Syntymäkaupunkini & uudenvuoden arvonta
joulukuuta 30, 2017
Heipähei vuoden viimeisiin päiviin!
Tänään aamulla kun heräsin, päätin että joulun voi siivota jo pois.
Niin paljon kuin sitä rakastankin, en vain enää jaksanut.
Joulukuusi pistettiin fiskarsin oksasaksilla palasiksi ja tehtiin kunnon siivous.
Käytiin torstaina Orivedellä. Katsomassa 95-vuotiasta mummoani.
Saatiin kuvaan viiden sukupolven kauniit naiset.
(äidinäidinäidin äiti )95v isomummo
(äidinäidin äiti) 61v mummi
(äidinäiti) 44v mummo
äiti 21v
Orivesi, on syntymäkaupunkini, vaikka Tampereen keskussairaalassa olen ensimmäiset henkäykset huutanut.
Olen äitini kanssa asunut todella monessa kaupungissa. Ja vaikka minun perheeni ei asu syntymäkaupungissani, on mummola minulle aina tärkeä.
Elegantisti ja eleettömästi, mustavalkoiset kaupunkijulisteet.
Juuri sinun seinällesi.
Julisteet ovat nykypäivän tauluja,
edullisuutensa ja vaihtelun haluisten aikuisten sisustuselementtejä.
ORIVESI
Orivesi, järvien maisemoittama kaupunki Tampereen lähellä. Kaupunki, jolla on monipuolinen kaupunkikuva lukuisine järvineen ja pikkukaupunkimaisine keskustoineen sekä luonnonläheisine taajamineen. Mustavalkoinen juliste ”aktiivisten ihmisten kiinnostavasta kaupungista luonnon keskellä”. Juliste, joka sopii sisustuselementiksi sinulle, joka haluaa seinälleen palan kaupungista,joka on kappale kauneinta Suomea.
Julisteet saapuvat nopeasti haluamaasi postiin ja ilman kehyksiä.
Mutta nyt siihen lupaamaani
ARVONTA
Säännöt ovat yksinkertaiset1 arpa kommentti lukijanaArvonta on käynnissä 7.1.2018 asti.Onnea jokaiselle tasapuolisesti arvontaan!
Käy kaupunkijulisteen sivulla ja
Kerro kommentissa minkä julisteen valitsisit.
Lisäksi Kaupunkijulisteen nettisivuilla on uudenvuoden tarjous -25 % 7.1. asti
Juliste saatu blogiyhteistyönä.
Julisteet saapuvat nopeasti haluamaasi postiin ja ilman kehyksiä.
Mutta nyt siihen lupaamaani
ARVONTA
Säännöt ovat yksinkertaiset1 arpa kommentti lukijanaArvonta on käynnissä 7.1.2018 asti.Onnea jokaiselle tasapuolisesti arvontaan!
Käy kaupunkijulisteen sivulla ja
Kerro kommentissa minkä julisteen valitsisit.
Lisäksi Kaupunkijulisteen nettisivuilla on uudenvuoden tarjous -25 % 7.1. asti
Juliste saatu blogiyhteistyönä.
47 comments
Oi mikä blogi sinulla! Uus tuttavuus ja palaan kyllä uudelleen. Mukana myös arvonnassa ja kotiuttaisin mielelläni Askolan karttajulisteen. Kotikuntani kohta 29 vuoden ajan <3
VastaaPoistaOulu tulisi mukaan, kun muutamme etelään.. ksefedini@suomi24.fi
VastaaPoistaNaantali karttajuliste olisi kiva.
VastaaPoistaLapsuuden kaupunki!
Tampereen juliste olisi valintani. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaTampereen julisteen valitsisin. Nykyinen kotikaupunkini ja tullut jo reilussa vuodessa tärkeäksi.
VastaaPoistaSavonlinnan valitsisin. :) Kotikaupungin, johon ristiriitaiset fiilikset.
VastaaPoistaJonnarawr@hotmail.fi
Valitsisin Helnsingin :)
VastaaPoistaRuskarouva85@gmail.com
Jyväskylän :)
VastaaPoistahelmityttonen@gmail.com
Lukijana mukaan arvontaan, Lontoon valitsisin.
VastaaPoistahippohiiri at gmail.com
Porvoo ehdottomasti. Ihana kotikaupunkini <3
VastaaPoistaTurku, rakas kotikaupunkini, olisi mukava saada karttana seinälle!
VastaaPoistaemilisko@hotmail.com
New York olisi ihana seinälle :)
VastaaPoistaSirkkulitm@gmail.com
Koska Jerusalemia ei löytynyt, se on sitten Kokkola!
VastaaPoistaPariisi <3 Tai sitten pieni kotipaikkani :)
VastaaPoistamatsalikka@gmail.com
Hämeenlinna :)
VastaaPoistaroosa.e.mikkonen at gmail.com
Tampere-julisteen haluaisin. Hyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Hahaa, enpä olisi uskonut koskaan päätyväni tilanteeseen jossa Lontoo ja Turku kisaavat keskenään paremmuudesta ja Turku voittaa... mutta nyt kyllä käy näin. Hyvää uutta vuotta Marjakujalle!
VastaaPoistavuosikerta (at) live (piste) fi
Kyllä nyt sytyin vanhan parjatun kotiseudun Kouvolan julisteelle :)
VastaaPoistaValitsisin Turun! Seuraan bloglovinin kautta.
VastaaPoistasiirun@luukku.com
Oulu olisi valintani :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Vaikea valita, olen muuttanut niin usein, mietitään jos voitan.
VastaaPoistakarhuoja@gmail.com
New York olisi haaveena :)
VastaaPoistaellijapii@gmail.com
Jyväskylän!
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Oma kotikaupunki :)
VastaaPoistanannaliini10@gmail.com
Orivesi olisi minun valintani, synnyin ja asuin siellä muutaman
VastaaPoistakuukauden.
o.korpi@gmail.com
Oulu! Syntymä- ja kotikaupunkini. emilia_ho@hotmail.com
VastaaPoistaOulu-juliste olisi sopiva meille. :) hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoistaHelsinki sopis meille :) maicunblogi@gmail.com
VastaaPoistaNew York sopisi minulle. :)
VastaaPoistaHyvää.Uutta Vuotta!
Kalajoen :) minna1995@gmail.com
VastaaPoistaMukana! Valitsisin kotikaupunkini Vaasan :)
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta!
netteri@gmail.com
Mäntsälä mielessäin:)
VastaaPoistatanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Vois olla vaikka Lahti....
VastaaPoistaValitsisin Ilmajoen. 🙂 Hyvää uutta vuotta! -Sue
VastaaPoistaMinun valintani olisi tietenkin Lahti!<3
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta Marika! On muuten arvonta mullakin blogissa.:)
Oulu :)
VastaaPoistahilsan@luukku.com
Helsinki olisi valintani. :)
VastaaPoistaninnu-83(a)hotmail.com
Moikka moi, valintani olisi Jyväskylä :) jalkanensanna@gmail.com
VastaaPoistaMoikka moi, valintani olisi Jyväskylä :) jalkanensanna@gmail.com
VastaaPoistaKyllä se olisi keuruu! 😊
VastaaPoistaKuopio ehdottomasti😍
VastaaPoistaLontoo olisi mieleinen :)
VastaaPoistaminnapo1(at)gmail.com
Laitila olisi ehdoton valintani. Täällä olen syntynyt ja täällä todennäköisesti pysyn lopun ikäni...ehkä :)
VastaaPoistaheli(at)lailanet.fi
Jyväskylä! Mukana!
VastaaPoistanilppu_90@hotmail.com
Keuruu ehdottomasti :) vaikkaki pojan huoneeseen sopis NY...
VastaaPoistapia1972 at luukku.com
Stockholm
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Oulu.
VastaaPoistatexas-86 (at) hotmail.com
★ Kaunis kiitos viestistäsi ★