Coloria Terassin öljyäminen

Tämä aika on sitä, 
kun kaikki liikenevä vapaa-aikaa
menee aivan täysin pihalla.
Tietysti pitää muistaa nauttia auringosta
ja muutoin kauniista ilmasta.
Mutta kun aina ei voi vain olla..

coloria puuoljy terassi


Jokaisen omakotitalo asukkaan
 kesäisiin huoltotöihin
kuuluu niin ärsyttävät terassin öljyämiset.
Siis eihän näitä pakko ole tehdä,
mutta jos haluaa pitää terassipuut
ehjinä ja kauniina,
niin suosittelen!

colorian puuoljy terassi


Terassit saivat yllensä
Colorian puuöljyn.
Valmiin ruskean värin 513

puuoljy terassille


Levitysvaiheessa öljy oli
kauniin kaakaonruskea,
mutta onneksi kuivuessaan
väristä tuli juuri oikea.

coloria puuoljy levittaminen terassi


Pesimme ensin painepesurilla 
ja sen jälkeen homepesuaineella.
Suuri pihlaja aiheuttaa vihertämistä 
ja muutoinkin likaa terassille.

Terassinpesusetti  helpotti työtä ihan mahdottomasti.
Viimevuotiseen harja ja
ämpäri työhön verrattuna.
Sitten vain odottelimme muutaman päivän, 
että terassi oli varmasti kuivunut kokonaan.

painepesuri terassi pesu kärcher

Sävytettynä pinta kestää paljon
 paremmin sään rasitukset.

Jälkeen
coloria puuoljy terassi

Työ oli aikaavievää ja 
puuosia paljon,
joihin piti öljy saada.

Ennen
terassi ennen puuoljy levittamista

 Taas saimme odottaa, että
terassi on kuivunut kunnolla,
ennen kalusteiden laittamista.

Jälkeen
puuoljy coloria terassi ruskea

ennen
terassi puuöljy levitys

Tuote saatu bloginäkyvyyttä vastaan.
Kiitos!

Coloria

Marika`s



.





Keskikesä

Vihtaan haettiin koivun oksia
 läheisestä metsästä.
Onneksi vaarini oli opettanut minua
tekemään omani.
<3
Hiukan olin ruosteessa,
mutta sain kuin sainkin vihdan tehtyä :D

juhannus sauna

Mummolassani laitettiin
portin pieleen
aina isot koivut,
kertomaan keskikesästä,
eihän ole kuin 6 kuukautta jouluaattoon :D

Vihdan laitoin kuumaan veteen likoamaan
ja voi taivas kuinka upea tuoksu siitä tulikaan.

juhannussauna

Samalla innostuin kuvaamaan teille
juhannussaunan tunnelmia.

Puusauna on ihan paras.

Harvian puukiuas


Juhannuksena kuuluu
 syödä mansikkatäytekakkua.


Tein suklaisen 4 munan sokerikakkupohjan
johon laitoin paljon kermaa- ja mansikkarahkaa.
Mansikat oli viimevuotisia, 
pakkasessa olleita.
Mut ah niin maittavia.
Kauniit orvokit koristeeksi.

mansikkataytekakkuun orvokit





Nyt nautitaan kesästä!

juhannus keskikesa



Marika`s


Sen seitsemää sorttia

Keskikesän juhla on jo käsillä
ja tämä sai minut miettimään 
kattausta juhannuksen iltaa varten.

kesan rikkaruohot maljakossa


Sen seitsemää sorttia
kävin pihalla kukkien muodossa keräilemässä.
Toki, 
taisi niitä olla kyllä enemmän
kuin vain seitsemää. :)

juhannus kattaus kukat

Kukat sopivat niin kauniisti
kesäiseen kattaukseen.

Pihan perennojen, orvokkien 
sekä luonnonkukkien värit sopivat niin hyvin yhteen.

kattaus vanhoilla aterimilla ja kukilla


Astioina hyviksi havaitut
Iittalan valkoiset teemat sekä iittalan lasit.

Katoin kaikki samaan pakettiin,
niin ruokalautaset, pellavaservetit, 
kahvikupit kun hopealusikatkin.

kattaus valkoinen iittala teema


Lusikat ovat lahja jo monen vuoden takaa,
tais olla vuosi 1988, kun nämä kirjaimilla kaiverretut lusikat sain <3
ja en niitä oikein ole raaskinut käyttää.
Mutta nyt sopi kuin nenä päähän.

valkoinen iittalan teema kahvikupit ja kukat ja pollavaliina


Tarjoilupuoli on vielä
vaiheessa,
 mutta sään salliessa todellakin grillataan
ja toivon mukaan kattauksen saan vietyä pihalle.
Tällähetkellä vettä sataa
ja sen vuoksi kattaus on ainakin nyt sisällä.
Pimeyskin saapui samalla
kuvaushetkellä
Voi pyh :(

poydan kattaus iittalan teema


Illaksi mietin vielä 
pallovalojen laittoa, 
eihän nämä ole vain talven valoja :D
ja tietty sytytetään ihanat Affarin kynttilät.

juhannus kukat pallovalot kynttilat

Enjoy the summer




Marika`s


Lasten maja pihalle

Kesäloma aika lapsilla
on välillä todella tylsä.
Itse muistan mummolan majat 
ja vanhat akuankat, 
joita luettiin osa moneenkin kertaan.

Vaikka aurinkoa ei ole tänään vielä näkynyt.
Pihalle tehtiin silti maja.

maja pihalle

Ripustin verhon puutankoon,
jonka solmin pihlajan oksaan.
Kaikki muu paitsi verho,
on tytön itse asettelemat ja laittamat.
Kukatkin piti saada <3

maja pihalle

Kyllä maistuu mehu 
ja popparit.
Vaikka yhdet popparit maahankin jo meni :D

Lukemisena  tietysti niitä
vanhoja Aku Ankkoja.



Taidanpa mennä mukaan..

Nähdään!


Marika`s

Mansikkaiset lettukestit

Pitkät työpäivät
ovat vieneet melkein kaiken vedon.

Kun vielä on pihalla hommia,
mitä pitää tehdä tai
ainakin koittaa saada valmiiksi.

Ilta aika on aika lyhyt,
kun herätys on ollut klo 5 aamulla.
On ihan pakko ollut edes nukkua tarpeeksi.

Onneksi isosisko on 
viettänyt aikaa pienten kanssa.
<3
mansikka astiat lettukestit


Eilen nurmikkoa ajaessani,
olin ihan kauhuissani,
jos pian ei tule vettä, nurmikko
alkaa näyttään ruskealta enemmän kuin vihreältä.
Onhan sitä ämpäreittäin saanut pihalle 
joka ilta vettä kantaa kukille ja istuttamille pensaille.

Olin oikeesti tyytyväinen,
kun aamulla heräsin sateen ropinaan.
Tämähän tiesi, että
tuli töiden jälkeen mukava koti ilta.

mansikkalettu kestit

.
Koska lapset sai päättää mitä kivaa 
tänään tehtäisiin.
Vastaus oli LETTUJA!!

Minä paistoin letut
ja kohta 10-vuotias tyttö kattoi pöydän.



Joten meille tuli pienet mansikkaiset lettukestit
keskellä viikkoa :D

Lauantaina pääsemme 130- vuotis juhliin,
kun äitini täyttää 60 ja tätini 70 juhlivat yhteisesti.
Kivaa juhlintaa siis tiedossa <3


Marika`s



Epätäydellinen koti

Muutamat bloggaajat ovat 
kirjoittaneet ajatuksiaan täydellisen-
 epätäydellisen kodin sisustuksesta.
ja

Nämä kirjoitukset saivat itseni miettimään
omaa kotiani ja sisustustani.
Mitä sisustus kertoo
asukkaistaan.

kirppisloytoja keittioon


Olen omanlainen persoona
 sekä vahva että elämäniloinen!

Se mistä pidän se jää,
on se sit kuinka LAST SEASON tahansa.
Mutta mitenkä persoona muokkaa meitä
ja miten se näkyy sisustuksessa.
Värikkään persoonalla on
kotona harmonininen värimaailmaa. 
Kuten olette varmasti kuvista
saanut nähdä.

kirppisloytoja

Niin entä muoti
 pukeudun melkein aina mustaan. 
Okei voi välillä olla valkoista, 
tai harmaata.
Koska muotia en seuraa
sisustuksessa, kuten en vaatteissakaan.
Kuinka se näkyy :D
Kaikille ihmisille joita tapaa :D
vai vaan niille jotka oikeesti seuraa muotia.
Tietävät mikä on muotia ja mikä ei..

Entä trendit,
en välitä tippaakaan!

On asioita mistä tykkään 
kuten vanhoista lasipulloista tai 
vanhoista mummola jutuista,

Rustiikkiset jutut miellyttää niin kovasti.

vanhat riihimaen lasipullot

Sisustuksessa on niitä mitkä
minua oikeasti miellyttää, joista pidän
enkä ole niihin kyllästynyt.

En pidä alkuunkaan kertakäyttökulttuurista,
asioita ei osteta vain siksi
että niitä vaan pitää olla.
Tai kun on sellaisen jollakin bloggaajalla nähnyt.
Itse tähänkin olen sortunut,
pakko oli valkoiset pallovalot aikoinaan saada,
kuinka kauniilta näytti ja
koska kaikilla muillakin oli :D

kirppisloytoja keittioon

Mutta entä kun niitä samoja asioita on
muillakin, onko ne sit niitä 
joita meidän bloggaajien pitää 
itselleen saada.
Mäkin tahdon, 
kun tollakin on :D
Toki itse etsin asioista netistä ideoita,
koska ihmisenä en osaa hahmottaa,
vaan minun pitää ne itse nähdä.
Tämä vaikeuttaa päätösten tekemisiin.

kirppisloytoja


Mun koti on niin epätäydellinen, 
kuten on asujansa.
Itse siitä pidän ja 
yhdessä me siinä perheenä asumme.
En voisi kuvitellakaan asuvani
kodissa, joka on kiiltokuva kokoajan.
Elämme ja näin ollen koti ei
voi joka hetki olla kuvaus kunnossa.

Unelmakotini!
Mun oma koti!
Home sweet home!
Kotimme on meidän perheen turvasatama. 

kirppisloytoja vanhat


Rakastan kauniita kuvia ja
niitä myös niin kovasti haluaisin osata kuvata.
Ehkä joskus onnistun, 
voi olla etten.

Tähdet on out, 
mut mitä sitten. 

Kirppareita rakastan ylikaiken ja
 varsinkin niitä löytöjä! 
Jos jotain uutta ostan, 
laitan jotain kiertoon. 
Näin pysyy jonkinlainen tasapaino.

Pienistä asioista pitää osata nauttia.






Koti on se missä
asutaan ja samalla luodaan niitä muistoja
ja eletään elämänmakuista elämää.
Tässä epätäydellisessä kodissa
ei todellakaan katsota maailmaa
(aina) kameran linssin läpi.

Kaikki kuvat ovat kirppislöytöjäni.


Marika`s


Fiskars Ei se ole välineistä kiinni

Kuinka onnistuu.
Kun ekaa kertaa näin Fiskars light
sarjan puutarhakaluja,
niin sisäinen täydellisyyden
tavoittelijani heräsi 
ja silloin päätin että haluan
tuota ihanaa sarjaa itselleni.

Mikä sen mieluisinta,
 kun tehdä, niitä
inhottaviakin piha- ja puutarhatöitä,
kauniilta näyttävillä työkaluilla.

Fiskars light puutarhatyokalut ja lavakalukset.


Lavakauluspuutarhani on nyt kyllä 
osin onnistunut ja osin epäonnistunut.
Ei kasva ne mitä istutin, 
vaikka toisaalta ei pitäisi niin hätäisesti
pettyä.. jospa aika näyttäsi miten kävi :D

Fiskars light tyokalut


Ei se ole välineistä tämä ainakaan kiinni.
Niin mahtavat ja kevyet nämä Fiskarsin light
varsinkin keittiöpuutarhaan suunnatellut työkalut ovat.

Saanko esitellä pistolapio, talikko ja rikkaruohohara
Tadaa!!
Fiskars light tyokalut kaytossa

Eipä häpee jättää näkyville,
kun niin hyvin sopii pihamaalle.

Fiskars light tyokalut kaytossa


Lapiota on käytetty ja paljon,
mullan levitykseen,
 kaivamiseen ja istuttamiseen.
Talikolla puutarhakompostini sai kunnon pyörityksen
ja tämähän on paras mullan kääntämiseen.
Rikkaruohoharalla on niin helppo
pensaiden juurilta ja kasvimaan rikkaruohojen poistamiseen.
Kokeilin kivetyksen reunaankin.

Sopii niin mahtavasti minulle,
pituutta kun on just vaille 160cm.

Fiskars light lapio ja talikko

Se että tuotteet ovat todella kivan kevyitä ja 
ei rasita selkää ja itseä turhan takia.
Helpottaa hommaa
kun on oikean kokoiset työvälineet
apuna.
Näillä on paljon mielekkäämpää
tehdä puutarhatöitä.

Fiskars light garden


ja jos ehkä mahdollisesti
 tuota lavakauluspuutarhaani sais jotenkin laajennettua..

Sopii sisustajan silmille,
tai sille täydellisyydentavoittelijalle.

Letś go pihalle!
Toivottavasti saadaan nämä ihanat
aurinkoiset kesäpäivät pian takaisin.

Tuotteet saatu blogiyhteistyönä
Kiitos!

Fiskars

Marika`s