Haasteena sammaleen poisto huopakatosta

toukokuuta 22, 2017

Hei vain!

Kevät tai kesä ainakin ilmojen puolesta.
Mahtavan lämmin viikonloppu, kiitos näitä lisää :D
Saa katselemaan ympärilleen ja keväthuollossa tarttumaan painepesuriin.

Puutarhavaja

Meillä on vuosia katseltu puutarhavajan kattoa ja varsinkin siinä 
kasvavaa sammalpeittoa.
Piha ympäristössä kasvaa hopeapajua, mäntyä, kuusta, koivua,
melko suurina puina kaikki.
Tämä on tehnyt sen että osa lehdistä ja neulasista on jäänyt
katon pintaan, varjossa saaden sen kasvamaan sammalta.
Kuitenkin on tässä aivan eri asia se että sammalkatto olisi tarkoituksellisesti tehty.
Tässä huopakatossa tuo sammal ei ollut kyllä mitenkään kauniin näköinenkään.
Varsinkin kun rajanaapurilta juuri kaadettiin kaikki hopeapajut
ja aurinko pääsee nyt paistamaan pihaan paremmin.

sammaloitunut huopakatto

Tämä toimenpide kuuluu ainakin joka keväisiin huoltotöihin
jospas tästä eteenpäin näin tulisi tapahtumaan :D

Onhan tähän varmasti joitakin aineita olemassa.
Mutta meillä työ tehtiin Kärcherin painepesurilla.

Huopakaton pesu

Painepesurissa oli ostettaessa mukana rotojet- suutin
joka antoi painepesurille vielä lisää potkua ja sammaleelle kyytiä.
(Kun taas tavallisella suihkuputkella ei tapahtunut mitään.)

Kuitenkaan vahingoittamatta katon pintaa.
Maalit tällä suuttimella saa kyllä lähtemään, siksi pitää olla varovainen.
Ettei liian läheltä ja liian voimakkaasti pese.

huopakaton pesu karcherilla

Mieletön muutos.

pesty huopakatto

Viimekesänä kun ostettiin tämä Kuluttajalehden testivoittaja
 valintaan vaikutti kun tässä tuli mukana myös terassipesuri.
Jolle on joka kevät  käyttöä.

K4 PREMIUM FULL CONTROL HOME

Kyllähän omakotitalo asujalla on 
tarvetta kunnon painepesurille.
Muutama lisäosa olisi tarkoitus vielä ostaa lisää,
niin silloin olisi täydellinen pesusetti koossa.

Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan oma mielipiteeni.

Saatat Pitää Myös

6 comments