Huonekasvit kotona & huonekasviviikko

By Marika`s - Marjakuja blogi - torstaina, syyskuuta 19, 2019

Heipparallaa,

Huis kun huomattiin että sormikkaita piti alkaa illalla
etsimään ettei sormet palele,
eihän näin kylmä pitänyt vielä olla.
Eilen töistä päästyä leikkasin nurmikon viimeisen
kerran tänä vuonna, kyllä oli vielä leikkauksen tarpeessa.
Samalla vähän kopsuttelin pihalla.
Istutin tuijat penkkiin ja siivoilin nurkkia.

huonekasvi viherkasvi sisustus koti piilea peikonlehti syksy kotoilu huonekasviviikko

Tällä viikolla vietetään 
valtakunnallista huonekasviviikkoa.
Eli tämä on ensimmäinen lajissaan.
Vaikka en omaa viherpeukaloa, olen kaikenlaisiin
 viherkasveihin tai huonekasveihin ihastunut.
Tuovathan ne ihan oman jutun sisustukseen.
Toki niiden on hyvä sopiva sisustukseen,
tai saavat lähtöpassit.

Niin ja olisi hyvä jos ne pysyisivät hengissä.

huonekasvi viherkasvi sisustus koti anopinkieli ton tuoli syksy kotoilu huonekasviviikko

Kaikkia ei voi pitää pöydillä,
jolloin olen muutamia aika ihania amppeleita
löytänyt mistä muualta kuin kirpputoreilta. :)

Anopinhammas, anopinkieli, huonekumipuu tai kumiviikuna
sekä piilea. 

huonekasvi viherkasvi sisustus koti piilea anopinhammas anopinkieli syksy kotoilu huonekasviviikko

Kotoilu, 
on syksyisin alkavaa ja talvista kylmän ajan
oleskelua eli kotona sisätiloissa.
Silloin kun puutarhailuun on liian kylmää ja pimeätä.
Huonekasviseuran sivuilta pääset lukemaan tämän viikon teemoista
sekä paikoista joissa huonekasviviikkoa vietetään.

Kilpipiilean lehtien muoto on kaunis.


Makuuhuoneen nurkkaan on päätynyt melkoinen määrä viherkasveja.
Voi olla kun pimeä aika koittaa päätyvät
ne roikkumaan ikkunan eteen.
Tuon rönsyliljan viereen :)


Olohuoneen suurten ikkunoiden alle,
 patterin päälle tehdylle ikkunalaudalle laitoin
isoimmat altakasteluruukuissa sekä juorut roikkumaan.

nukkumaija, palmuvehka, kilpipiilea,  juorut
nukkumatti ja limoviikuna ei näy kuvissa.
Lisäksi meiltä löytyy kirjovehka, kultaköynnös ja kliivia.



Peikonlehti,  pitää varmaan hankkia isompi ruukku.


Talon toinen Piilea sai paikan talosta.
Kaapelikelapöydältä.


Isoposliinikukka on tehnyt paljon uusia lehtiä
ja tykkää paikastaan keittiössä.
Mutta summasummarum,
 olipas meillä huonekasveja ihan kiva ja sopiva määrä.
Niin ja aina on tilaa uusille,
kun vielä löysin neljä vanhaa rottinkista seinätelinettä
ja johonkin ne pitäisi laittaa... :D


Huonekasvi
on kasvi jota kasvatetaan sisätiloissa ruukuissa.
Huonekasvi,
koriste, joka puhdistaa ilmaa.
Huonekasvi,
osana sisustusta ja kotoilua.
Huonekasvi,
vaatii valoa, vettä ja ravinteita.
Huonekasvi,
saa sinut paremmalle tuulelle.
Huonekasvi,
aa sinut voimaan paremmin.

Nautitaan kotoilusta,




Saatat Myös Pitää

6 kommenttia

  1. Olen ihan innoissani tuosta viherkasvimuodista...kerrankin olen aallon harjalla...minulla on aina ollut kasveja, milloin vähemmän ja milloin enemmän..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä olekkin, näihin ihan hurahtaa huomaamatta ja on ihan trendikäs :)

      Poista
  2. Ihania huonekasveja sinulla on. Minulla on vain tulilatva 😃
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Marika ❤️

    VastaaPoista
  3. Kilpipiilean lehdet ovat tosi kauniit.
    Olet luonut viihtyisän kodin, kasveja unohtamatta.
    Toivotan viherkasvimuodin ilolla tervetulleeksi.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan upea lhtinen kyllä ja olen näillä kokeillut saada viihtyvyyttä lisää :)

      Poista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★