Haasteena sammaleen poisto huopakatosta
toukokuuta 22, 2017
Hei vain!
Kevät tai kesä ainakin ilmojen puolesta.
Mahtavan lämmin viikonloppu, kiitos näitä lisää :D
Saa katselemaan ympärilleen ja keväthuollossa tarttumaan painepesuriin.
Meillä on vuosia katseltu puutarhavajan kattoa ja varsinkin siinä
kasvavaa sammalpeittoa.
Piha ympäristössä kasvaa hopeapajua, mäntyä, kuusta, koivua,
melko suurina puina kaikki.
Tämä on tehnyt sen että osa lehdistä ja neulasista on jäänyt
katon pintaan, varjossa saaden sen kasvamaan sammalta.
Kuitenkin on tässä aivan eri asia se että sammalkatto olisi tarkoituksellisesti tehty.
Tässä huopakatossa tuo sammal ei ollut kyllä mitenkään kauniin näköinenkään.
Varsinkin kun rajanaapurilta juuri kaadettiin kaikki hopeapajut
ja aurinko pääsee nyt paistamaan pihaan paremmin.
Tämä toimenpide kuuluu ainakin joka keväisiin huoltotöihin
jospas tästä eteenpäin näin tulisi tapahtumaan :D
Onhan tähän varmasti joitakin aineita olemassa.
Mutta meillä työ tehtiin Kärcherin painepesurilla.
Painepesurissa oli ostettaessa mukana rotojet- suutin
joka antoi painepesurille vielä lisää potkua ja sammaleelle kyytiä.
(Kun taas tavallisella suihkuputkella ei tapahtunut mitään.)
Kuitenkaan vahingoittamatta katon pintaa.
Maalit tällä suuttimella saa kyllä lähtemään, siksi pitää olla varovainen.
Ettei liian läheltä ja liian voimakkaasti pese.
Mieletön muutos.
Viimekesänä kun ostettiin tämä Kuluttajalehden testivoittaja
valintaan vaikutti kun tässä tuli mukana myös terassipesuri.
Jolle on joka kevät käyttöä.
Kyllähän omakotitalo asujalla on
tarvetta kunnon painepesurille.
Muutama lisäosa olisi tarkoitus vielä ostaa lisää,
niin silloin olisi täydellinen pesusetti koossa.
Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan oma mielipiteeni.
6 comments
No huh, tulipa puhdasta. Painepesurilla olisi töitä meidän pation lautojen kanssa.
VastaaPoistaAurinkoista viikkoa ❤️
Samoin sinulle Outi! Ihan mieletön muutos ja näkyvä.
PoistaUpea muutos. Ihan kuin uusi katto!
VastaaPoistaTodella upea ja vain pesemällä :D
VastaaPoistaLähtipä hyvin puhtaaksi. Mietimme itse tässä, että tehdäänkö itse vai esimerkiksi https://kodinplaza.fi/ kautta. Kiitos vinkeistä :)
VastaaPoistaKyllä jos itse tekee säästää ja pysyy piha kunnossa.
Poista★ Kaunis kiitos viestistäsi ★