Marjakujan joulu 2017

By Marika`s - Marjakuja blogi - tiistaina, joulukuuta 26, 2017

Hip hei!

Joulun pyhät on vietetty.
Tänä jouluna meillä oli teemalla vähempi on enempi.
Minun oli jo ihan pakko oppia, 
ettei minimaalinen pölypallero voi pilata joulua.

Teen ne mitä teen ja sitä mitä en tee, tulee se joulu silti.
Voin pyytää apua ja saada sitä enemmän kuin arvaankaan.
Toki en ihan helpolla osaa antaa periksi.
Opettelua tämä on vaatinut.
Kaikessa tässä näkyy koko vuoden kestänyt,
tavaroiden ja pääkopan raivaaminen sekä ostolakko.

kynttilän jalka tähti hyasintti

Voin istua hiljaa paikalla, voin nauttia arjesta,
voin vain kuunnella ja katsella.
Voin nauttia hetkistä.
Voin vain olla.

En tarkoita laiskuutta,
ehkä kuitenkin pitkä musta syksy,
vei voimia olla ja jaksaa, hiukan liikaa.

kynttilän jalka tähti hyasintti kattaus

Nämä riviera maisonin tähtikulhot, kirppislöytöjä
sekä ripauksella punaista laitoin kattaukseen kuitenkin.
Kuten myös vanhan ison pellavapöytäliinan ostin 2eurolla.

Niin eihän se ostolakko kirppareita tarkoita :D
Toki tarkoittaa, löytö on löytö
ja tavaralle pitää olla paikka tai tarkoitus.

riviera maison tähtikulho

Jouluaattona jäi joulun toivotuksetkin teille väliin.
Niin tohkeissaan oltiin auringon paisteesta kuusen takaa.
Kuten huomaatte iso joulukuusi tuli kuitenkin sisälle.

joulukuusi koriste jouluaatto

Kuusen ostin led kuusen kynttilä valot,
kun löytyi 50% alennuksella.

joulukuusi koriste joulukoti

Kiva kuvakulma kun kuusi näyttää,
 että on ihan vinossa :)

joulukuusi joulukoti koriste jouluaatto

Kuitenkin täysin tuli ladattua akkuja, syötyä hyvin
ja nukuttua pitkään.
Päikkäreitä, ulkoiltua ja oltua perheen kanssa.
Kuten tämän tuoreimman 2kk prinsessan kanssa.
Mummon kulta<3
tyttö vauva tonttumekko

Joku tsiikailee sängyn takaa :D

Iloa vuoden viimeiseen viikkoon!
Love,

Marika`s

Saatat Myös Pitää

8 kommenttia

  1. Hyvältä kuulostaa rennompi ote, itsekin sitä yritän saavutella pikku hiljaa.
    Voi, miten suloinen pikku tonntu siellä makoilee <3
    Joulu on nyt juhlittu ja arki alkaa taas huomenna, pian päästään kuitenkin taas juhlatunnelmiin, kun vuosi vaihtuu :)

    Rennon letkeitä välipäiviä Marika <3

    VastaaPoista
  2. Todellakin, kyllä se joulu aina tulee vaikka ei sitä niin touhuisikaan...kaunis joulu teillekkin♥ Ja tuo pieni prinsessatonttutyttö♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienemmälläkin on mahdollista saada joulu taloon ja mieleen 😀
      Tonttuvauva on ihana ❤

      Poista
  3. Ihania tunnelmia <3 Ihastuttava pieni tonttunen <3

    VastaaPoista
  4. Ihana joulu teilläkin takana. Voi miten suloinen pikkutonttu siellä sängyllä pötköttää!

    VastaaPoista
  5. Kivoja löytöjä kirppikseltä, mullakin on tollanen posliinitähti, kans kirpparilta.Niitä oli kolme kpl.
    Ihania noi tähtikulhot, mäkin olisin ostanut jos eteen olis tullut.
    Suloinen tonttutyttö, ihanuus.

    VastaaPoista
  6. Opettelua se vaatii, että osaa vain olla, himmata ♥ Mun salaisuus sille on se että himmennän valoja tai olen ilman laseja/piilareita,näin vältyn näkemästä niitä pölypalleroita :D Ihana joulu teillä ja suloinen pikkutonttunen ♥

    VastaaPoista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★