Nyt on joulun aika loppua

maanantaina, tammikuuta 05, 2015

Joulun aika loppuu:)
Huominen loppiainen kruunaa joulun pyhät
ja on pääsääntöisesti vapaapäivä kaikilla <3

patkis_kakku


Minulla ainakin ja halusin hemmotella
perhettäni leipomalla jotakin, 
Ihan kun ei joulunaikaan olisi herkkuja ollut tarjolla,
 anyway!

Olen pitkään suunnitellut tekeväni pätkiskakkua <3
Ohjeen hain netistä, niitä olikin useita, mutta käytin Täältä
löytynyttä ja tein pienen muutoksen 

SUUSSA SULAVA PÄTKISKAKKU:

4dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhoja
150g juoksevaa margariiniä
1 prk Violan vanijatuorejuustoa
8 kpl pätkiksiä
 3 munaa

Voitele ja korppujauhota vuoka.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita
Lisää rasvan sekaan tuorejuusto ja munat.
Lisää vielä kuivat aineet.
Sekoita huollella, taikinaa ei tarvitse kuitenkaan vatkata koneella.
Laita vuokaa ja paista n. 45min 175 asteessa.
Kumoa heti varovasti ja anna jäähtyä.
Tee kuorrute suklaalla tms. jos haluat.



Leivontakulhoista lempparit ovat Lb Laursenin

 kulhot ja tietty riihimäen karhulan ja ilveksen lasipurkit,

 joissa säilytän jauhot, sokerit ym.

Ai, että rakastan tuota tablea, 

kun ohjeet on helposti kädenulottuvilla ja helposti saatavilla :)

patkis kakun ohje


 Kakun voi koristella suklaalla ja pätkispaloilla,
 mutta me ei keritty näin tekemään.
Hyvin maistui kahvin kanssa <3

patkis kakkua kahvin kanssa

Kyllä nämä minttutryffelit
menee ihan ilman leipomistakin :)

patkis patukat


Minttusuklaista Loppiaista kaikille!

Kiitos rakkaat kommenteistanne ja uusille lukijoille mukavaa kun tulitte meille!

ps. huomasitteko vuokani,
 tähdenmallinen kuivakakkuvuoka 
ja sain vielä kauniin amarylliksen leikkokukan kuvaan <3

Saatat Pitää Myös

17 kommenttia

  1. Uuuuh, näyttää vaaralliselta :D Kivan mallinen vuoka!

    VastaaPoista
  2. Wau mitkä leivonta kipot ja vuoka sulla on. ★☆★

    VastaaPoista
  3. Voi tää on Pätkis-kakku on hyvää!! Yritä tässä nyt sitten keventää, kun kaveri laittaa tälläsiä ohjeita! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on vaarallisen hyvää :)
      Ei ole laihdutus mun juttu, huomaa varmaan :D

      Poista
  4. Maistuis varmaan mullekin! Vaan ei, kuudes leivätön ja viljaton päivä menossa.. Huoks. Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa itsekuria sinulla,olen tuota leivätöntä kuuria kanssa miettinyt :)
      Hyvää loppiaista ja huomista aherrusta!

      Poista
  5. Pätkiskakku on hyvää!Minulla on vastaava resepti ja en koskaan ehdi kakkua koristella esim.sulatetulla suklaalla kun kakku jo syöty ;) herkullista loppiaista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tuppaa hätähousuilla meneen :)
      Hyvää kuitenkin ♥
      Hyvää loppiaista ja huomista aherrusta!

      Poista
  6. Wau rakastetaan kaikki Pätkistä. Tätä pakko testata. :) Tunnelmallista loppiaista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa taitaa rakastaa pätkiksiä, suosittelen kokeilemaan, ei taida vanhenemaan jäädä :)
      Hyvää loppiaista ja huomista aherrusta!

      Poista
  7. Varmasti huippuhyvää! Kiva tuo tähtivuoka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on :)
      Aivan ihana löytö ja kuivakakut saa uuden muodon :P

      Poista
  8. Namskis! Mistä tuo ihana vuoka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä =)
      Voi en muista mistä olen ostanut, olen vain niin kova tähtifanittaja..:D
      Olisko ollut joku tokmanni?
      Mukavaa kun piipahdit vierailulle!

      Poista
  9. Namskis! Tuota pitää ehdottomasti kokeilla,vaikken mikään leipuri olekaan :D Mutta pätkis on ihan lempparisuklaani,eli siinäpä hyvä syy ryhtyä leipomaan!

    VastaaPoista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★