Sisustusta kirppislöydöillä

syyskuuta 01, 2018

Heissan,

Onko se mahdollista?
Toki on mutta kuinka sisustustrendien 2018 mukaisesti.
Tekeekö kirpputoreilta oikeasti trendikkäitä
tai uuden buumissa olevia löytöjä.
Kuka sanoo mikä on muotia milloinkin.
Sisustustrendit määrittelee aika pitkälle muoti värin.

kirppislöytö, kirpputori sisustus skandinaavinen

Koti on kuitenkin meille jokaiselle oma henkilökohtainen
olo ja elotila.
Vaikka kuinka olisi keltainen muotia
tai trendikästä, kuten nyt murrettujen värien joukossa.
En tulisi sitä missään muodossa ottamaan keltaista oman kodin sisustukseen
tai vaatetukseeni.

kirppislöytö, kirpputori sisustus skandinaavinen

Kuitenkin se vain on niin että meidän omat mieltymykset
vaikuttaa kaikkein eniten trendeihin.
Okei, sen verran takapakkia..
Monet yritykset ja julkaisevat
elokuu- syyskuussa talven 2018 trendit.
Eli uutuudet tulevalle kaudelle.
On asioita jotka pysyvät muuttumattomina vuodesta toiseen
ja on myös aina se yksi ylitse muiden juttu,
joka nappaa.

kirppislöytö, kirpputori sisustus skandinaavinen

Kuinka moni oikeasti ostaa koko olohuoneen
sisustuksen uusiksi pelkästään sen mukaan
mikä on nyt tai maalaa kotinsa sesonkien mukaan.
Onko se sinulle mahdollista?
Venyykö rahapussin nyörit niin paljon
ja mitä teet niille viime vuoden sesonki tavaroille
kun ne vanhenee?

kirppislöytö, kirpputori sisustus skandinaavinen

Onko silloin kierrätyksen kannattajan
mahdollista sattua juuri sinun tuotteiden ostajaksi
ja ostaa omaan kotiin jotain trendikästä.

Hyggeily,
tuo viime vuoden olotila
jatkaa vain matkaansa.
Jokainen tila jossa on
pehmeät tekstiilit ja omaan silmään 
siihen sisustajan silmää hivelevät vaikkakin ne olisi kirpparilta löytyneet
ja omaan olohuoneeseen päätyneet.
Valoja himmentämällä  ja kynttilöitä ja lamppuja sytyttämällä
saa kaiken vielä kauniimmaksi.
Niihin ei ole laitettu kuin euroja
ja tyylin saavuttaminen ei voi olla hankalaa tai kallista.

kirppislöytö, kirpputori sisustus skandinaavinen

Toki on myös se että sinä et välttämättä
pidä minun kodistani tai sisustustyylistäni.
Mitä en vieläkään tiedä nimeltä  :D
Sinä et välttämättä olisi ostanut 
minun löytöjäni.

Silti voi kotini olla sisustettu
ja tavaroille mietitty paikat valmiina.
Ei kirpputoreilla kävijän kodin tarvitse olla pullollaan
tavaroita ja varsinkaan niitä värikkäitä.

kirppislöytö, kirpputori sisustus skandinaavinen

Koti on se missä on hyvä olla,
on se sitten T R E N D I K K Ä Ä S T I
sisustettu tai sitten ei.

Omaperäinen  koti
luki ikean sisustusidean sivulla.
Pehmeitä materiaaleja ja
vaaleiden ja tummien sävyjen leikkiä,
murrettuja värejä ja luonnonmateriaalia.
Sitä on syksy 2018

Sitä löytyy kirppikseltä ostettujen tyynyjen ja vilttien
ja vaalean muun sisustuksen komposta.
Vaikka vaalea ja harmaa ovat poistumassa,
pidän sitä hyvänä pohjana,

kirppislöytö, kirpputori sisustus skandinaavinen

Oma mieli kun muuttuu
ajoittain ja en ole ikinä pitänyt mistään kiiltävästä.
Kunnes löysin aivan ihanan kuparinvärisen lampun 
sekä saman värisävyn tuikun.

Sisustusta kirppislöydöillä.
Harmillisesti on kirpputoreihin on tainnut inflaatio iskeä ja
hinnat vain nousussa, kun ei tiedä jos vaikka jotain arvokasta
olisikin ne Ikeasta alunperin ostetut tavarat joita kirppareille myyntiin on viety.

kirppislöytö, kirpputori sisustus skandinaavinen

Niin ja niistä väreistä,
olen ruskean kauden sisustanut.
Joten olen nyt tyytyväinen,
ainakin hetken!

Syksyisiin kirppistunnelmiin,



Saatat Pitää Myös

6 comments

  1. Kirppareilla on kyllä nykyään aivan liian korkeat hinnat. Kyseessä ei ole enää kodin tyhjennys, vaan rahastus.

    Samaa mieltä, oma koti luodaan itselle, ei ns. muille ja siksi piut paut välitän trendeistä.

    Ihania esineitä. <3

    Mukavaa syyskuun alkua <3

    VastaaPoista
  2. Olen huomannut, että esim. Punaisen Ristin Kontin hinnat ovat paljon kohtuullisemmat kuin itse tavaroitaan kaupittelevien ihmisten pöydillä.
    Koti on siellä asuvia - ei trendejä - varten.
    Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  3. Tärkeintä on että asujat viihtyvät omassa kodissaan. Luin juuri postauksen jossa postailtiin trendienroskikseen heittämisestä. Hyvä postaus sekin! Jokainen sisustakoon kotinsa niin kuin itse haluaa. Eikä itselläni olisi ainakaan mahdollisuuskaan vaihtaa sisustusta aina trendien mukaan, eikä kyllä halujakaan!
    Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä Kaisan kanssa, eli kunhan koti miellyttää omaa silmää ja siellä viihtyy - trendeistä viis!
    Täällä Norjassa kodit ovat harmillisen usein ns. katalogi-koteja, joissa trendejä noudatetaan hartaudella ja sisustus muutetaan lähes vuosittain, oli siihen sitten varaa tai ei. Tällaiset kodit ovat persoonattomia ja mielestäni epävarmuuden merkki.

    Itse pidän keltaisesta pienissä määrissä, sillä se piristää kummasti, kun talven pimeys lähestyy. Olohuoneen sohvallamme on nyt muutama tummankeltainen tyyny,, mutta sen enempää keltaista en tule tänne laittamaan.

    Kirpparit ovat kovasti mieleeni ja täällä parhaita löytöjä tekee pelastusarmeijan kirppareilla. Hinnat ovat ihan ok.

    Ihania esineitä kuvissasi <3 Kauniit värit myös!

    Hyvää syyskuuta!

    VastaaPoista
  5. Ilman muuta pitäisi jokaisen sisustaa omaa kotiaan omien mieltymysten mukaan eikä orjallisesti seurata trendejä ja uskon että valtaosa meistä niin tekeekin. Juuri pari päivää sitten luin jotain sisustuslehteä jossa esiteltiin yhden sisustajan koti. Hän totesi mm. ettei milloinkaan ostaisi valmiiksi sidottuja kukkakimppuja kotiinsa, koska ne hänen mielestään ovat niin persoonattomia. Ja kuitenkin samalla hänen kodistaan otetuissa kuvissa näkyi trendihuonekalu toisensa jälkeen, eli esim. lamppuja jotka vilahtavat joka toisen sisustajan kotona ja ne läpinäkyvät ruokapöydän tuolit. Ei mitään vikaa noissa tuoleissa, mutta ovatko ne sitten persoonallisia?!

    VastaaPoista
  6. Hyvä teksti. Itse en välitä trendeistä mtn. Koti on koti kun siellä viihtyy. Vähemmän keräilyromppeitä ja romua voisi tietenkin olla, joten siinä mielessä nykyinen suuntaus on ok. Valkoinen on tullut vuosien takaisen muodin myötä elämääni, siinä on selkeyttä ja kauneutta, sitä ihailen ja kauniita sisustustekstiileitä, joita en kuitenkaan saa hankittua näköjään koskaan.

    VastaaPoista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★