Moikka,
Yhteistyössä Preeco
Siinä missä juhlat tai illanistujaiset pihalla tai terassilla kuluvat kesään.
Sopii alkusyksy tai syyskesä siihen paremmin kuin hyvin.
Itse pidän enemmän hiukan viilenevistä
ja hämärtyvistä sekä tunnelmallisista loppukesän illoista.
Syksyn lapsena syksy on mielestäni kaunista aikaa.
Illallinen katettuna osa 1
saa tässä jatkoa.
Tämä on silloin hyvä aika järjestää
perheen kesken loppukesän puutarhajuhlat.
Syitä voi olla monia tai olla olematta.
Aina on hyvä syy kokoontua perheen voimin,
joten juhlien ei tarvitse olla suuret.
Takana oleva suuri pihlaja
antaa kauniin taustan kauniine punaisine marjoineen.
Pöytä ja tuolit, taljat, kynttilät.
pihlajan oksat pöydällä ja muutama koriste puun oksalla
sekä syyskukat.
Näillä aivan varmasti saadaan tunnelma järjestettyä.
Parasta on perheen kesken pitää homma todella rentona.
Ei kukaan jaksa katsella hermostunutta äitiä,
joten näin on parasta.
Ensin syötiin hyvin ja sen jälkeen vain vietettiin aikaa.
Yhdessä pöydässä.
Pikku hiljaa alkoi ilta hämärtyä
ja pehmeä pimeys vallata pihan,
ensin sininen hetki ja hetken päästä täysi pimeys.
Käytän paljon pikkusormien vuoksi led kynttilöitä.
Tuikut ovat pattereilla toimivat sekä muutamat kynttilät.
Toki mikään ei tuo oikeaa tunnelmaa niin kuin aito tuli.
Muutama aito kynttilä kruunaa tunnelman.
Pikkumiehen tekemä valenuotio.
Oikeita puita klapeina ja näiden sekaan patterivalot.
Tämä on aika makea tunnelmavalo terassille,
parasta se on turvallinen.
Puutarhajuhlien ajankohta on vaikea valita,
loppukesän sää kun on aika arvaamatonta aikaa.
Nyt olemme saaneet nauttia upeista ja todella lämpimistä päivistä sekä upeista öistä.
Kauniin varjon alla on ihan oma tunnelmansa.
Aurinkovarjo led valoilla,
viimeistelee viihtyvyyden ja viimeistelee terassin huonemaisuuden.
Aurinkokenno lataa led valojen akun päivällä
ja näin illalla tunnelma on valmiina.
Minä lisäsin muutaman paperilyhdyn vielä varjoon roikkumaan.
Pimeän laskeuduttua ylle
sain upean tunnelman aikaiseksi.
Kesän kuuman auringon paistaessa on
parasta kun omasta pihasta löytyy paikka jossa voi ihan turvallisesti olla.
Turvallisuus on isoissa varjoissa kaikki kaikessa,
varjon jalkoihin löytyy vaikka minkälaisia painoja,
me pulttasimme varjon suoraan kiinni terassin lattiaan.
Se kun tätä ei ainakaan enää pahenna.
Vaan varjo on vakasti kinni ja ei missään tuulessa kaadu.
Suuri 3 metrin halkaisijalla, varjo saa koko pöytäalueen suojaan.
Sään kestävänä myös sade ei haittaa,
kun pääsee varjon alle suojaan.
Kun ilta pimenee muista tunnelmoida ja nauttia
vielä upeista hämärtyvistä syyskesän illoista,
yksin ja yhdessä.