Ihanat orvokkini, kevään ensimmäiset
huhtikuuta 21, 2015
Kun valitin märinäpostauksessa kuinka ihminen vain vanhenee silmissä..
Johtui osaksi, että olen saanut jonkinlaisen allergisen reaktion jostakin
mikä turvotti naaman ja varsinkin silmät. :(
Aamun herätys oli mitä kaamein, silmät melkein muurautuneena kiinni
ja järkyttävä polte, olin kuin punainen rapu :)
Koko naaman iho punainen kuumaa ja kutiava ei kiva :(
Lääkärin kautta apteekkiin allergialääkettä tuplana naamaanja kortisonia perässä, samoin käsivarsiin, johan rupesi nokkosihottuma helpottamaan..
Lepän kukinta on tällä hetkellä ja on kai koivunkin jo, joten allergialääkettä taitaa kulua meikäläisellä jatkossakin..
Osan orvokeista ripustin heinäseivästikkaisiin.
Mutta ihanista orvokeistani laitan teille kuvia.
Istutuspöytä sai ensimmäisen koe käytön ja toimi loistavasti :D
Puutarhavajaakin piti hiukan laittaa kevät kuntoon.
Nyt näyttää tältä, vanha tuoli ja ikkunanpoka sai paikkansa :D
Haravointia riittää ja multakuormaa kaipailee takapiha sekä risukuorman tekoa,
Aronia aita sai viikonloppuna tasausleikkauksen. kiitos ihanan naapurin <3
Pikku silmuja jo näkyy, joten pian on kauniin
vihreä ja tuuheaa. :D
Nautitaan pihalla olemisesta ja auringosta <3
18 comments
Voi ei miten inhottava tuollanen vaiva.. Mutta orvokit ja kaikki muukin näyttää ihanalta! Ja tuo tuoli sopii tuohon täydellisesti, niin ihanan keväistä ♥
VastaaPoistaKyllä ek voi muuta sanoa, onneksi pikkuhiljaa helpottaa..vieläkin on silmien kohta turvonnut, mut ei enään onneksi kipeä :)
PoistaOrvokit on lemppareita pelargonien lisäksi ja miekestäni tuolin paikka on juurikin tuossa ♥
Ihastuttavaa viikkoa sinulle Amanda!
Siis voihan kauneus tuon teidän pihan kanssa. Nyt tosiaan tuntuu olevan jos mitä pöllytystä ilmassa. Onneksi antihistamiineista oli apua ja kortisoni on niin korvaamaton. Jos muuten zyrtec käy väsyttämään niin koitapa Tuulix nimistä valmistetta, ei muuten väsytä yhtään, vaikka mihin aikaan päivästä pillerin ottaisit.
VastaaPoistaKiitos, olet niin ihanan kultainen ja jaksat aina kommentoida ♥
PoistaZyrtec kyllä hiukan väsyttää ja varsinkin tupla-annokset, onneksi rupee helpottamaan, tänään sairaanhoitajakin sanoi, et silmät on aika turvonneet, vaikka voiton puolella jo mennäänkin ja pääsee pihalla puuhastelemaan.
Kortisoonia vielä paksu kerros yöksi.
Ihastuttaa viikkoa sinulle Outi!
Siitepölyaika on kamalinta aikaa, yök yök :( silmiä kirvelee ja kutisee,aivastuttaa,väsyttää ja naamaa turvottaa näin minulla ja piti mukamas olla helppo kevät siitepölyjen kanssa :( No naamaan hangon keksi hymy ja eteenpäin ❤️Onneksi nuo allergialääkkeetkin ovat parantuneet vuosien saatossa ja nyt niistä jopa apua :) Mut eni weis ihania orvokkikuvia ja teidän pihamaa näyttää ihanalta ❤️
VastaaPoistaKiitos Elina!
PoistaNiin on :(
En vain ollut aiemmin saanut tuollaista allergista reaktiota ja varsinkaan noin pahana, nyt rupeaa naama olemaan turvoton, mut aika monta päivää tässä meni..
Oi ihanan kesäistä jo! Siitepölyt ovat kyllä kurjia, hankaloittavat monen elämää keväällä :( Toivottavasti alkaa tropit auttaa, niin pääset taas nauttimaan kesän lähestymisestä <3
VastaaPoistaKiitos Marika!
PoistaTämä nainen vain ei voi olla nauttimatta kevään ja kesän jutuista siitäkään huolimatta :D
Nuo allergiajutut on kyllä kurjia. Olet ollut jo ahkera pihatöissä. Minä vasta aion viikonloppuna aloittaa haravoinnin.
VastaaPoistaKiitos Jaana!
PoistaTykkään vain kopsutella pihalla, terapeuttista ja mummomaista :D
Voi mitrn kaunis piha! Sympatiseeraan sinua allergiassasi. Minä olen jo hiihtolomasta lähtien joutunut tankkaamaan singluairia. Silmät vuotaa ja kirvelee siitä huolimatta. Plääh!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKyllä kun vain helpotusta löytyy, niin jaksaa hymyillä :)
Ärsyttävintä kyllä silmien järkyttävä kirvely ja vuotaminen, koitetaan jaksaa..:)
Toivottavasti voit jo paremmin? Orvokit ja punainen rakennus ovat niin kauniita <3
VastaaPoistaKiitos Tiia!
PoistaSe mikä ei tapa vahvistaa, eikö se jotenkin niin mennyt :D
Kivoja keväisiä puutarhajuttuja ja kauniita orvokkeja. :)
VastaaPoistaKiitos Marianne!
PoistaPelargooniat odottavat minua jossakin..tahtoo lisää kukkia :D
Kaikilta olen vaan lukenut ihania orvokki postauksia, kyllä mun on nyt todellakin aika laittaa töpinäksi kanssa :D Orvokki on ihan ehdoton kukka mikä meillä näkyy terassilla aina ihan pitkälle kesään. Tänään on taas koleaa ja sateista ainakin täällä ja minä jo niin sitä lämpöä kaipailisin ihan kunnolla. Kaitpa se sieltä tulee ja jos vaikka nyt kävisikin niin että se ei sitten enää pois lähde kun kerran alkaa paistamaan kunnolla :) Oikein mukavaa viikonlopun odotusta <3
VastaaPoistaNiin se taitaa mennä, minäkin mielestäni olin myöhässä..
PoistaTänään kaamee tuuli myräkkä. mut silti aurinko pilkahtelee.
Toivotaan niin et jää:D
Mukavaa loppuviikkoa sinulle Katja!
★ Kaunis kiitos viestistäsi ★