JYSK goes kesä 2018
maaliskuuta 04, 2018
Heissan!
Maaliskuun ensimmäinen päivä ja
paikkana ravintola meripaviljonki.
Ainutlaatuinen ja ympärivuotinen,
meressä kelluva panoraamaravintola keskellä Helsinkiä.
jonne oli järjestetty JYSKin kesäsisustuskauden avajaiset.
Kesä keskelle talvea.
Ihan mieletön tunnelma ja mikä ilma.
Aurinko helli meitä urakalla,
vaikka ympäristö oli lumen ja pakkasen purema.
Varsinkin kun käteen sai kesäisen alkoholittoman
makean kesäjuoman.
Tunnelma oli aivan taattu.
Aurinkovarjojen lomassa saimme koekäyttää
ja ihailla JYSKin tulevaa kesämallistoa
aika hyvässä seurassa.
Koko Meripaviljonki oli täynnä Jyksin kesätuotteita
niin terassikalusteita ryhmittäin,
tyynyt, viltit, taljat ja asetelmat valmiiksi mietittynä.
Kynttilälyhtyjä, auringon paisteen lomassa.
Pöydillä olevia tavaroita ja ruukkuja
sekä sommitelmia.
Viherkasveja oli todella miellyttävän paljon,
tekokasveina säilyvät pitkään kauniina,
ja ruukkuja oli monenmoisia,
isoja betoniruukkuja ja rottinkiruukkuja.
Kaikki nämä yhdessä toivat oikein miellyttävän
kokonaisuuden ja moneen terassille sopivat tuotteet,
mieltymysten mukaan.
Skandinavian Sense
sarja on nimensä mukainen,
skandinaavisen puhdas, pelkistetty ja pehmeä.
Tuotesarjassa on petivaatteet,
sekä pyyheliinat ja matot.
Upean seesteisyys ja harmoniset värit sopivat moneen kotiin.
Kyllä kesä terassin odotus sai otteen ja
viherkasvien, sohvien, tuolien, ruukkujen, tyynyjen ja asetelmia
vietävänä odotan jo kovasti terassiaikaa.
Auringonlaskun saattelemana lähdin kotiinpäin.
Kiitos JYSK suomi ja koko tiimi.
Love,
20 comments
Jyskissä on kyllä kiva monipuolinen valikoima niin huonekaluja kuin sisustusjuttuja:)
VastaaPoistaNiin on aina vaan enemmissä määrin.
PoistaKivasti postattu!<3 Nämä tämäntyyppiset on minusta aina haastavia, kun pitää se oma persoona tuoda, ettei mene pelkäksi selostukseksi...
VastaaPoistaKiitos viimeisestä!<3
Kiitti Taina. Niin on omapersoona on kiva saada näkyviin postauksessa. Kiva nähdä!
PoistaIhana tilaisuus! Upeat puitteet ja todella hieno esillepano. Sokerina pohjalla mahtava auringonpaiste ja teidän kohtaaminen Maritan kanssa❤
VastaaPoistaTodella! Kiva oli nähdä sinut.😀
PoistaAivan ihanassa paikassa tilaisuus on pidetty. Jysk on kauppa josta harvoin lähden ulos ilman jotain pientä ostosta. Kauniita sävyjä tulossa kesää varten.
VastaaPoistaMieletön paikka ja fiilis. Sama käy usein myös minulle.
PoistaKatselin juuri tänään Jyskin valikoimaa. Etsin sisustyynyjä terassille.
VastaaPoistaSiellä on vaikka minkälainen valikoima kotiin kuin terassille.
PoistaJyskissä on paljon ihania sisustusjuttuja! Viime kesänä katselin "sillä silmällä" polyrottinkisten terassikalusteiden tarjontaa ja ostin muutaman pihalyhdyn ja istuinpehmusteen. Varmasti jotain tarttuu tänä keväänäkin matkaan kun puutarhakausi alkaa taas! :)
VastaaPoistaSitä odotellessa.😁
PoistaKyllä oli kiva reissu ja mitkä puitteet seurasta puhumattakaan! <3
VastaaPoistaUutta reissua odotellessa!
Mukavaa viikkoa sinne!
Peukut sille!
PoistaJyskistä olen kyllä löytänyt mökille niin päivävarjot kuin aurinkotuolitkin.
VastaaPoistaKivan näköistä ja lupaus keväästä kaiken lumen keskellä :)
Parasta aikaa. Kesää odotellessa.
PoistaJYSKistä nousee kaiken aikaa kiinnostavampi kauppa "omissa sisustussilmissä". Olen itsekin löytänyt sieltä monta upeaa juttua viime aikoina. Noista kuvistasi bongasin paljon kivaa...taitaa lisääntyä meitsin Jyski-ostot kesää kohden :D
VastaaPoistaSamoin on käynyt minulle ja kuvissa on paljon kivoja juttuja omaan kotiin.
PoistaVarmasti ihana tilaisuus! Meidänkin pitäisi kesäksi hankkia uusi pöytäryhmä terassille. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKannattaa jysk tarjonta tsekata.
Poista★ Kaunis kiitos viestistäsi ★