♥Sydämmet (kahdella ämmällä) ♥

joulukuuta 02, 2014

Tämän blogimaailman parasta on ideat joita löytää ja saa muiden kirjoittamista jutuista ja löytää itsestää ihan uusia puolia, uskaltaa kokeilla uutta ja osaa nauttia aikaansaannoksistaan. :)

henkarisydän
Nämä ihanat sydämet tein vanhoista henkareista taivuttamalla.

hemkarit taivutettuna sydämmen malliin
Vanhat nk. pesulahenkarit ovat vahvaa rautalankaa, joten hiukan sai tehdä töitä pihtien avustuksella, jotta niihin sai kauniin muodon.

Vaihtoehtona tehdäkseni kranssit oli havut ja varvut, joten näistä tehtiin ♥

valmis henkarisydän

Varvuista tehty kranssin laitoin peiliin roikkuun, kun oli mielestäni niin sulonen, mutta peili näyttää taustaa liikaa, ainakin kuvissa.

Sydän

Kaunis mielestäni, mutta vein kuitenkin terassille, ettei ihan varise sisälle lämmöstä.:)

Havukranssiin laitoin hiukan hiuslakkaa, pitää kuulemma kevääseen vihreänä :)
Tämä sai mennä ulko-ovea koristamaan.

havukranssi

Havusydän


Kiinnittämiseen käytin ohutta tummaa rautalankaa ja tälläiset niistä sitten tuli. En ole ennen tehnyt, joten olen itseeni varsin tyytyväinen.

Aion jossakin vaiheessa kokeilla oikean kranssin tekoa, en tällä henkari-idealla, niistä löytyy hyviä ohjeita. Täytyy kun meen kaupunkiin seuraavan kerran hakea, jotakin kaunista nauhaa vielä havukranssiin.

Väkisinkin joulun taika nostaa päätään täällä. Pikkupoika katselee vanhoja Disney Mikki Hiiren joulu dvd:tä, joissa joululaulut soi ja joulupukki näyttäytyy monessa.


Kuitenkin hyviä uutisia, sain 1.12.2014 vakituisen työsopimuksen, olen määräaikaisena töitä tehnyt jo liianpitkän tovin. Tällä työllisyystilanteessa pitää olla hyvin tyytyväinen :)

Iso kiitos kaikille kommentteja jättäneille ja oikein mukavaa joulukuun alkua. Mukavaa että olen saanu uusia lukijoita. Tervetuloa meille!

                                    Joulukuussa ihaninta on seurata useaa koulukalenteria.

                                                                Haleja

Saatat Pitää Myös

23 comments