Sivut

  • T E R V E T U L O A MEILLE
  • B L O G I Y H T E I S T Y Ö
Instagram facebook Pinterest

SISUSTUS & LIFESTYLE -blogi | www.marjakuja.fi

    • Etusivu
    • Bloggaaminen
    • DIY
    • Kirppislöytö
    • Leivonta
    • Piha
    • Remontti
    • Sisustus
    • Terassi
    • Viherkasvi
    Hellou rakkaat,

    Taas se aika on käsillä kun kelloja siirretään talvi aikaan. Pimeän aika lisääntyy, kun päivän valoisa aika lyhenee ja vääjäämättä mieli alkaa menemään matalammaksi. Itse olen koittanut tätä aikaa potkaista päähän ihan sillä että olen löytänyt muutaman keinon jolla voin nauttia tästä ajasta. Joulu on reilu 2 kuukauden päästä, joten kohta voi alkaa puhumaan joulunodotuksesta. Mutta ei ihan vielä. Kyllä mainittava se on että joulunodotus on alkanut!


    Boheemin olohuoneen sisustus, ikea bestå taso ja intiaani boho taulu juliste.


    Vaikka lokakuussa itselläni on monta aihetta juhlaa, koko kuukausi menee kuin sumussa. Otan alkusyksyn vastaan kesän jälkeen, sitten saapuu puutuminen ja saamattomuus. Uskon yhden olevan vanhentuminen, yhdessä pimeän ajan ja jatkuvien vesisateiden. Joka vuosi siitä tulee itselleni kovempi ja aina vain kovempi pala. Ja koska en halua jäädä tuohon saamattomuus moodiin, on otettava itseäni niskasta ja koittaa ottaa tästä pimeästä ajasta, ihan kaikki irti. 

    KOHTI ONNELLISTA JOULUNODOTUSTA

    Lisäksi tämä tuntuu olevan se aika kun putsaan syvällisempiä ajatuksiani kirjoittamalla tänne. Nämä kaikki voivat liittyä tuohon vanhenemiseen, ihan sama koska joka tapauksessa näin käy vuosittain. Minulla ei ole sinulle antaa vinkkejä kuinka selättää syksyn pimeä aika, vaan omat tapani jotka olen ihan hyviksi havainnut. Ja miten selviän pimeästä vuodenajasta ja ehkä hitusen voin nauttia siitä ja päätyen marraskuun vaihteeseen ja joulukuuhun.
    Syksyn alku ja kun vielä piha ja puut ovat lehdissä ja on vielä kaunista. Ajatuksia ja juttuja tuntuu riittävän. Kynttilöitä saa sytytellä ja aloittaa kesän jälkeisen pesän rakentamisen ja ensimmäiset hyggeilyt. Mutta kun saapuu lokakuu. Tämän jälkeen kaikki on mustaa ja märkää.

    Olohuoneen asetelma kynttilät ja tuoksut

    KYNTTILÄT 

    Aivan ensimmäiseksi tutkailen kuinka paljon mahtaa kynttilöitä ja tuikkuja löytyä. Koska jokaisella aamukahvilla sytytän tuikkuun tulen. Näin aamun pienistä hetkistä ja kahvittelusta tulee hitusen ihanampi fiilis ja mieli rauhoittuu. Olen melko paljon ostanut kirppareilta kynttilänjalkoja ja niitä asettelen ympäri kotia. Vaikka olen varovainen näiden kanssa ovat suurin osa vain koristeena. Silti toimivat hyvin sisustuksellisesti.
    Keittiön pöydälle asettelen asetelmaan muutaman tuikkukipon, joiden sytyttämisellä aamun aloitan. Melko usein se miten aamun aloittaa vaikuttaa siihen minkälainen päivästäni tulee. 

    Olohuoneen kynttilä asetelma kirppislöytöjä

    TÄHDET

    Onnellisuus alkaa ensimmäisen tähden ripustamisesta. Toki ehkä sinun on syytä edes hiukan rakastaa joulua, että voit ymmärtää miltä minusta tuntuu. Koska onnellinen ihminen tekee ja nauttii joulunodotuksesta aivan automaattisesti. Hyvän olon tunne näkyy ja tuntuu. Niin ja ne tähdet. Tähden muoto kuvaa jollain tavalla toivoa, Joten vaikka pidän muutenkin tähden muodosta korostuu niiden muoto joulunodotukseen. Silti osa tähdistä on aina esillä, kuitenkin mitä lähemmäksi joulua mennään, sitä enemmän niitä ripustan.

    Nauttimalla kaikesta kauniista ilman häpeän tunnetta ja panostamalla siihen mistä pidät pitää mielialan hyvänä ja poistaa stressiä ja samalla puhdistaa pään sisällä tapahtuvaa myllerrystä.
     
    Boheemi kynttilä asetelma ja intiaani juliste lipaston päällä.


    KORISTEET & KUUSI

    Kaikki kauniit koristeet ja varsinkin paperikoristeet yhdessä tunnelmavalojen ja havun kanssa saavat näyttämään kaiken paljon kauniimmalta. Monta laatikkoa joulun koristeita odottelee vaatehuoneessa esille pääsyä. Pikku hiljaa lokakuusta lähtien lisään koristeita. Niin että marraskuun lopulla pystytän tekokuusen olohuoneeseen melko aikaisin että vain ehdin nauttia siitä täysin ja kunnolla. Ensin siihen asetellaan valot ja pikkuhiljaa muut koristeet. Olen melko tarkka miltä kuusen tulee näyttää, että se on täydellinen. Viime vuonna ostin uuden Bauhaussista ja se on täydellinen. Meillä oli aina aito kuusi, mutta en enää halunnut siivota roskia ja sen aika sisällä oli melko lyhyt.  Muutaman värin, kuten hopean ja valkoisen sekä vaaleanpunaisen yhdistelmä on upea. Uskon että tänä vuonna mennään viime vuoden malliin.

    Olohuoneen bauhaussin tekokuusi vaalenpunaisella koristeella ja kynttilöillä.


    Ensimmäiset tunnelmavalot ovat terassin valot, jotka ovat siellä aina. Olohuoneen verhotangossa on ollut nyt muutaman vuoden valot. Nämä mielestäni sopivat mihin vuoden aikaan tahansa. Toki vaikka kotona on aika monta valonlähdettä tulee patterivaloja lisättyä. 

    HERKUT & TUOKSUT

    Parhaimman fiiliksen saa tuoksu ja ei mikä vain tuoksu, vaan herkkujen tuoksu. Piparkakkujen ja meidän herkkuna joulutortut omena-kaneli hillolla saavat mielettömän onnellisuus tunteen aikaiseksi. Tänä vuonna jo lokakuun puolen välin aikoihin paistoimme ne ensimmäiset joulutortut, ihan ne normaalit.

    Vaikka kuinka monen montaa joulu herkkua meillä on ollut ja tulee aina olemaan. Joulunodotus on hyvää aikaa nauttia leipomalla herkkuja ja saahan niitä torttuja tehdä vaikka joka viikko. Yhdessä kahvikupposen kanssa tai jopa glögiä tai hyväntuoksuista teetä. Onhan nyt lupa herkutella. Varsinkin jos itselle tulee siitä parempi mieli, on se todellakin ansaittu.

    greengaten kupista kahvi ja annas piparkakku

    Lisää tuoksuja saunaveteen, huonetuoksutikut tai takkapuiden palaminen, leipominen, tuoksukynttilät. Ovat melko hyvä apu koska hyvä tuoksu saa meidät hymyilemään. 

    PEHMEÄT TEKSTIILIT

    Kun pihalla ilma viilenee, on syytä kaivaa esiin lempivillapaita. Sekä ihan kaikki pehmeät tekstiilit. Niin villasukat kuin viltit. Itse pukeudun heti noustessa pehmeään hupparimekkoon ja jalkaan laitan villasukat. Sohva saa lisää pehmeitä vilttejä ja tyynyjä, sekä taljat, jotta saan hyvän kolon aikaiseksi johon käpertyä.

    Vaaleanpunainen sisustus joulukoti, bauhaussiin tekokuusi.

    Koska sohva on kiva tehdä pehmeäksi on mukava viettää aikaa yhdessä elokuvia katsellen. Uudet ja vanhat sarjat sekä monet vanhat jo moneen kertaan nähdyt jouluelokuvat on netflixin listan kärjessä lähempänä joulua. Lisäksi otan esiin kaikki joululehdet ja kaikki ne upeat joulukirjat. Niitä selaillessa voi jopa hetkessä viipyä ja ehkä saada aikaiseksi jotain askarteluakin.

    Olohuoneen jouluinen sisustus bauhaus tekokuusi roosa koristeet

    PERHE & PERINTEET

    PERHE kaiken A & O. Joulussa perhe ja kaikki lähipiirin ihmiset ovat tärkeitä, toki muutenkin mutta joulunaikaan tämä korostuu. Ei lahjojen annolla vaan yhdessäololla. Aamun sauna, joulun riisipuuron jälkeen. Laittautuminen ja joulupöydän kattaminen ja kaikki ne herkut.  Joululaulut soi. Ei saa huutaa eikä kiroilla, pidämme tunnelman rauhallisena. Aikuiset eivät saa juoda mitään alkoholipitoista. Pidämme yhdessä kiinni siitä että on kaikilla mukavaa. Olemalla ja tekemällä yhdessä perheenä. Tämä on yksi niistä päivistä jonka olen somettamatta ja melko usein olen unohtanut ottaa edes kuvan. Kaikesta siitä mitä olemme saaneet aikaiseksi. Olen vain niin onnellinen omasta perheestäni ja valitettavasti he saavat myös huomata sen. Sen verran tykkään halailla <3

    Joulukoti riisipuurokattaus

    Perinteitä on hyvä vaalia. Kuten meillä jouluaattona menemme koko perheen voimin muistamaan kaikkein rakkaimpia hautausmaalle. Joten jouluaattona näemme lasten kanssa, vaikka heillä on jo omat elämät. Samalla näemme koko perheen kesken, joten tämä on tärkeä yhteinen hetki. Kunnes lähdemme jokainen viettämään jouluamme omiin koteihin. 

    ÄLÄ MUREHDI & NAUTI

    Vaikka en kaikkea mitä olen meinannut saa aikaiseksi, en meinaa jäädä sitä murehtimaan. Siivoilut mennään hiukan hitaammalla syklillä kuin valoisaan aikaan. Eeva pitää huolen ettei sohvan alla kasva toista koiraa ja hämärässä ei ihan kaikki näy. Laita musiikki soimaan ja ota hyvä asento sohvalle ja ole hetkessä. Herkkuja unohtamatta!

    Lue Lisää...
    Moikka,

    Mitä kuuluu? 

    Olen koittanut nauttia syyssäästä. Sain kerättyä ja silputtua vaahteran lehdet maasta. Alkoi olla piha aivan keltainen. Samalla leikkasin viimeistä kertaa nurmikon. Viimeviikolla vietin flunssan korvissa, tulikin katseltua monta elokuvaa ja sarjaa. Eilen keräsin pihlajan lehdet. Nyt kun sää on ollut sateinen ja sain päähäni sisustaa makuuhuonetta. Ruskealla ja valkoisella sain kivan yhdistelmän seesteisen, rauhallisen ja boheemiin makuuhuoneen sisustukseen.

    Makuuhuoneen boheemin seesteinen sisustus.

    MAKUUHUONEEN EDULLINEN SISUSTUS

    Ajatus tästä lähti 3 euron valkoisista verhoista, jotka kirppikseltä olin aikoinaan kotiuttanut. Nämä todella monipuoliset verhot ovat olleet välillä makuuhuoneessa ja välillä olohuoneessa. Onhan meillä muutenkin sisustus kirppikseltä suurimalta osin. Sängynpääty on facebook roskalava löytö, eli ilmainen. Sängyn siihen ostin myös käytettynä. Makuuhuoneen juuttimatto maksoin 7 euroa. Finlaysonin tyyny maksoi 3 euroa. Unisieppari on finnmarilta. Valkoiset tupsutyynyt ostin facebookin kautta. Viuhka maksoi 1,20 euroa. Maljakko 1 euron. Petivaatteina pellavalakanat, rennosti hiukan ryppyisenä. Lidlin patterivalot roikkuvat rennosti.

    Makuuhuoneen boheemin seesteinen sisustus.

    Yleensä vaaleat ja valkoiset värit laitetaan kesää kohti kun mennään, valon määrän lisääntyessä. Joten tänä vuonna teen ne väärin päin. Makuuhuoneen valkoisuus tuo valoisuutta pimeän vuodenaikaan. Lisäksi tuntuu nyt että tarvitsen enemmän rauhallisuutta ja seesteisyyttä kotona ympärillä olevan hälyn vastapainoksi. Vietän melko paljon aikaa kotona. Melkein kaiken vapaa-ajan. Toki se on hyvä, saa ladattua akkuja ja pikku hiljaa hyggeily alkaa enemmän.
    Kynttilöitä ja varsinkin tuikkuja tulee polteltua.

    Makuuhuoneen boheemin seesteinen sisustus.

    Makuuhuoneen boheemin seesteinen sisustus.

    Makuuhuoneen boheemin seesteinen sisustus.

    ITSE TEHTY PAPERITÄHTI

    Vanha talonpoikaiskaappi siirtyi makuuhuoneen sängyn viereen ja aika kivalta näyttää nyt kyllä. Ruskea paperitähti jonka tein viime marraskuussa paperipusseista sopii väreihin kuin nappi päähän. Täältä boheemeihin paperitähtiin löytyy ohje.
    Tuon pienen peiton olen minä myös itse tehnyt. Kyllä sitä melko kauan tein rahin päälliseksi alkujaan

    Makuuhuoneen boheemin seesteinen sisustus.

    Onneksi pian on viikonloppu.

    Lue Lisää...
    Moikka,

    Toisinaan saan halun tehdä kranssi, syksy ja talvi on näiden osalta paras. Toki upeita kesäkukista tehtyjä kransseja on. Minä en niitä ole tehnyt, joten pitääkin pitää mielessä. No lähdin etsimään omatekemiäni näiden blogivuosien aikana ja aikamoinen kasa erilaisia kransseja löytyikin.

    Huomioithan että nämä on tehty 7- vuoden aikana. Ensimmäiset varsinkin on olleet melkoista töhertämistä. Kuten monessa asiassa oppimista on tässäkin tapahtunut. Kuten kuvaaminen.  Toki tyylikin on muuttunut suuresti. Aikaisemmin rakasti kaikkea oikein vanhaa, ruosteista ja rustiikkista. Nyt pidän selkeämmistä linjasta.

    Huomasin että olen ollut nykyään laiska. Monta rottinkirengasta odottaa kaapissa tyhjänä. Näitä katsellessa tulee mieleen että pitäisi joku tehdä.

    Monta eri materiaalia on joista saa todella näyttäviä kransseja. Itse olen ollut melko tylsä ja yksipuolinen tehdessäni kransseja. 
    Mutta nyt niihin kransseihin..

    TUIVIOKRANSSI

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta.

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta
    Tuivio kranssi, rottinkirenkaassa joka pyöreän peilin ympärillä

    VAAHTERANLEHTIKRANSSI

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta
    Vaahteranlehti kranssin syksyinen väri

    KUUSENHAVUKRANSSIT

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    HAVUTÄHTI

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta
    Havutähti kuusen oksista
    VARPUKRANSSIT
    Piikkilangasta tehty tähti on monipuolinen kranssin pohja. Varpuna puolukan ja mustikan varput.

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Innostuin vuonna 2014 henkareista taittelemalla tekemään sydämen muotoisia kransseja.

    kranssipohjana vanha henkari josta taiteltu sydän

    kranssipohjana vanha henkari josta taiteltu sydän

    kranssipohjana vanha henkari josta taiteltu sydän

    EUCALYPTUSKRANSSIT

    Eucaluptuksen oksat toimii niin tuoreena kuin kuivina. Yksinään tai kuten tässä kukkahius koristella koristellussa rottinkirenkaassa.

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Rottinkikranssi tuiviosta, havusta tai eucalyputuksesta

    Lue Lisää...
    Uudemmat
    Tekstit
    Vanhemmat
    Tekstit

    M A R I K A

    Photo Profile

    M A R I K A🌿 Henkilökohtainen blogi 🌿 L I F E S T Y L E Sisustus | Interior| 2nd hand|🌿 Rustic BOHO home |Red house | plants 🌿 Secondhand | Bohemianhome |🌿 DM marjakuja @ gmail.com🌿

    S E U R A A

    • facebook
    • instagram
    • pinterest
    • Blogit
    • bloglovin
    • twitter

    Blogitekstisuositus

    Makuuhuoneen DAHLIA tapetti

    Kaupallinen yhteistyö:  Aveo Tapetit Vihdoin tämä monen vuoden haave on toteutunut ja tämä muutos oli vielä ihanampi kuin uskalsin edes ikin...

    U U S I M M A T

    A R K I S T O

    • ►  2025 (5)
      • ►  huhtikuuta 2025 (1)
      • ►  maaliskuuta 2025 (2)
      • ►  tammikuuta 2025 (2)
    • ►  2024 (18)
      • ►  marraskuuta 2024 (1)
      • ►  syyskuuta 2024 (2)
      • ►  elokuuta 2024 (2)
      • ►  heinäkuuta 2024 (1)
      • ►  toukokuuta 2024 (2)
      • ►  huhtikuuta 2024 (3)
      • ►  maaliskuuta 2024 (4)
      • ►  helmikuuta 2024 (2)
      • ►  tammikuuta 2024 (1)
    • ►  2023 (29)
      • ►  joulukuuta 2023 (2)
      • ►  marraskuuta 2023 (3)
      • ►  lokakuuta 2023 (3)
      • ►  syyskuuta 2023 (3)
      • ►  elokuuta 2023 (1)
      • ►  heinäkuuta 2023 (2)
      • ►  kesäkuuta 2023 (2)
      • ►  toukokuuta 2023 (3)
      • ►  huhtikuuta 2023 (1)
      • ►  maaliskuuta 2023 (3)
      • ►  helmikuuta 2023 (3)
      • ►  tammikuuta 2023 (3)
    • ►  2022 (40)
      • ►  joulukuuta 2022 (6)
      • ►  marraskuuta 2022 (2)
      • ►  lokakuuta 2022 (5)
      • ►  syyskuuta 2022 (6)
      • ►  elokuuta 2022 (1)
      • ►  heinäkuuta 2022 (2)
      • ►  kesäkuuta 2022 (2)
      • ►  toukokuuta 2022 (5)
      • ►  huhtikuuta 2022 (2)
      • ►  maaliskuuta 2022 (3)
      • ►  helmikuuta 2022 (3)
      • ►  tammikuuta 2022 (3)
    • ▼  2021 (47)
      • ►  joulukuuta 2021 (4)
      • ►  marraskuuta 2021 (4)
      • ▼  lokakuuta 2021 (3)
        • JOULUNODOTUS- PIMEÄN AJAN SELÄTTÄMINEN
        • MAKUUHUONEEN BOHEEMIN SEESTEINEN SISUSTUS
        • KRANSSEJA VUOSIEN VARRELTA
      • ►  syyskuuta 2021 (4)
      • ►  elokuuta 2021 (4)
      • ►  heinäkuuta 2021 (3)
      • ►  kesäkuuta 2021 (3)
      • ►  toukokuuta 2021 (6)
      • ►  huhtikuuta 2021 (4)
      • ►  maaliskuuta 2021 (3)
      • ►  helmikuuta 2021 (5)
      • ►  tammikuuta 2021 (4)
    • ►  2020 (70)
      • ►  joulukuuta 2020 (6)
      • ►  marraskuuta 2020 (6)
      • ►  lokakuuta 2020 (4)
      • ►  syyskuuta 2020 (6)
      • ►  elokuuta 2020 (4)
      • ►  heinäkuuta 2020 (5)
      • ►  kesäkuuta 2020 (7)
      • ►  toukokuuta 2020 (5)
      • ►  huhtikuuta 2020 (6)
      • ►  maaliskuuta 2020 (7)
      • ►  helmikuuta 2020 (8)
      • ►  tammikuuta 2020 (6)
    • ►  2019 (108)
      • ►  joulukuuta 2019 (9)
      • ►  marraskuuta 2019 (6)
      • ►  lokakuuta 2019 (7)
      • ►  syyskuuta 2019 (7)
      • ►  elokuuta 2019 (9)
      • ►  heinäkuuta 2019 (10)
      • ►  kesäkuuta 2019 (8)
      • ►  toukokuuta 2019 (10)
      • ►  huhtikuuta 2019 (10)
      • ►  maaliskuuta 2019 (11)
      • ►  helmikuuta 2019 (9)
      • ►  tammikuuta 2019 (12)
    • ►  2018 (119)
      • ►  joulukuuta 2018 (10)
      • ►  marraskuuta 2018 (15)
      • ►  lokakuuta 2018 (10)
      • ►  syyskuuta 2018 (11)
      • ►  elokuuta 2018 (11)
      • ►  heinäkuuta 2018 (9)
      • ►  kesäkuuta 2018 (10)
      • ►  toukokuuta 2018 (10)
      • ►  huhtikuuta 2018 (9)
      • ►  maaliskuuta 2018 (6)
      • ►  helmikuuta 2018 (9)
      • ►  tammikuuta 2018 (9)
    • ►  2017 (105)
      • ►  joulukuuta 2017 (13)
      • ►  marraskuuta 2017 (9)
      • ►  lokakuuta 2017 (8)
      • ►  syyskuuta 2017 (5)
      • ►  elokuuta 2017 (7)
      • ►  heinäkuuta 2017 (11)
      • ►  kesäkuuta 2017 (9)
      • ►  toukokuuta 2017 (11)
      • ►  huhtikuuta 2017 (12)
      • ►  maaliskuuta 2017 (9)
      • ►  helmikuuta 2017 (6)
      • ►  tammikuuta 2017 (5)
    • ►  2016 (85)
      • ►  joulukuuta 2016 (5)
      • ►  marraskuuta 2016 (8)
      • ►  lokakuuta 2016 (8)
      • ►  syyskuuta 2016 (6)
      • ►  elokuuta 2016 (7)
      • ►  heinäkuuta 2016 (8)
      • ►  kesäkuuta 2016 (7)
      • ►  toukokuuta 2016 (6)
      • ►  huhtikuuta 2016 (6)
      • ►  maaliskuuta 2016 (8)
      • ►  helmikuuta 2016 (8)
      • ►  tammikuuta 2016 (8)
    • ►  2015 (115)
      • ►  joulukuuta 2015 (10)
      • ►  marraskuuta 2015 (11)
      • ►  lokakuuta 2015 (8)
      • ►  syyskuuta 2015 (10)
      • ►  elokuuta 2015 (8)
      • ►  heinäkuuta 2015 (10)
      • ►  kesäkuuta 2015 (10)
      • ►  toukokuuta 2015 (12)
      • ►  huhtikuuta 2015 (9)
      • ►  maaliskuuta 2015 (6)
      • ►  helmikuuta 2015 (10)
      • ►  tammikuuta 2015 (11)
    • ►  2014 (38)
      • ►  joulukuuta 2014 (9)
      • ►  marraskuuta 2014 (8)
      • ►  lokakuuta 2014 (9)
      • ►  syyskuuta 2014 (5)
      • ►  elokuuta 2014 (7)

    T U N N I S T E E T

    sisustus (246) blogiyhteistyö (202) kirppislöytö (110) koti (104) kukka (83) olohuoneen sisustus (78) kesä (77) olohuone (75) terassi (72) ajatuksia (66) piha (66) syksy (62) kevät (61) pihahommia (61) joulu (58) leivonta (57) boheemi (56) bloggaaja (54) makuuhuone (54) oma elämä (54) leipominen (53) makuuhuoneen sisustus (52) joulunodotus (49) DIY (47) kierrätyskoti (46) remontti (46) bloggaaminen (43) puutarha (43) boho (42) remontointi (40) maali (34) talvi (34) PIHASISUSTUS (33) terassikalusteet (30) kattaus (28) tulppaani (26) kirpputori (21) blogi (19) elämäntapamuutos (19) kukkapenkki (19) joulukuusi (17) skandinaavinen koti (17) talo (15) huonekasvi (13) perenna (12) keittiöremontti (11) musta terassi (11) ruokailuryhmä (10) ruokapöytä (10) tunnelma (10) matto (9) joulukoti (8) petivaatteet (8) juhannus (6) pääsiäinen (6) autotalli (5) juuttimatto (5)

    U U S I M M A T

    • LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS PÄIVÄKIRURGISENA TOIMENPITEENÄ
    • KOHTI LONKAN TEKONIVELLEIKKAUSTA
    • DIY rottinkituolin maalaus
    • Kun väliin tuli ELÄMÄ
    Marjakuja.fi

    S U O S I T U I M M A T

    • DIY rottinkituolin maalaus
    • DIY: BOHEEMIT PAPERIKORISTEET
    • Keittiön musta STALA allas ja rustic tamminen massiivipuutaso
    • A I K A mullanvaihdon
    facebook instagram pinterest bloglovin

    Created with by BeautyTemplates

    Takaisin alkuun