Rottinkikeinun kunnostus maalaamalla mustaksi đź–¤

maaliskuuta 02, 2025

Moikka,

Kaupallinen yhteistyö Coloria.fi
Tällä kertaa pelastetaan yksi reppana rottinkikeinu – tai riippukeinu, rottinkituoli, miksi tätä nyt haluaakaan kutsua. Tämä projekti syntyi sairausloman rauhallisina päivinä, kun aikaa oli vihdoin tehdä asioita ilman kiirettä.
Keinu oli rakenteeltaan ehjä, vain yksi punos puuttui. Pinta sen sijaan oli jo nähnyt parhaat päivänsä. Auringon, kosteuden ja ajan jäljet näkyivät selvästi. Mutta kun runko on kunnossa, miksi heittää pois?
Hiljaa hyvä tulee – ja tämä projekti sai edetä juuri siihen tahtiin.

Musta rottinkinen riippukeinu katetulla terassilla punaisen puutalon seinää vasten. Keinuun on asetettu vaalea tyyny, ja vieressä on pieni sivupöytä sekä mustat kukkatelineet vihreillä kasveilla.

Vanha rottinkikeinu, uusi mahdollisuus

Varmuutta ei ole, onko tämä Parolan rottingin keinu, mutta kaunis se on silti. Ja parasta: sain tämän ilmaiseksi. 🖤
Kierrättäminen on minulle tärkeää. Meidän kodin sisustus on pitkälti kierrätettyä – sekä sisällä että ulkona. Tykkään siitä, että vanha saa uuden elämän ja samalla oman kädenjälki näkyy lopputuloksessa.

Kulunut rottinkinen riippukeinu varastotilassa ennen kunnostusta.

Projektin työvaiheet – näin kunnostin rottinkikeinun

1. Tarkistus ja korjaukset

Kävin ensin koko keinun läpi:

  • Onko irtonaisia punoksia?
  • Onko jotain, mikä pitää liimata?

Yhden kohdan liimasin erikepperillä ja annoin kuivua kunnolla ennen jatkamista.

2. Puhdistus ja karhennus

Seuraavaksi:

  • Putsasin pinnan huolellisesti karhunkielellä
  • Poistin kaiken irtopölyn harjalla

Tämä vaihe on tärkeä, jotta maali tarttuu kunnolla rottingin pintaan.

3. Maalaus

Maalina käytin samaa luottotuotetta kuin ulkomaalauksissa:

Coloria Pihla Pro – sävy Piki musta đź–¤

Valitsin pensselimaalauksen sprayn sijaan. Olen aiemmin testannut spraymaalia rottinkiin, mutta ulkona se ei kestänyt aikaa. Pensselillä maalattu pinta on huomattavasti kestävämpi, erityisesti katetulla terassilla.
Maalaaminen vaati:

  • Tuputtamista, jotta maali meni kaikkiin punoksiin
  • Kärsivällisyyttä
  • Aikaa

Maalasin keinun kahteen kertaan, annoin ensimmäisen kerroksen kuivua kunnolla ja tein toisen kerroksen seuraavana päivänä.

Lähikuva rottinkikeinun punoksista ja osittain maalatusta pinnasta.

Coloria-maalipurkki rottinkikeinun kunnostuksen aikana.

Miksi juuri musta?

Musta väri sopii täydellisesti meidän katetulle terassille. Se tuo kontrastia valkoisten kaiteiden ja punaisen puutalon rinnalle ja tekee keinusta selkeästi katseenvangitsijan.
Lisäksi musta antaa vanhalle huonekalulle modernimman ja ajattomamman ilmeen.

Rottinkinen riippukeinu sisätilassa kunnostuksen jälkeen, maalattuna mustaksi. Keinun punokset ja runko ovat valmiina.

Valmis keinu – uusi elämä terassilla

Kun maali oli täysin kuivunut, kannoin keinun takaisin terassille. Tyyny päälle ja hetki taaksepäin katsomaan lopputulosta.
Ja täytyy sanoa: tämä oli sen arvoista.
Kevättä kohti musta rottinkikeinu odottaa aurinkoa ja rauhallisia hetkiä kahvikupin kanssa. 

Maalilla ihmeitä aikaiseksi

Tämä projekti muistutti taas, miten paljon maalilla ja pienellä vaivalla voi saada aikaan.
Vanha, väsynyt huonekalu muuttui terassin suosikkipaikaksi. Ja samalla sain hetken käsillä tekemistä, keskittymistä ja pientä terapiaa.

Musta rottinkinen riippukeinu roikkuu katetulla terassilla punaisen puutalon seinää vasten. Keinussa on vaalea tyyny, ja ympärillä näkyy valkoinen ruokapöytä, rottinkituoleja sekä tunnelmavalot katossa.

Rottinkikalusteen maalaus

Voiko rottinkikeinun maalata ulkokäyttöön?

Kyllä voi, kun valitset säänkestävän maalin ja pidät keinun mieluiten katetulla terassilla tai suojassa suorimmalta sateelta.

Miksi pensseli on parempi kuin spray?

Pensselillä maali saadaan syvemmälle punoksiin, mikä tekee pinnasta kestävämmän ulkokäytössä.

Tarvitseeko rottinkikeinu pohjusteen?

Tässä projektissa en käyttänyt erillistä pohjustetta, vaan huolellinen puhdistus ja karhennus riittivät maalin tarttumiseen.

Kuinka kauan maalin pitää antaa kuivua?

Anna ensimmäisen kerroksen kuivua vähintään vuorokausi ja toisen kerroksen jälkeen useampi päivä ennen käyttöönottoa.

Saatat Pitää Myös

0 comments

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★

F A C E B O O K