Kesäolohuone

heinäkuuta 01, 2016

Talon yhteydessä olevaa terassia käytetään ahkerasti,
varsinkin kesäisin jolloin tilasta tulee toinen olohuone.
Kesäolohuone.
Aamun tunnelmia, sateen jälkeen :)

terassi kesa aamu kaapelikelapoyta


Haaveissani on pari isohkoa rottinkituolia meille kahdelle
sekä roikkuva rottinkinen riippukeinu.tai iso lankkupöytä
pirtinjakkaroineen <3
Noh, niitä odotellessa... Näillä mennään siihen asti.

terassi kesa kaapelikelapoyta puusohva maalarintikkaat


Vanha puinen pinnasohva, levitettävää mallia on ollut jo muutamia vuosi terassilla, hyvin on kestänyt kesät talvet.
Puusohva on saanut muutamia vuosia sitten valkoinen maalin päälleen,
oli keltainen 70-luvun mukaisesti ja koska jouduimme sitä korjailemaan,
vaihtui väri samalla.

Affarin turkoosilla kynttilällä tunnelmaa.

terassi kesa kaapelikela orvokit kynttila

Kaapelikelat on ollut niin monessa paikassa, kuin kotonaan.
Olohuoneessakin on yksi :D


Räsymatto on samasta paikasta, kuin tämä sohva ja
 vanha talonpoikaiskaappinikin.

Orvokit ovat ihan villiintyneet, viileämmistä ja sateisista ilmoista.
 
orvokit peltiampareissa


Enjoy the summer


orvokit maljakossa


Nautitaan kesästä.
Ihanaa viikonloppua!

Saatat Pitää Myös

10 comments

  1. Kivalta näyttää!:) Ei ne rottinkiset taitaisi kestää sään vaihteluita vuoden ympäri, joten on noissa omat hyvät puolensa, puisissa siis.:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) niin luulen kanssa :) taitaa mieli muuttua vielä moneenkertaan.

      Poista
  2. Kaunis terassi teillä ihan noinkin ♥ Minulla myös samanlainen pinnasohva lastenhuoneessa yläkerrassa. Sohva on siellä vähän piilossa, mutta kun ei oikein muutakaan paikkaa sille ole. Kivaa viikonloppua Sinulle, Marika ♥

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanalta näyttää. Se riippuva keinu kuulostaa ihanalta.
    Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä:) saas nähdä mihin päädytään :)

      Poista
  4. Kaunista! <3 Kyllä tuolla kelpaa kahvitella! Meillä terassi myös yhtenä kesähuoneena, mutta nyt kiusana nuo paikallaan pörräävät kukkakärpäset...niitä on myös huvimajassa ja ovat todellä ärsyttäviä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä :( yhtääkkiä niitä tuli ja paljon. Vähänkö ärsyttäviä mut koitetaan silti nauttia kesäolohuoneestamme :)

      Poista
  5. Viihtyisä kesäolohuone, ♥
    Mukavaa alkanutta kuuta ja muutenkin ihanaa kesää, :)

    VastaaPoista

★ Kaunis kiitos viestistäsi ★