Pihan takimmainen nurkka

heinäkuuta 04, 2016

Tallin taakse viime kesänä
tekemäni istutuspöytä ja lavakaulus istutuslaatikot
on valitettavasti jäänyt niin huonolle hoidolle,
että oikeesti harmittaa :(

istutuspoyta kuormalavasta

Varmaan suurin syy tähän
kaikkeen, oli iso työmme
nurmikon kanssa,
joka nyt näyttää kaikkea muulta kuin kauniilta.
Talvi sai aikaiseksi,
ettei nurmikko kasvanut osittain takaisin.
Tähän ai auta muu kuin
loman alkaessa aloittaa korjaustyöt.
Biolanilta asiaa kysyessäni
sain vastaukseksi.
Nurmikko on altistunut jääpoltteelle.
Kuolleista kohdista kannattaa pinta rikkoa esim.
 rautaharavalla ja laittaa ohut kerros uutta multaa. 
Kylvä siemenet mullan pinnalle ja haravoi kevyesti.
 Painele vielä multa tiiviiksi vaikka jaloin.
Nurmikko vaatii lannoitusta, 
että se kasvaisi voimakkaasti.

istutuspoyta kuormalavasta kukkaruukut

Nämä korjaustyöt täytyy sitten toteuttaa.

Tänä kesänä istutuspöytäni
on ollut aika pienellä käytöllä.
En ole pahemmin kerennyt tikkua ristiin
laittamaan edes kesäkukille.
Tai olenhan sille kaikkea romua keräillyt :D


Istutuspöydällä pikkuisessa kasvihuoneessa
asustelee paprika ja tomaatti.
Ei tainnut olla ihan ihanteellinen
kasvuympäristö kuitenkaan.

minikasvihuone


Toki pihalla kasvaa komeasti
keväiset orvokit.
Takana siirtämäni alppiruusu, ei kuki, 
mutta tekee uusia alkuja ihan kivasti.
Onneksi siirto ja juurrutus,
ei vahingoittanut tätä.
Samalla kun haetaan multaa,
pitää hakea kuorikatetta alppiruusun juurien suojaksi.

lavakauluslaatikot peltiamparit

Kaivo odottelee
edelleen pumpun asennusta,
tällöin saisin kasteluveden helposti kaivosta.
Niin ja läheltä.
Niin ja pitäisi kaivonkansi varmaan myös öljytä :D

lavapuutarha kaivo


Oikein rentoa heinäkuun ensimmäistä viikkoa varsinkin lomailijoille!

Saatat Pitää Myös

11 comments