LOPPUKESÄN PIHAPUUHIA
elokuuta 29, 2024Moikka,
Vietän vielä tämän viikon viimeistä kesälomaviikkoa. Töihin menen syyskuussa:) eli siis ensi maanantaina. Aika huimaa että mennään taas hurjaa vauhtia kohti syksyä. Syyskuussa meidän toiseksi nuorin täyttää 18- vuotta ja kovaa kyytiä valmiina muuttamaan pois kotoa. Kotiin jää vielä yksi alaikäinen lapsi ja tämä aloitti yläasteen joten on aika iso poika jo ja meillä on alkanut aika kun voimme tehdä asioita vain kahden kesken.
Tällöin voin vapaalla keskittyä itseeni, parisuhteeseen ja kaikkeen kauniiseen ympärillä. Huomaan että keskityn kovasti kaikkeen pieneen joista iloita. Kuten tästä omasta pihasta kerätystä syyskimpusta. Vaikka en kovasti mitään kukkia istuttanut, kukkii osa perennoista. Tarkoitus olisi koittaa tuo punainen daalia talvettaa. Muut ovat perennoja, syysleimua, syyshortensia, pionin lehtiä, pihlajan lehtiä, myskimalvaa ja angervoa.
Syyskimppu omasta pihasta. |
Minulla todettiin nivelrikko lonkassa ja koska tämä vaikuttaa paljon tekemiseeni. Kuvauksissa oli melkoiset kulumat ja nokat :( ja olen saanut jo kirjeen jossa leikkaava lääkäri tahtoo nähdä. Tämä pitäisi toteutua kolmen kuukauden sisällä. Tämän jälkeen mahdollinen leikkausaikataulu varmentuu. Olen todella tyytyväinen uuteen särkylääkkeeseen joka antaa tehdä pihahommia ilman että olen aivan rikki ja jomottava kipu yltyy. Nyt odotan tapaamista leikkaavan lääkärin kanssa ja mahdollista leikkausaikataulua. Tämä kun ei parane odottamalla ja tahtotila olla ja pysyä työelämässä on aika kova. Olen vasta 50- vuotias <3 Liike on kuitenkin lääke tähän, joten on silloin hyvä että olen tällainen ikiliikkuja jolloin pystyn pitää itseni kunnossa ja kivun aisoissa.
Mutta nämä viimeiset kesälomapäivät olen viettänyt paljon aikaa pihalla. Nauttinut loppukesästä ja tehnyt muutoksia ja nyppinyt ihan hirveen määrän rikkaruohoja. Nautin koska piha on melkein parhaimmillaan ja tarve syyslannoitteelle ja valmistautuminen talveen on hyvä jo aloittaa nyt. Olemme kyllä miehen kanssa saaneet tekemättömien listaa hyvin lyhyemmäksi, ettei vaan pääse liikaa lepäilemään laakereilla. Sopivassa suhteessa.
Perennapenkki ilta auringossa. |
Betoniset raparperinlehti laatat. |
Meidän pihassa on jo monta vuotta ollut pihalla itse tehtyjä betonisia raparperinlehti laattoja. Nämä ovat kauniit, mutta toisinaan rikkaruohot koittavat valloittaa tilaa. Tähän ei auttanut muu kuin se että poistin kaiken ja putsasin hiekan ja asettelin nämä uudestaan.
Samalla tein kannon piilotus istutuksen. Meillä kaadettiin monta vuotta sitten iso hopeapaju, josta jäi kanto. Mietin miten saisin sen piilotettua ja koska en sitä tähän hätään saanut pois. Hain omasta pihasta kasveja ja istutin kannon ympärille ja laitoin yhden betoni laatan jonka päälle muutaman pihalla kärsineen lyhdyn.
Huomasin kyllä että tuo tuija oli tosi kärsinyt, joten voi olla että se ei enää elvy. Tällöin haen siihen jonkun uuden havun. Onhan tämä ihan pihan tyylin mukainen kaikkine kivineen. Ja joku havu sopii aina vihantana tähän. Koivuangervo saa syksyyn kauniin punaisen sävyn ja kuunliljat sopii vain paikkaan kuin paikkaan. Muutaman pihakäenkaalin istutin myös. Tämä leviää muutenkin mutta katsotaan saako tähän tilaa.
Ruostuneet lyhdyt. |
Tein näistä pihapuuhista myös videot instagramiin. Käy ihmeessä katsomassa.
Pian on aikaa sisustusjutuille.
0 comments