Keväinen henkäys

maaliskuuta 18, 2020

Heippa,

Yritän kaikin voimin pitää yllä positiivisuutta,
kuitenkin huomaan että joku suuri ja tuntematon uhka on todellinen.
En meinaa pystyä keskittymään kirjoittamiseen tai kuvamiseen niin kuin ennen.
Huoli meinaa ottaa vallan.
Kodista on tullut vielä tärkeämpi turvasatama.
Varsinkin nyt kun opettelemme uutta ja opetamme lapsia nyt kotona.

kirppislöytö olohuone ruokailutila ruokaryhmä asetelma tulppaani

Vielä minä ja mies käymme töissä ja näin arki
edes hitusen pysyy samana.
Viimeksi kun käväisin kipputorilla,
kaikki oli vielä ihan mallillaan ja viikonlopun töiden aikana tämä muuttui.

kirppislöytö olohuone ruokailutila ruokaryhmä asetelma tulppaani

kirppislöytö olohuone ruokailutila ruokaryhmä asetelma tulppaani

Siksi mukaani lähti ihastuttava pöytäliina.
Ihan tavallinen, mutta hiukan väriä <3
Oikeasti todella upeaa laittaa kevät kotiin väriä.
Oikeastaan mietin tässä pojan 9- vuotis syntymäpäiville kahvipöytää.
Mutta valitettavasti ne siirtyi nyt kesään.

kirppislöytö olohuone ruokailutila ruokaryhmä asetelma tulppaani

Levitin pesun jälkeen puhtaan pöytäliinan olohuoneen ruokailutilaan
ja oli kuin keväinen henkäys olisi lentänyt ylitseni.
Ihanaa vaikka tänään ei aurinko paista.


Iloa on tulppaanikimppu ja kahvi ja uusi lehti.

kirppislöytö olohuone ruokailutila ruokaryhmä asetelma tulppaani

Jaoin eilen facebookissa tämän millä  pystymme yhdessä vaikuttamaan:

Kun Koronavirus on ohi, tee hyvä teko loppuvuodesta 2020. Pidä lomasi Suomessa, syö ravintoloissa Suomessa, tee yökyläilysi hotelleissa Suomessa. Vietä loma Suomen kesämökeillä. Osta suomalaisia tavaroita. Anna lahjaksi paikallisen yrittäjän palveluita. Tue niitä yrityksiä, joilla on ollut vaikeaa, liikevaihdon puutteen vuoksi. Minä teen sen. Tämä on kiertävä teksti, kopsaa ja jaa halutessasi.

LOve, Marika



Saatat Pitää Myös

1 comments