JOULUA menneiltä vuosilta

joulukuuta 02, 2019

Heipöö,

Marraskuun viimeinen päivä
ja huomenna on ensimmäinen adventti
ja näin alkoi joulukuun ensimmäinen maanantai.
Tarkoitus oli tehdä julkaisu jo perjantaina,
kummasti töiden vuoksi siitä tulikin maanantai. ;)

Blogeissa liikkuu blogihaasteena kuvia menneiltä jouluilta.
Tein teille koosteen meidän menneiltä jouluilta.
Mieli ja tyyli muuttunut, aikaisemman todellakin maalaisromanttisesta,
värittömyys on pysynyt, paitsi musta on tullut lisää ja samalla enemmän syvyyttä.
Suurin muutos on tänä vuonna että olen todella paljon töissä,
vain aaton vapaalla.
Ehdotin siksi miehelle mitäs jos meille tulisikin
jo tekokuusi vai muovikuusi.
Silloin voisin hyvällä mielellä aloittaa jouluttelun jo vaikka nyt.
No näin tapahtui Facebookin roskalavalta sain kuusen,
joka täytti odotukseni enemmän kuin osasin odottaa.
Kuvaan sen teille myöhemmin, kun ollaan saatu aseteltua.

Odotettu lumisade valostutti maiseman
ja saaden oikeanlaisen odotuksen liikahtamaan sisällä.
Mukavalla jääkaapilla ajo töihin, sai hiukan jo hymynkin huulille,
niin Suomen talvea :)

Vaikka minulla ei niitä pitkiä joulun vapaita ole,
niin pyrin ihan kaiken ottaa irti niistä vähistä ja varsinkin kun olen aina pitänyt odotuksesta,
tulee joulunodotuksesta nyt vielä tärkeämpi.
Joten kuvia menneiltä jouluilta, olkaa hyvät <3

Joulu 2018
Lapset olivat sen verran jo kasvaneet, että äiti sai koristella
oman maun mukaan ja voi kuinka nautinkin siitä.
Kaunis aito kuusi olohuoneessa.
joulukuusi aito metsakuusi joulu 2018.
Lapset ovat kasvaneet ja näin äiti on saanut koristella kuusen.
Aito joulukuusi olohuoneessa, valkoisin ja hopean 
ja ripauksella skandinaavisin koristein koristeltuna.
Joulu asetelmat melko musta valkoiset.

aito joulukuusi metsakuusi joulu.

 Hyasintit ainoita joulua aitoja kukkia meillä.
Pidän yli kaiken tästä vaiheesta kun hyasintti ei ole vielä auennut,
sen jälkeen saa lähteä pihalle.

jouluinen asetelma kynttilat hyasintit.

Ruokapöydän kattaus oli astetta rustiikkisempi
sekä tunnelmallisempi, ripauksella punaista.

joulupoyta jouluinen kattaus.


Joulu 2017

Elämä voittaa ja nautin kaikesta, kuusesta ja kodin sisustuksesta.
Mietin tarkkaan miten laitoin joulun ja hymyilin.
Masentava aika oli ohi.

joulukuusen valkoiset ja hopeat koristeet.

Aito kuusi olohuoneessa
ja aika maltillisesti koristettuna.

joulukuusi_olohuoneessa.

Ruokapöydän kattaus astetta kauniimpana.

joulupoydan koristeet


Joulu 2016

Masentavaa, kun mikään ei kiinnostanut, pakkopullaa.
Joulua rakastavalle aika tyhjää.
Lasten koristelema kuusi ja kännykkä hajoamispisteessä, kuvan laadusta päätellen.
lasten koristelema kuusi.
Lasten koristelema joulukuusi.

Terassi sai jouluasun.
Asetelmassa kärrynpyörä,callunat sekä havut yhdessä
ja tietysti kynttilät.

karrynpyora asetelma terassin joulua.

Katettu terassi jouluasussaan.

katetun terassin joulua.


Joulu 2015

Voi mahdotonta mitä söpöstelyä.
Maalaisromanttista oikein urakalla.

Joulukuusi vaaleassa kodissa.
Kuvaankin olin tehnyt näin hienon efektin :D

Henkarikranssi.

kuusi kranssi henkarista.

Keittiön sisustusta, heinäseiväs verhotankona joka täynnä kaikkea jouluhömppää.

heinaseiväs verhotanko keittiössä.

Tein joulutorut piparkakkumuotilla sydämiksi <3

joulun herkkuja joulutortut piparkakkumuotilla sydän.

Aika ja elämä ovat aikalailla muuttuneet näiden vuosien aikana.
Samalla oma sisustustyyli on tainnut lyötyä,
vaikka monet huonekalut taitavat olla samoja on tyyli aivan eri.

Todellinen joulunodotusaika on nyt.

Love, Marika


Saatat Pitää Myös

6 comments