LISÄTILALLE KÄYTTÖÄ
toukokuuta 10, 2021Kellarille uusi elämä — Esittelyssä 5 huikeaa ideaa
Monelta omakotitalossa asuvalta löytyy kotoa kellari tai ullakko, jolle ei ole varsinaista käyttöä. Tyypillisimmin kellaria käytetään varaston ja roskalaatikon yhdistelmänä, jonne tulee heitettyä kaikki turhat roinat pois silmistä. Vaihtoehtoisesti kellarissa säilytetään perunoita ja hillopurnukoita, jotka unohtuvat sinne helposti vuosikausiksi. Entä jos loihtisitkin kellaritilaasi jotain aivan muuta? On olemassa paljonkin vaihtoehtoja, joilla muunnat käyttämättömän tilan aivan uuteen uskoon. Tässä artikkelissa esitellään viisi huikeaa ideaa, joiden myötä saat kotiisi lisää oikeasti hyötykäyttöön tulevia neliöitä pienellä vaivalla ja usein melko edullisestikin!
Harrastatko nikkarointia tai käsitöitä, jonka seurauksena lankakeriä tai vaneripaloja löytyy kierittelemässä kaikkialta kotoa? Kodin yleisen siisteyden kannalta saattaa olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto perustaa kodin kellariin erillinen askartelu- tai nikkarointihuone, jolloin harrastuksen saa rajattua kätevästi tiettyyn tilaan. Kellariin voi viedä esimerkiksi ompelupöydän ja ompelukoneen sekä lipaston, jossa voi näppärästi säilyttää ompelukaavoja. Vaihtoehtoisesti tilaan voi pystyttää ruuvipenkin ja hyllykön nikkarointitarvikkeita varten. Kellarissa voi huoletta vasaroida tai antaa puikkojen heilua ilman, että kukaan siitä häiriintyy.
Pelihuone
Harva haluaa tehdä olohuoneestaan peliluolaa, mutta moni silti haaveilee erillisestä tilasta, jossa voi viettää aikaa erilaisia pelejä pelaillen. Kellari on tähän tarkoitukseen mitä oivallisin vaihtoehto, sillä se on sopivasti erillään muista huoneista ja se on lisäksi melko helppo äänieristää, jolloin peleistä kantautuvat äänet eivät häiritse muita. Pelihuoneeseen voi tuoda tietokoneen tai vaikkapa biljardipöydän, joiden parissa aika kuluu kuin siivillä sekä yksin että ystävien seurassa. Tilaan voi tuoda sohvia sekä minikokoisen jääkaapin, josta voi hakea välipalaa pelisessioiden lomassa. Riippumatta siitä, ovatko peliharrastajan sydäntä lähinnä nettikasinolla pelattavat kolikkopelit, massiiviset monen pelaajan verkkopelit tai vaikkapa shakki, tarjoaa kellari sopivan rauhallisen ja viihtyisän tilan nettipelaamiseen.
Ylimääräinen vierashuone
Mikäli luonasi käy silloin tällöin yövieraita, saattaa kellarikerroksen muuntaminen vierashuoneeksi tulla kyseeseen. Yhä useammat ovat innostuneet rakentamaan kellariin vierashuoneen WC:n päivineen, mutta jo vähemmälläkin panostuksella ja pienelläkin budjetilla talon alimmasta kerroksesta saa viihtyisän, jolloin sinne kehtaa helposti majoittaa yövieraita. Kellaritilan muuttamisessa vierashuoneeksi kannattaa muistaa, ettei sinne välttämättä tule lainkaan luonnonvaloa. Tämä on syytä ottaa huomioon sisustuksessa, jossa toimii tässä tapauksessa parhaiten vaalea värimaailma. Myös valaistuksella on iso rooli tilan muuttamisessa kodikkaan tuntuiseksi. Muutama tunnelmaa kohentava lamppu saa aikaan ihmeitä hämärässä ja pienessäkin tilassa.Kotielokuvateatteri
Jokainen on varmasti joskus haaveillut ikiomasta leffateatterista. Vaikka se kuulostaakin utopistiselta ajatukselta, ei se välttämättä ole lainkaan mahdottomuus, mikäli kotoa löytyy tarkoitukseen sopiva kellarikerros. Tilaan voi maalata yhden seinän puhtaanvalkoiseksi ja hankkia sinne elokuvaprojektorin, joka maksaa nykyään vain muutamia satoja euroja. Sinne voi hankkia penkkejä, sohvia tai tuoleja istumista varten, mutta yhtä lailla myös säkkituolit tai suuret tyynyt ajavat asian ja voivat olla hyvinkin mukava vaihtoehto köllöttelyyn elokuvaa katseltaessa.
Kuntosali
Onko kuntosali taas kiinni tai tuleeko salikorttia käytettyä turhan harvoin? Siinä tapauksessa kannattaa harkita kuntosalin pystyttämistä omaan kellariin kotona treenaamista varten. Riippuen siitä, kuinka monipuolisen varustuksen salilleen haluaa, voi kuntosalin valmistella melko edullisestikin. Mikäli tietää jo etukäteen haluavansa viettää salilla paljon aikaa, voi kellarin lattian päällystää kumipäällysteellä tai hankkia sinne jumppamattoja sekä kaiuttimet energisten treenien siivittämiseksi. Kuntosalille voi myös hankkia ilmastoinnin tai vähintäänkin tuulettimen, mikäli treenit tuppaavat olemaan intensiivisiä. Kuntosalille toisena vaihtoehtona kellarista voi myös loihtia joogasalin, jossa vallitsee upean rauhallinen tunnelma meditaatioon.
0 comments