Makuuhuoneen remontointi part 3, harmaa sisustus

syyskuuta 30, 2016

Yhteistyössä Coloria
Makuuhuoneen remontti ja sisustus on vielä kesken. Pieniä sisustus juttuja täytyi silti jo tehdä..

Tästä aloitimme

Ja en malttanut olla näyttämättä teille makuuhuoneen olevaa värimaailmaa
ja kertoa tulevasta sisustuksesta.

syksyinen asetelma harmaassa makuuhuoneessa

Syksyisen asetelman tein  talonpoikaispöydälleni,  jota en ole nyt edes käyttänyt
oikeaan käyttötarkoitukseensa. Kävyt ja tuikut on vain syksyisiä..

Kaikki lähti haaveen toteutumisesta, kun sain ennakkoon häälahjaksi mieheltä kauan haaveilemani TineK homen  Basequilt päiväpeiton, Ihanan paksu ja suuri, koko on 260x260. Päiväpeiton väri oli juuri niin täydellinen harmaa, kun vain osasin haaveilla. Koska kyllähän se niin on kun pintoja uusitaan, on mukavaa saada jotain muutakin uutta, eikö?

harmaa Tine K Basequilt parisängyn päiväpeitto

Paljon vielä on tekemistä, vaikka paljon on jo tehty. Kaapistot toiselle seinustalle ovat aika lailla paikoillaan, mutta vielä riittää tekemistä.

Lattiakin vaatii tasoituksen, ennen laminaatin laittoa. Kaiken kaikkiaan huoneeseen tulee vielä  uusi laminaattilattia, ikkunanpuitteet, tapettia, listoja, uusi patteri  ym pientä.. Hah, taitaa se ruskea värikin tehdä comebackin.

harmaa Tine K Basequilt parisängyn päiväpeitto


Kaikki seinät on maalattu Colorian pohjamaalilla. Kaikki muut paitsi sängynpäätyseinä  on maalattu silkkisellä Colorian Royal seinämaalilla.
Nämä seinät kun jäävät valkoisiksi,  eli ikkunaseinä ja kaappien takaseinä ja
ikkunaseinää vastapäätä oleva seinä.

harmaa Tine K Basequilt parisängyn päiväpeitto

Maali on nimensä Royal mukaisesti laadukas, kuninkaallisen silkinhimmeä seinämaali. Tuoksu on aika minimaalinen, tuoksuu muttei ollenkaan pahasti ja
pääsimme samana iltana nukkumaan puhtaaseen, mutta ei maalintuoksuun :)

Silkkinen kiilto näkyy maalipinnassa. Harmi, kun en saanut niitä kuviin näkyviin.
Maali kestää lisäksi puhdistuksen, mikä on ihan plussaa koira ja lapsitaloudessa.

harmaa Tine K Basequilt parisängyn päiväpeitto

Sängynpäätyseinään on tarkoitus tulla tapetti. Tapetti tuottaa lisää harmaita hiuksia. Otan enemmän kuin kiitollisena vastaan ehdotuksia..
Mielikuva eläväisestä yksivärisestä betonimaisesta, lämpimän rusehtavasta tapetista, jota ei ole vielä tullut vastaan. Ajatuksena on laittaa heinäseiväs verhotangoksi johon ripustan valkoiset verhot ja vanhat omenalaatikot yöpöydiksi.
Uutta ja vanhaa sekaisin.

harmaa Tine K Basequilt parisängyn päiväpeitto



Jälkeen
harmaa Tine K Basequilt parisängyn päiväpeitto

Ennen
makuuhuone maalaisromanttinen harmaa

Ihanaa syksyistä viikko kaikille!

Coloria maali saat blogiyhteistyönä.

Saatat Pitää Myös

6 comments