Lähdetäänkö lenkille?
kesäkuuta 05, 2018
Heissulivei.
Jokainen joka on edes joskus ottanut itseään niskasta kiinni ja aloittanut liikkumaan enemmän. Sillä ei oikeastaan ole väliä miten.
Onko se hyötyliikuntaa vai kävelyä tai juoksua..
Tietää sen, ettei ole ihan helppo ottaa itseä niskasta kiinni ja aloittaa..
Tärkeintä mielestäni on, jos ja kun tekee, tekee sitä mistä itse tykkää.
Muutos on aina muutos, kuitenkin sen on lähdettävä sinusta itsestä.
Ja mitä päätät pystyt siihen.
Lopetimme elokuussa 2017 tupakanpolton.
Jihuu!!
Suuri askel itselle sekä aikamoinen meille molemmille. Tapa jota olimme tehneet aina ja kun yhteiseloa oli jo reilu 27 vuotta ollut siihen mennessä.
Kaikki piti laittaa uusiksi, paitsi avioliitto :S
Lopettamisen takana oli ajatus, missä kunnossa ollaan vanhoina.
Jos nytkään ei jaksanut tarttua asioihin sekä ei ollut hyvä olla.
Mitä se on kun ollaan yli viisikymppisiä!!
Jos nyt nelivitosena ollaan kun tosi vanhoja :D
Hah, ei oikeasti.
Paino nousi samontein kaikki kun alkoi maistua niin pirun hyvältä, :(
Nyt tänään ollaan siinä tilanteessa, että pitää liikkua enemmän, saada painoa tippumaan ja oman olon kevenemään ja saada itsensä jaksamaan ja jatkamaan.
Onhan liikkuminen kävely, ulkoilu, lenkkeily
kuitenkin välineurheilua.
Hyvät kengät ja kivat liikkuvat ja laadukkaat vaatteet.
kuten huomaatte löytyy sieltä paljon muutakin.
Kuten päälläni kuvissa oleva
South West Mia collegetakki
Tämä joustava ja todella hyvänlaatuinen huppari pysyy päällä,
on kevyt ja hengittävä sekä joustaa liikkumisen mukaan.
Korkea kaulus sekä huppu.
Itselleni tärkeintä on mukavuus sekä tietysti pitää olla kunnon taskut.
Jotta avaimet ja puhelin, joka mittaa matkaa ja kerää tietoja samalla,
kulkee mukana.
jalassani aiemmin työkengiksikin käyvät
Pääsääntöisesti me liikutaan yhdessä lenkkeillen, kävelemme ja välillä otamme spurtteja pururadalla, kuitenkin pitää muistaa, ettei olla kevyitä tai hyväkuntoisia eikä enää nuoria.
Parasta tässä on keskustelu samalla ja yhdessä tekeminen.
Lapset painaa mukana joko juosten tai pyörillä.
Sekä tietysti karvakaveri on aina mukana.
Palkintona kevyempi olo ja mukavuus.
Itsensä hyväksyminen.
Tässä ja nyt.
Huppari ja lenkkarit saatu blogiyhteistyönä.
10 comments
Lenkkeily on mukavaa kun on hyvää seuraa ja sopivat vaatteet. Mieli on heti virkeämpi lenkin jälkeen :)
VastaaPoistaTodella siihen jos mihin vaikuttaa kaikkein eniten, onko mukavaa liikkua vai ei. Kyllä ja nukun paljon paremmin.
PoistaIhana että saitte tupakkalakon/lopettamisen aikaan. Painoa tulee, koska jotenkin kompensoi tupakanpuutta ja ehkä makuaistikin paranee, joten ruoka maistuu entistä paremmalta. Itse en tupakoi, mutta muru lopetti myös viime kesänä joten pakko miettiä mitä suuhunsa panee ja hienoa että lakon myötä liikunta/kuntoilu lisääntyy automaattisesti 💜
VastaaPoistaKiitos Irja, vuoden paras teko! Suosittelen muillekin jos on yhtään kiinnostusta. Mahtavaa että teilläkin muru lopetti, siitä on hyvä jatkaa. Lenkkeily maistuu paljon paremmalta.
PoistaHienoa tuo teidän tupakoinnin lopettaminen. Itse lopetin 6 vuotta sitten ja kyllä taytyy sanoa, että keuhkot kiittää.
VastaaPoistaKivan näköinen huppari <3
Ah mahtavaa Outi! eikä olekin ja ihan huippu päällä.
PoistaKivat vaatteet ja kengät ovat tärkeä osa kuntoilua ja lenkkifiilistä. 🤗
VastaaPoistaTodellakin ja mukavuus että viitsii yrittää :)
PoistaOnnea tuosta tupakanpoltosta luopumisesta. Iso päätös ja usein myös haastava. Lenkkeily pitäisi kyllä aloittaa, sillä tuota painoa vuoden aikana kertynyt sillein, ettei viime kesän kaikki vaatteet enää menneet päälle. Eli itsestä vaan niskasta kiinni, ei siinä muu auta :)
VastaaPoistaNäinhän se on mutta itsensä voi voittaa ja aloittaa puhtaalta pöydältä uusi aika.
Poista★ Kaunis kiitos viestistäsi ★