Huonekuusi olkkarissa

By Marika - Marjakuja blogi - maanantaina, marraskuuta 24, 2014

Voi tähän rakastuin heti kun sen näin, niin ihanan pehmoinen ja kirkaan vihreä, keskellä syksyn pimeyden. Jätin kauppaan ja tämä jäi kummittelemaan mieleeni. Perjantaina ennen töihin menoa minä kävin hymyssäsuin tuon ihanan huonekuusen hakemassa.
Huonekuusi eli Araucaria pitäisi rakastaa puutalon olosuhteita ja varsinkin puulämmitystä, joten hyvät edellytykset tuon hengissä pitämiseksi on, toivottavasti onnistun, on se niin ihana <3

huonekuusi olohuone harmaa sisustus


Meille ei oikeaa isoa joulukuusta tule, voi olla että pieni kuusi lasipurkissa saapuu sisälle. Iso kuusi voi olla että tulee terassille. En ole vielä päättänyt.

huonekuusi olohuone harmaa sisustus

Huomasinkin nyt että nyt noita huonekuusia vilahtelee useassa blogissa, mutta onhan se niin ihqu.
Ja hauskin yhteensattuma kolmen tähden kodin Marikan kanssa, että meillä on ne samanlaisissa juuttipusseissa <3
huonekuusi olohuone harmaa sisustus

Lisäksi ajattelin tuohon virkata valkoisia sydämiä koristeeksi. En tiedä vielä laitanko mitään noihin ikkunoihin roikkumaan. Kuvissa näyttää vaan nyt niin paljailta ;)
No, katsotaan ei sitä tiedä mitä keksii..;) Ehkä ne tähdet pitäsi kotiuttaa jostakin;)

huonekuusi olohuone harmaa sisustus

Iso hali kaikille kommentteja jättäneille ja ihanaa, että olen saanut uusia lukijoita <3
Tervetuloa meille!
                                  Ihanaista marraskuun viimeistä viikkoa kaikille!

Saatat Myös Pitää

14 kommenttia

  1. Olen myös miettinyt kotiuttavani tuollaisen kuusen. Empä taida enään miettiä vaan hakea. On se niin kaunis.

    VastaaPoista
  2. Kauniin värinen tuo kuusi, ihanan raikas!!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kaunis koti teillä! Tuo kuusi on aivan ihana...niin herkkä! Mulla olis täällä sitten hyvät olosuhteet tuon kuusen suhteen...saan vaan aina kuolemaan kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Niin on herkkä kasvi ja olosuhteet meillä pitäisi olla oikeat, joten katsellaan miten pärjää..

      Poista
  4. minäkin olen ihaillut noita huonekuusia nyt näissä lukemissani blogeissa ja luulen, että itsekin nyt suunnistan kauppaan tuon ostamaan :) tänään löysin valkoisia hyasintteja joiden sanotaan olevan miedompia tuoksultaan joten mä jännään et jääkö nuo meille jouluun asti vai lähteekö hyasintit sijoitukseen työkaverilleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset hyasintit kasvaa täällä kovasti ja olen ihan tykästynyt niihin ja tuoksu ei ole ainakaan vielä ollut liian voimakas :)

      Poista
  5. Minä ostin tänään tuollaisen huonekuusen ensimmäistä kertaa.
    Toivotaan, että se pysyy hengissä edes jouluun saakka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, sinäkin :)
      Kasteluohje 10 päivän välein ja voi suihkutella välillä ja niin minäkin toivon, että voi ihastella kauemminkin ;)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niin on :)
      Lisäksi jos laitan jotain kivaa koristeeksi, vaikka kaunis on ilmankin ♡

      Poista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★