Melkein epäonnistuneet Tuulihatut

toukokuuta 06, 2019

Moikkelis moikka,

Taas herkutellaan <3

Olin päättänyt tehdä tuulihattuja.
Mielessä mansikka ja mustikka rahka.
Aloitin tekemisen ja pilalle meni.

tuulihatut leivonta leipominen kahvi pöytä kattaus

Seuraavana päivänä ärsytti niin paljon että kokeilin jälleen ja pilallehan se meni.
Liian löysä taikina, ei saa pursotettua mitenkään.

Parin voimasanan saattelemana päätin koittaa kolmannen kerran.
Vihdoin onnistui.
Samalla selvisi mistä johtui ettei aiemmat onnistuneet.
En keittänyt vettä johon voin sulatin.
Kolmas kerta toden sanoo :D

tuulihatut leivonta leipominen kahvi pöytä kattaus

Tuulihatut
mustikkarahka tai mansikkarahkatäytteellä.

1 purkki Maitorahkaa
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
mustikoita ja mansikoita, omani oli pakasteesta.
Eri ohjeita löytyy netistä, itse käytin tällaista

Ohje
2 dl vettä
100 g voita
1 3/4 dl vehnäjauhoja
3 kanamunaa

1. Kuumenna vesi ja rasva kiehuvaksi.
2. Lisää jauhot joukkoon kerralla ja sekoita voimakkaasti, kunnes seos on tasaista ja irtoaa kattilan reunoilta.
3. Jäähdytä seos ja lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
4. Pursota taikinasta pellille leivinpaperin päälle tuulihattuja, pieniä, isoja tai vaikkapa yksi iso renkaan muotoon.
5. Paista tuulihatut 200°C:ssa noin 20 minuuttia. Uunin luukkua ei saa avata paistamisen alkuvaiheessa.
Ohje löytyy martoilta.

tuulihatut leivonta leipominen kahvi pöytä kattaus

Onnistunut tuulihattu on kevyt, korkea ja kuiva. 
Täytä tuulihatut vasta jäähtyneinä.
tuulihatut leivonta leipominen kahvi pöytä kattaus

Nämä ovatkin kesän juhliin sopivia pikkupaloja, todellakin myös suolaisella täytteellä.
Kevyttä uutta viikkoa sinulle!

Saatat Pitää Myös

6 comments