JOULUKOTI 2021

keskiviikkona, joulukuuta 22, 2021

Heippa,
Joulukuun alku näytti meille kunnon pakkaset. Kotona on saanut joka ilta puilla lämmittää takkaa. Ulkona ei ole viihtynyt muuta kuin ihan pakollisen. Välillä saimme kuitenkin vettä. Mutta katsoin että jouluviikolle saamme pienen pakkasen. Tämä on enemmän kuin toivottu ja jos pienen kerroksen lunta olisi tämä aivan mahtavaa. Valkoinen joulu. Näyttäisi hautausmaa kauniilta illalla kun siellä käymme. Silti tänään oli melkoinen ihme pakkasta -10 ja aurinko. Melko ihanaa.

Joulukoti 2021 epätäydellisen simppeli sisustus joulunodotusta varten.
Viime vuonna jo avasin omia mietteitä ja suhtautumista jouluun. Olen aina ollut aivan jouluhullu ihminen ja koska en vain enää pysty keskittymään kaikkeen silla sadalla jolla haluaisin. Olen joutunut punnitsemaan ja suhtautumaan jouluun melko paljon vähemmällä. 

TYYDY HYVÄÄN ÄLÄ ODOTA TÄYDELLISTÄ! 

Näin olin viime vuonna kirjoittanut itselleni ja tätä samaa kaavaa käytän nytkin. Voi olla vaikka kuinka kaunis joulu onkaan jätän kuvaamisen melko vähiin ja vain keskityn kaikkein rakkaimpiin.

Joulukoti 2021 epätäydellisen simppeli sisustus joulunodotusta varten.

JOULUKOTI 2021

Tänä vuonna melko samoilla linjoilla värimaailma kuin viime vuonna. Roosaa ja valkoista. Vähensin vielä rottinkia ja juuttimaton laitoin joulusäilöön ja toin ison paksun roosan värisen maton, joka kuvastaa värimaailmaa tämän vuoden joulusisustuksessa. Lisäsin paksun maton tuomaan pehmeyttä ja lämpöä. Vanhassa talossa tuntuu välillä lattiat kylmältä. Paperitähtiä ja pastellista roosaa ja valkoista. Melko simppelillä sisustuksella otetaan tämä joulu vastaan. On mukava ottaa kevättä kohti kevyemmällä sisustuksella. Sitten kun meinaan siivota joulun pois :)

Joulukoti 2021 epätäydellisen simppeli sisustus joulunodotusta varten.

Ihaninta on kuitenkin rauhoittua yhdessä perheen kanssa. Ehkä jotakin jouluelokuvaa ja sohvan nurkkaan. Vielä on huominen klo 21 asti työvuoro ennen kuin pääsen lepäilemään ja rauhoittumaan. Aattoaamu aloitetaan saunan lämmössä samalla riisipuuro valmistuu ja ollaan melko rauhassa. Kunnes aloitellaan jouluruoan viimeistely. Isommat lapset tulevat käymään ja lahjat avataan ja käydään rakkaita muistamassa. Sytytellään paljon kynttilöitä. Myös pihalla on lyhdyissä kynttilät.

Joulukoti 2021 epätäydellisen simppeli sisustus joulunodotusta varten.

Tekokuusi jonka viime vuonna kävin Bauhaussista ostamassa, on ollut kyllä kiva. Ensinnäkin se etten saa allergiaoireita ja toinen saan fiilistellä melko kauan, eli aloittaa jo marraskuussa kuusen kanssa fiilistelyn. Meinasin jos ostaisi tänä vuonna myös terassille oman kuusen ja saisi siihen laittaa vain valot. Näyttäsi pimeässä pihassa myös oikein kivalle.


Joulukoti 2021 epätäydellisen simppeli sisustus joulunodotusta varten.



JOULUKATTAUS

Mietin tässä jo tovin minkälaisen joulukattauksen tekisin meille. Tänä vuonna olemme vain osa perhettä koossa. Joulussa on kattaus melko suuressa merkityksessä minulla. Muut tykkäävät vain hyvästä ruoasta, minä myös siitä miltä ympärillä näyttää. Kaunis kattaus on puoliruokaa, kauniisti aseteltuna ja hiukan astetta kauniimmin katettuna pöytä houkuttelee pidemmäksi aikaa kuin arkena, jolloin syömme ja jatkamme omiin juttuihin. Jouluna on aikaa keskittyä syömisen ohella yhdessäoloon. Toki jouluruokaan on annettu aikaa enemmän kuin arkiruokaan, jolloin se tarvitsee arvoisensa kattauksen. Usein minulla se simppeli on se mistä tykkään eniten. Jouluruusu ja eucalyptus ja havut ovat mielekkäimmät.

Joulukoti 2021 epätäydellisen simppeli sisustus joulunodotusta varten.


Valitsin kuitenkin valkoisen pöytäliinan ja vesihyasintti tabletit. Kynttilöitä laitoin kasan keskelle pöytää. Kattaus on kuitenkin simppeli valkoiset teemat ja essencen lasit. Varmaakin laitan valkoiset servetit.

Joulukoti 2021 epätäydellisen simppeli sisustus joulunodotusta varten.

JOULU ILMAN PUNAISTA

Olenhan ennenkin kirjoitellut siitä kun asuu punavalkoisessa talossa. En siitä huolimatta laita punaista joulun sisustukseen. Toki miettiessä tuota se voisi olla melko kivan mausteinen väri, talon värin mukaan. Vielä en ole valmis siihen, ehkä jonakin vuonna uskaltaudun ja heittäydyn vallan villiksi.

Oikein ihanaa joulua sinulle <3

Saatat Pitää Myös

1 kommenttia

  1. Ihanan tunnelmallista teillä. Kaunista joulunaikaa sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★