassikalusteet

Näillä kauniilla kesäisillä terassikuvilla toivotan oikein 
ihanaa äitienpäivä iltaa kaikille
ja kohta saadaan päästää leijonat ja äidit irti.

rottinkikalusteet kaapelikelapöytä terassi


Saatat Pitää Myös

6 comments