SISUSTAMINEN TAPETEILLA

maanantaina, joulukuuta 27, 2021

 Heii!

KOTINI ON LINNANI

Olenkin monesti kertonut kuinka tärkeä koti minulle on. Se että kotini on omannäköiseni. Yhdistelmä uutta sekä kirpputorilöydöillä sisustettu, rustiikkisen boheemi. Tämä ehkä kuvastaa minua kaikkein eniten. Olenhan vaimo ja äiti viidelle sekä mummu kohta neljälle ja ikää on 48 -vuotta, mielestäni nuorekas mutta kuitenkin pidän perinteisistä asioista, vaikka myös innostun helposti uudesta.
Koti on turva satama ja paikka jossa voi olla ihan oma itseni ja yhdessä perheen kanssa vietetty aika on se kaikkein tärkein. Koti on paikka, jossa halutaan viihtyä ja jota sisustetaan tai haaveillen sisustetaan kuin aikakauslehtien kuvissa. Lisäksi löytyy niitä rohkeita jotka tekevät kotinsa sisustuksen omalla upealla tinkimättömällä ja persoonallisella tyylillä. Tämä upeasti sisustettu koti ei löydy lehtien kansista. On todella tärkeää että jokainen sopii omaan kotiin ja se että perheenjäsenet viihtyvät myös siellä. Se miltä kotona näyttää riippuu sinusta ja toki rahan määrästä jota käytät ja kiinnostuksestasi.

SISUSTAMISTA TAPETEILLA

Se miltä kodin seinät näyttää, ei ole yhdentekevää. Meillä makuuhuoneen yksi seinä eli tämä niin kutsuttu tehosteseinä on ollut jo vuosia harmaa, välillä värinä oli laasti ja nyt Valamo. Tämä on hyvä ja melko turvallinen valinta ja kontrasti muulle sisustukselle. Kuitenkin yksi haave on ollut minulla melko pitkään. Laittaa makuuhuoneen seinään joku upea suuri kukkakuvioinen tapetti. Tapetit ovat nykyään laadukkaita ja niitä löytyy todella upeita ja uniikkeja taideteoksia. Tapeteilla huoneiden tunnelman ja tyylin saa muuttumaan kerta heitolla. Olen haaveillut isosta kukka kuviosta jota katsellessa olisi mukava herätä hymyillen uuteen aamuun. Silti se pikkuinen rohkeuden siemen vielä puuttuu.


PERSOONALLISET SEINÄT

Valkoiset seinät ovat melko persoonattomat, mutta turvalliset ja puhtaat sekä hyvä pohja monenlaiselle sisustukselle. Värikäs sisustus tarvitsee myös kontrastia ja värittömyyttä, että tasapaino säilyy ja sisustus tulee esille. Toki persoonallisen sisustuksen saat helposti myös laittamalla seinälle valokuvan tai design tapetin. Tapetti voi olla melko rohkea ja värikäs tai hillitty ja harmonisen hento. Valinta on sinun. Tällöin simppeli skandinaavisen kesy sisustus on parhaimman näköinen. Molemmat tukevat toisiaan ja tuovat parhaat puolet esiin. Näyttävän saat kun tila on avoin ja kuva näkyy melko kokonaan. Toki voit myös teettää taulumaisen kuvatapetin vaikka vain osaan seinään, näin tila saa oman persoonallisen efektiseinän.

Rustiikkinen tiilikuviotapetti

Miettimällä omaa makua saat upean sisustuselementin seinälle pitkäksi aikaa. Koska tapetointi vaatii keskittymistä ja sitä ei ihan niin vain poisteta. Mieti kuinka paljon olet valmis panostamaan. Laadukas tapetti kestää puhdistusta ja pysyy hyvännäköisenä pitkään. Laittoa niin ikään ei pidä pelätä, non -woven tapeteilla liisteri laitetaan ensin seinään. Melkein minäkin sen osaan :)

Ajattomuutta vai leikkimielisyyttä unohtamatta tai ehkäpä raitoja tai palloja.

Löydät mahtavia inspiraatioita Photowall.fi sivustolta. Tutustu ja ihastu. Itse olen miettinyt upean rustiikkista tiilikuvio tapettia keittiön seinään. Sellaista oikein rustiikkista, kuten yläkuvassa. Seinä saisi näin ihan erilaisen tunnelman.
Meidän naisten mieli vain on se mikä, voi muuttua melko nopeaan tahtiin. Silti kun mietitään sisustusta ja sisustuksen hintaa, on tapetti melko edullinen tyylin muutosta miettiessä tai koko tyylisuuntaa vaihtaessa. 


VALOKUVATAPETTI VAI TAPETTI

Uuden ajan tapetit ovat valokuvatapetteja. Nämä saa oman seinään sopivan kokoisena ja tyylejä ja malleja ja värejä löytyy moneen sisustukseen sopivana. Itse olen ollut huomattavasti rohkeampi tapetoidessani lastenhuoneita. Tytöllä oli aivan pinkki ja pikkupojalla tummansininen raitatapetti. Jotka ovat nyt laitettu uusiksi ja hillitymmiksi, koko muun kodin sisustukseen valitsemiin väreihin sopivammaksi. Nyt kuitenkin mieli ja tyyli on muuttunut ja jotain rohkeampaa voisi EHKÄ kokeilla. Ehkä kuitenkin välttäisin trendien seuraamista, vaikka eihän sillä ole oikeastaan mitään väliä. Koska aina voi tapetin vaihtaa. Unelmien ei tarvitse olla tavoittamattomissa. Hyvä olo voi näkyä myös sisustuksessa ja sisustus saa olla juuri sinunlaisesi.


Tavallisen tapetin valinnassa isoimmassa osassa on kuvio. Vaikka kuvio näyttää hyvältä pienessä mittakaavassa pitää muistaa kuvion jatkuminen. Silloin kun kuvio on kokoajan sama, voi isona alana näyttää levottomalta tai kuvio tuo mieleen ihan toisen kuvion kun piti.

MITÄ ON HYVÄ OTTAA HUOMIOON

Laadukas tapetti kestää aikaa ja puhdistusta sekä auringon valoa haalistumatta. Laatu aina maksaa hiukan enemmän.  Vinyylitapetti kestä puhdistusta paperitapettia paremmin. Kannattaa muistaa keittiössä sattuu ja tapahtuu ja silloin tapetti on kovemmassa käytössä kuin makuuhuoneessa. Tai lastenhuoneessa pienten lasten kanssa voi se kynäkin osua seinään.

Mittaa seinän leveys ja korkeus näin tiedän kuinka paljon tapettia tarvitset. Muista tarkistaa kohdistus ja muista ottaa aikaa. Älä koita tehdä liian väsyneenä tai kiireessä. Maltti on valttia ja hätäileminen ei tuo kaunista jälkeä. Muista kehua itseäsi hyvin tehdystä työstä ja nauttia kädenjäljestäsi.

William Morris (1834-1896) sanoi kerran: "Have nothing in your houses that you do not know to be useful, or believe to be beautiful”.
Kodissasi pitäisi olla vain esineitä, jotka ovat käyttökelpoisia tai kauniita.

Saatat Pitää Myös

2 kommenttia

  1. Minulla on haaveissa tapetoida keittiön seinä, mutta en tiedä teenkö sitä tähän kotiin vai vasta sitten muutaman vuoden kuluttua, kun muutamme uuteen kotiin (pojan muuttaessa pois).
    Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveita on hyvä olla :) Ihanaa vuoden viimeisiä päiviä sinulle Outi <3

      Poista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★