Moikkelis moi,
Heinäkuu on ollut ja on edelleen vallan upea lomakuukausi monella. Viikon olen ollut takaisin töissä ja kyllä valitettavasti on ollut hiukan haastavaa.
Onneksi itselläni on vielä elokuussa viikko lomaa. Meinasin jos silloin pääsisi maalamaan lopun talosta mitä jäi viime kesältä, niin ja onhan pihassa puutarhavaja ja autotalli mitkä myös odottavat maalaus vuoroaan. Liian kuumassa kun se ei oikein onnistu.
Mutta mennäänpä tähän viikkoon. Aloitin vapaapäivän siivoamalla katettua terassia ja kuvatessa mieleeni tuli miltä terassi on vuosien varrella näyttänyt. Sisustustyylini on muuttunut ja kun aloitin bloggaamaan rakastin maalaisromanttista sisustustyyliä yli kaiken. Tähän olin toki sekoittanut rustiikkista mukaan josta vieläkin pidän.
Yksi bloggaamisen parhaimpia puolia on kun pystyy katsomaan taaksepäin helposti. Sisustuksen ollessa sekoitus uutta ja vanhaa. Toki tämä katettu terassi on kokenut myös värin vaihdon ruskeasta mustaksi. Mutta punavalkoinen puutalo on ja pysyy. Tämä on aina mielestäni kovin haasteellinen väri sisustaa kesään.
TERASSIN SISUSTUS VUOSIEN VARRELTA
Koska katettu terassi elää vuodenaikojen mukaan nyt pysytään kesäisissä tunnelmissa. Kun aloitin elokuun 4 päivä vuonna 2014 Marjakuja blogin oli ensimmäinen postaus kesän kuumin päivä, jossa olin kuvannut terassia, mutta en kokonaisuutena. Harmi.
Rakastin tuohon aikaan paljon heinäseipäitä ja kaikkea oikeasti vanhaa.
Mutta nyt tulee kuvasatoa joten koittakaa jaksaa, onhan noita vuosia jo kertynyt 8....
Tänään 24.7.2022, On muuten tasan 5 kuukautta jouluaattoon.
Toukokuun 9 päivä Vuonna 2022
Elokuu 2014
Heinäseipäät sisustuksessa ja tähti sai paikan terassin seinästä. On muuten ollut nämä kaikki vuodet siinä.
Tykkään välillä siirrellä tavaroita eri paikkoihin. Joten vuonna 2020 terassin sisustus koki ehkä eniten muutoksia.
Juhannuksen sisustus
Loppukesästä laitoin pelkät rottinkikalusteet terassille.
Toukokuu 2021 toin ruokapöydän takaisin terassille
Kesäkuussa 2021 hankin polyrottinkisen pihavalaisimen terassille.
Heinäkuussa 2021 terassi sai mustan öljy käsittelyn.
Puusohva palautuu kyllä vielä myöhemmin takaisin terassille. Melko vähän on viimeisten vuosien aikana terassin sisustus muuttunut. Vain näillä melko pienillä muutoksilla on ollut hyvä.