Syyslomalla ja kuvakollaaseja
lokakuuta 16, 2017
Hei maanantai!
Maanantai on yleensä kaikkein ärsyttävin päivä,
jo ihan sen vuoksi että on maanantai.
Itselläni monesti on maanantai vapaapäivä,
kun olen viikonloppuna töissä.
Lapsilla alkoi syyslomaviikko koulusta.
Saamme onneksi hoidon järjestymään niin ettei kenenkään
tarvi olla yksin kotona.
Vapaapäiviä sain minäkin ma-ke joten..
Aamu alkoi sillä että tietysti heräsin kun miehen herätys soi, hei OIKEESTI,
joku olis voinut vielä nukkua ja vaikka kuinka pitkään, mut ei :(
joku olis voinut vielä nukkua ja vaikka kuinka pitkään, mut ei :(
eli klo 5 herätys, keittelin kahvit ja menin sohvalle makoilemaan.
Pari ohjelmaa myöhemmin, taisi tulla ainakin ruotsalainen omakoti kullan kallis
Pari ohjelmaa myöhemmin, taisi tulla ainakin ruotsalainen omakoti kullan kallis
ja kun uni hetken päästä alkoi uudelleen koputella,
pistin tyynesti silmät kiinni ja heräsin kympin aikaan.
Eilinen aurinko sai työvuoron jälkeen,
piha hommiin vauhtia, varsinkin kun katselin säätiedotusta,
että tänään saadaan jälleen kerran vettä niskaan.
Jokaisesta pienestäkin auringon säteestä tai pouta säästä
pitää ottaa jokainen sekuntti irti ja
nauttia upeasta syyssäästä. siis siitä olemattomasta :)
Syksyn väreinä laitoin callunoita, murattia sekä lankaköynnöstä.
Syksyn väreinä laitoin callunoita, murattia sekä lankaköynnöstä.
Huomasit varmaan, että opettelin tekemään
kuvakollaaseja, ne kun ei oikein ole ollut minun juttuja.
Mutta canvalla nämäkin onnistuvat melko helposti.
Viikonloppuna kauppareissulla ostin vihdoin lidlin macaron pakastin,
ihastuttavan näköiset pikkuleivonnaiset kruunasivat kahvihetken.
Paketillinen kukkasipuleita pitäisi pikaisesti istuttaa kukkamaahan,
joten nyt kun ei sada, lähden pihalle.
Nähdään!

Love,

10 comments
Kivoja ja kauniita kollaaseja <3 Mukavaa syyslomaa teille :) Toivottavasti huomenna saat nukkua "vähän" pitempään ;)
VastaaPoistaKuvakollaaseja on välillä kiva tehdä :D
PoistaKauniita kollaasi kuvia. :) Ihanaa syyslomaa!
VastaaPoistaKiitos Marianne!
PoistaTodella kauniita kollaaseja ♥ Ihanaa viikon alkua!
VastaaPoistaKiitos Maiccu!
PoistaKauniita kollaaseja olet tehnyt. Lomalla on ihanaa kun voi ummistaa silmänsä silloin kun haluaa.
VastaaPoistaRentoja lomapäiviä!
Kiitos Outi!
PoistaKaunis kuvakollaasi. Kiva kun sait myöskin vähän syyslomaa.
VastaaPoistaKiitos Tuija!
Poista★ Kaunis kiitos viestistäsi ★