Kotitoimisto toimivaksi

Pidä kotitoimisto toimivana näillä vinkeillä

Yhä useammat ihmiset tekevät mielellään töitä kotoa käsin. Tämä onkin erityisen mukavaa, sillä näin voit päättää, mihin aikaan päivästä teet töitä. 
Lisäksi kotoa käsin työskennellessäsi voit jättää kokonaan väliin ikävän ruuhkassa istumisen. Monet yrittäjät siksi valitsevatkin toimistokseen oman kotinsa. 
Kotoa käsin työstentelemisessä on monia hyviä puolia.
 Oman työpisteen tai kotitoimiston luominen onkin yksi parhaista asioista.

Katsotaan; 
kuinka voit pitää kotitoimiston kodikkaana ja mukavana. 
Lue lisää alta ja kokeile niitä itsekin!
Käytä Pinterestiä varovasti
Vaikka Pinterest on erinomainen paikka hakea upeita DIY neuvoja, niin sitä tulisi kuitenkin käyttää vastuullisesti. Esimerkiksi kauniit ruokapöydän tuolit omassa toimistossa saattavat näyttää todella upeilta, mutta ne eivät tue selkää ja niissä voi olla epämukavaa istua. Lisäksi esimerkiksi antiikkinen pöytä voi olla tyylikäs, mutta ihan liian matala. 
Pöytä voi olla hyvä vaikka igame.com pelien pelaamiseen, mutta työskentely pöydän ääressä tuntikausia ei ehkä ole mukavaa.
Pidä ergonomia mielessäsi
Omaa työpistettä suunnitellessa mukavuuden pitäisi mennä aina tyylikkyyden edelle
Mitä mukavampi töitä on tehdä, niin sen mieluummin istuudut pöytäsi ääreen joka päivä. 
Oman tietokoneen ruudun yläosan pitäisi olla silmien tasalla tai vähän alempana, 
mikä helpottaa silmien väsymistä.

Lisäksi käsivarsien pitäisi olla lattian kanssa samalla viivalla 
ja jalkojen pitäisi osua helposti lattiaan, kun istut tuolillasi.
 Pidä myös huoli siitä, että saat tukea selällesi tuolisi selkänojasta.
Luonnonvalo on tervetullut

Kotitoimistoa luodessa monet ihmiset laittavat oman pöytänsä automaattisesti kodin pimeimpään nurkkaan. Tämä ei todellakaan tee omasta työympäristöstä kutsuvaa, sillä olet ajattelematta luonut itsellesi tavallisen toimistonurkkauksen. Sen sijaan kannattaa siirtää pöytä lähelle ikkunoita niin, että saat paljon luonnollista valoa.

Lisäksi luonnollinen valo piristää ja auttaa jaksamaan. 
Saat myös paljon enemmän irti päivästäsi, kun et ole väsynyt ja kärttyinen.
Älä unohda lamppuja
Vaikka luonnonvalo on tärkeää, sinun ei pitäisi unohtaa lamppuja. Joskus on pimeitä päiviä, jolloin lamppujen sytyttäminen on tärkeää. Hanki siis sellaisia mukavia pöytä- ja lattialamppuja, jotka valaisevat tarpeeksi hyvin, mutta ovat samalla pehmeitä silmillesi.

Pari lamppua per pöytä ja yksi lattialla on hyvä valinta, joten lähde lamppuostoksille heti. Erinomaisia lamppuja voi löytyä esimerkiksi Ikeasta.
Muista varastotila
Saatat tarvita paljon varastotilaa mapeille, kirjoille, kansioille ja muille papereille. Varmista, että sitä on tarpeeksi, niin kaikki ne eivät keräänny työpöydällesi. Käytä mielikuvitusta ja ole luova. Voit esimerkiksi hankkia lasten kirjahyllyn omille työpapereillesi.

Varaa myös tarpeeksi tilaa ylimääräisille kynille
 Post-It -lapuille, teipille, saksille ja niin edelleen.
Tee työtilasta motivoiva

Lisää omaan työtilaasi elementtejä, jotka tekevät siitä sinulle mukavan. Voit esimerkiksi lisätä hauskoja sarjakuvaklippejä, kuvia kavereista, perheestä ja lemmikeistä tai vaikka laittaa tuoksukynttilän pöydälle. Muista kuitenkin, että työpöydän pitäisi aina pysyä siistinä ja kutsuvana, joten älä laita liikaa tavaraa pöydälle.
Yhteenveto
Kotona olevan toimiston, eli kotitoimiston, pitäisi olla juuri sitä: kodikas. 
Kun teet töitä kotoa käsin, niin saatat helposti siirtää töiden tekemistä 
tuonnemmaksi, jos sinua ei oikein huvita. 
Kannattaa siis tehdä omasta työpisteestä niin mukava ja kutsuva, 
että istut mielelläsi pöydän ääreen.

Aloita sillä, että valitset erinomaisen paikan pöydällesi. 
Sen pitäisi olla lähellä ikkunoita ja luonnollista valoa. 
Varmista myös, että toimistonurkkaus on hiljaisessa ja rauhallisessa paikassa. 
Hanki sellaiset tuolit ja pöydät, jotka sopivat sinulle 
ja jotka ovat ergonomisesti sinulle sopivia.


Nostalgiset lapsuuden pelit

Tässä on lapsuudesta tuttua pelejä, 
joita löytyy nyt netistä!

Itse kullakin on silloin tällöin hyvin nostalginen olo. 
Monet muistelevat lapsuuttaan haikein mielin,
 nimittäin olihan lapsuus monilla hyvää ja mukavaa aikaa. 
Ei tarvinnut huolehtia töistä eikä ruoanlaitosta tai muista askareista, 
vaan sai käydä koulussa, leikkiä kavereiden kanssa ja tietysti pelata suosikki pelejä. 
Monet lautapelit, kuten Monopoli ja Trivial Pursuit ovat tuttuja lapsuudesta, 
samoin kuin Twister ja muut hauskat pelit.

Koska teknologia on kehittynyt ja muuttunut melkoisella vauhdilla, 
niin voit löytää näitä lapsuudesta tuttuja pelejä nykyään jopa netistä. 
Et tarvitse montaa kaveria ympärillesi pelataksesi näitä mukavia pelejä. 
Sen sijaat voit pelata mukavia pelejä jo suoraan oman puhelimen 
tai tabletin selaimesta käsin.

Katsotaan;
 mitä lapsuudesta tuttuja pelejä pääsee pelaamaan suoraan netin kautta.
 Lue lisää alta ja kokeile itsekin!
Monopoli on tuttu monille nuorille ja vanhemmillekin

Monopoli on ollut olemassa jo todella pitkään. 
Se on vuosikausia vanha lautapeli, jossa sinun on tarkoitus 
kerätä itsellesi hotelleja, taloja ja tunnettuja katuja. 
Tässä pelissä sinusta tulee ökyrikas! 
Saatat myös joutua vankilaan tai maksamaan veroja
 riippuen siitä, mille ruudulle noppa sinut vie.

Monopoli on niin suosittu peli, 
että siitä on tehty monia eri versioitanetissä pelattavaksi. 
Voit esimerkiksi löytää Monopoly livepelin monilta nettikasinoilta, kuten osoitteesta www.kolikkopelit.com ja pelata peliä reaaliajassa.
Super Mario Bros on edelleen suosikki

Super Mario Bros on monille etenkin 90-luvulla syntyneille muksuille tuttu juttu. 
Nintendolla pelattava hauska ja yksinkertainen Super Mario 
on edelleen yksi suosituimmista peleistä ja nykyään sitä pääsee 
pelaamaan esimerkiksi PlayStationin lisäksi tietokoneella netissä.
 Voit nauttia tästä takuulla nostalgisesta pelistä mielenkiintoisine
 grafiikoineen ja tietysti tutuilla taustaäänillä varustettuna suoraan 
oman puhelimesi tai vaikka tietokoneesi selaimesta käsin.
Trivial Pursuit laittaa aivosi hommiin

Trivial Pursuit pelissä sinun tulee vastata toinen toistaan haasteellisempiin kysymyksiin ja mitä enemmän saat vastauksia oikein, sen enemmän liikut eteenpäin pelilaudalla.
 Tämä peli on ollut melkoisen yksinkertainen siirtää nettiin, 
nimittäin voit nauttia näistä hauskoista kysymyksistä 
ja jumpata aivojasi myös netissä.

Trivial Pursuit peliä voi pelata helposti monilla
 eri nettisivuilla täysin ilmaiseksi ilman erillisen sovelluksen lataamista.
Hungry Hungry Hippos on nyt myös netissä

Jos lapsuutesi oli ylivoimaisesti paras ikinä,
 niin olet takuulla pelannut todella hauskaa peliä nimeltään Hungry Hungry Hippos
Tässä lautapelissä on neljä nälkäistä virtahepoa,
 jotka haluavat syödä pelilaudalla olevia kuulia. 
Sinun tarkoituksenasi on saada syötettyä omalle 
hipollesi mahdollisimman monta valkoista kuulaa.

Peliä voi pelata 2-4 pelaajaa ja se,
 jonka hipolla on eniten kuulia vatsassaan, voittaa. 
Tämä yksinkertainen, mutta todella viihdyttävä lautapeli on nyt saatavilla 
myös netissä ja pelattavissa ihan ilmaiseksi.
Yhteenveto
Omaan lapsuuteen voi siis palata hyvin helposti suuntaamalla
 nettiin ja pelaamalla sellaisia pelejä, jotka ovat tuttuja itselle omilta lapsuusvuosilta. 
Monet ovat esimerkiksi lapsuudessaan pelanneet Monopolia, 
Super Mario Bros -peliä sekä Trivial Pursuitia. 
Nämä kaikki pelit ovat todella suosittuja, viihdyttäviä,
 yksinkertaisia ja sitäkin hauskempia.

Ei siis ole mikään ihme, 
että moni pelaa näitä pelejä mielellään suoraan oman puhelimen tai tietokoneen kautta.
 Kun astut hetkeksi takaisin lapsuuteesi, 
niin voit unohtaa kaiken muun ja nauttia pelkästään pelaamisesta ja hauskanpidosta.

Parhaimmillaan voit pelata niitä vaikka junassa tai
 kaupan kassajonossa, eikä sinulle tule koskaan tylsää. 
Kokeile vaikka jo tänään!

Pelialue puutarhassa


Valmistele itsellesi pelialue puutarhassasi

Monet pelaavat mielellään erilaisia pelejä netissä. 
Esimerkiksi sosiaaliset pelit, kuten Farmville ja Candy Crush Saga ovat todella koukuttavia pelejä, joita pelaa mielellään tunti toisensa jälkeen. Pelaajat usein nauttivat mieluusti myös nettikasinoilla pelaamisesta tai esimerkiksi sanapeleistä, sudokuista ja ristikoista. Tällaisten pelien pelaaminen on oikein mukavaa ja helppoa, sillä voit pelata niitä missä vain ja milloin vain suoraan oman puhelimesi sovelluksesta tai selaimesta käsin.

Näin ollen ei siis ole mitään väliä, että missä pelaat, sillä voit pelata haluamiasi pelejä niin kotisohvalla, junaa odottaessa kuin vaikka puutarhassakin. Monet pelejä pelaavat ihmiset kököttävät sisällä koko päivän kauniinakin päivänä. Mutta entä, 
jos sen sijaan viettäisit aikaa puutarhassasi ja pelaat ulkona? 
Saat saman pelinautinnon ja samalla myös terveellistä D-vitamiinia auringosta. Ja kukapa ei pitäisi raikkaasta ulkoilmasta?

Katsotaan; 
kuinka voit luoda mahdollisimman hyvän pelialueen itsellesi puutarhaasi.
Pysy lähellä nettiä


Jotkut pelit vaativat hyvän ja nopean internetin toimiakseen, eikä oman puhelimen netti ole aina kaikista paras vaihtoehto. Esimerkiksi nettikasinoilla pelaamiseen voi tarvita nopean yhteyden ja esimerkiksi Unibet sivustolla pelien pelaaminen sujuu paremmin, kun netti on hyvä. Niinpä kannattaa suunnitella oma pelialue ulkona niin, että se on lähellä kotia - ja WiFiä.

Voit esimerkiksi asettaa pelialueen juuri talon seinustan viereen, jolloin saat vielä puhelimesi tai tablettisi yhdistettyä kodin internettiin.
Hyvä paikka istua

Sinulla pitäisi myös olla hyvä paikka istua ja nauttia pelien pelaamisesta. Esimerkiksi puutarhaan sopivien ulkohuonekalujen tuominen puutarhaan voi olla hyvä idea. Tarvitset vain mukavan tuolin ja ehkä pienen sivu- tai kahvipöydän, jolle voit asettaa omat välipalasi päivää varten.

Mukavalla tuolilla kelpaa sitten istua tunti toisensa jälkeen ja pelata omia suosikki pelejä aina sosiaalisista peleistä vaikka sudokuun tai mihin tahansa.
Mahdollisuus varjolle

Pelien pelaaminen voi olla hankalaa, jos aurinko heijastaa oman laitteen näyttöön ja silmiin koko ajan. Kannattaa siis valita sellainen paikka, johon aurinko ei paista kovin kirkkaasti. Vaihtoehtoisesti voit esimerkiksi asettaa katoksen tai aurinkovarjon pelialueellesi, jolloin voit tarvittaessa avata varjon ja siirtyä sen alle pelaamaan. Lisäksi kesän kuumimpina päivinä on mukavaa, että pääsee istumaan varjoon. Aurinko voi nimittäin porottaa hyvin kuumasti ja UV-säteitä kannattaa välttää kuumimpina tunteina.
Pysy turvassa ötököiltä
Jos pelaat pelejä mieluummin illalla, niin hyttyset ja muut ötökät saattavat olla melkoinen riesa. Voi olla hyvä idea sytyttää esimerkiksi hyttysiä karkottava savukarkotin, jolloin ötökät pysyvät loitolla ja saat pelata pelejä rauhassa. Esimerkiksi OFF on hyvä vaihtoehto hyttysten ja muiden ötököiden karkottamiseen.
Ota ruokapuoli huomioon

Voit tietysti aina käydä sisällä syömässä tai valmistamassa ruokaa, mutta eikö olisikin mukavaa, jos voit grillata pelipaikallasi? Pienen kivisen grillin rakentaminen itse tai näppärän kuljetettavan kaasugrillin hankkiminen voi olla erittäin hyvä vaihtoehto. Tämä tekee pelipaikasta entistä mukavamman ja voit käyttää aluetta myös vieraiden viihdyttämiseen.

Yhteenveto
Jos otat oman puhelimen tai tabletin ulos ja pelaat ulkona, niin saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Sen sijaan, että istuisit koko päivän sisällä, niin voit lähteä ulos pelaamaan lemppari pelejäsi. Saat raitista ja terveellistä ulkoilmaa, aurinkoa ja samalla voit nauttia pelien pelaamisesta niin kauan kuin sielu sietää 
(tai kunnes laitteesta loppuu akku).

Lisäksi oman mukavan pelipisteen rakentaminen on hyvä idea myös siinä mielessä, että voit parhaimmillaan viihdyttää vieraitasi grillin ääressä. 
Kokeile itse!

Kattavampi WIFI kotona

Kuinka saat kattavamman WiFin kotona

Mikään ei takuulla ärsytä enempää kuin hidas netti. 
Hitaan netin takia internetissä surffailu, pelien pelaaminen ja jopa töiden tekeminen on paljon hitaampaa ja ikävämpää. Monet kuitenkin luottavat WiFiin joka päivä, nimittäin internetistä on tullut ehdottomasti osa elämäämme. Voisi melkoisella varmuudella sanoa, että jokainen meistä käyttää nettiä ainakin jossain määrin ihan joka ikinen päivä.

Nopea WiFi on siis jokaisella tärkeysjärjestyksen yläpäässä.
 Pelkästään WiFin omaaminen ei suoraan tarkoita,
 että sinun kodissasi olisi erinomainen yhteys. 
Katsotaan eri tapoja;
 joiden avulla voit parantaa nettiyhteyttäsi omassa kodissa.
1. Aseta reititin keskeiselle alueelle
Omaa reititintä ei voi napauttaa ihan mihin tahansa kodin nurkkaan. Sinun pitäisi varmistaa, että reititin on mahdollisimman keskeisellä alueella kodissa. Lisäksi se pitäisi pitää kaukana metallista ja muista esineistä, joissa on elektromagneettinen kenttä. Kannattaa myös nostaa oma reititin hieman lattian rajan yläpuolelle, jolloin voit odottaa saavasi hieman paremman ja nopeamman signaalin.
2. Päivitä reititintä
Virukset ja muut haittaohjelmat pääsevät helposti käsiksi reitittimeen, jolloin oma nettiyhteys voi kärsiä. Lisäksi haittaohjelmat saattavat varastaa sinun henkilökohtaisia tietojasi. Jos esimerkiksi pelaat nettikasinoilla, kuten kasinolla CasinoHuone.com, niin haluat varmistaa, että kaikki henkilökohtaiset tietosi ja etenkin maksutiedot ovat aina turvassa.

Reitittimen päivittäminen on siis hyvin tärkeää. 
Seuraa saatavilla olevia päivityksiä ja tee ne heti, kun se vain on mahdollista.
3. Hanki parempi antenni
Suurin osa reitittimistä varustetaan pienellä, muutaman sentin korkuisella antennilla. Se johtuu siitä, että pidemmät antennit ovat yleensä melko pahan näköisiä eivätkä ehkä sovi ihan jokaiseen kotiin. Jos haluat paremman nettiyhteyden, niin pidemmän antennin ostaminen voi olla hyvin kustannustehokas ja nopea ratkaisu.

Nämä pidemmät antennit saattavat parantaa nettiyhteyttä kodissa huomattavastikin, mutta ne eivät ehkä ole kovin kauniin näköisiä.
4. Muista suojata oma Wifi verkkosi salasanalla
Jokaisen pitäisi aina suojata oma WiFi verkko salasanalla.
 Luuletko, että naapurisi ei käytä nettiäsi vain siksi, että hänellä on omansa?
 Älä usko tätä, nimittäin naapuri saattaa käyttää.





Arkena vaan ei lauantaina

Moikka,

Välillä on oikeasti kiva panostaa ihan arkeen.
Varsinkin silloin kun minun viikonloppu vapaani ovat
keskellä viikkoa eikä lauantaisin tai sunnuntaisin.

Arki on läsnä ihan koko ajan, niin tiskin, kun likapyykin tai pesujen,
siivousten, koirankarvojen sekä likaisten sormenjälkien kautta.
Sitä pakoon ei pääse ;)

kattaus teema servetit iittala kesä astiat

Välillä olen koittanut edes pikkaisen enemmän panostaa
ihan tavallisena arki iltana edes ruokailuun.
Vaikka syömmekin tavallista kotiruokaa,
olen etsinyt uusia reseptejä joilla parantaa makumaailmaa,
käyttämällä vihanneksia ja mausteita enemmän.

kattaus teema servetit iittala kesä astiat

Ruokailuun eniten vaikuttaa kattaus.
Yksinkertaisen kauniit.
Lautasliinat, yleensä ihan paperiset servetit arkena,
lasit ja se että kaikki on ihan hiukan kauniimmin esillä.
Ehkä hiukan enemmän aikaa yhdessä syömiselle.

Kun arkena se vain menee niin että jokainen
menee ja hakee yhtä aikaa ruokaa kiireellä lautaselle,
lusikoi sen ja se olit sitten vain heipat.
Siinä vaiheessa kun äiti on vasta saanut oman
annoksen lautaselle. On nälkäinen lauma jo syötetty.

kattaus teema servetit iittala kesä astiat

Meillä joka iltainen traditio,
että juodaan yhdessä ilta kaakao.
Päivän jutut ja tulevat höpötellään  ilman kännyköitä, myös minä
ja samalla toivotaan kauniit unet.

kattaus teema servetit iittala kesä astiat  lettu lettukestit lätyt

Tämä sama sininen hortensia on ihastuttanut keittiössä
jo muutaman viikon.
Sopii niin täydellisesti bambu tablettien ja valkoisen pyöreän pöydän kaveriksi.

Tällaiset lettukestit voivat arkenakin maistua.

kattaus teema servetit iittala kesä astiat  lettu lettukestit lätyt

Arkena vaan ei lauantaina.

kattaus teema servetit iittala kesä astiat  lettu lettukestit lätyt

Herkullista viikonloppua sinulle!

Love,




Kevään saapumisen varma merkki: ORVOKIT

Moikkelis moi,

Ihanan vapaapäivän iltaa teille.

Aamu alkoi rauhallisella aamukahvilla,
jonka jälkeen makuuhuone koki lattiasta kattoon siivoamisen.
Puhtaisiin petivaatteisiin on tänään illalla mukava käpertyä rakkaan kainaloon.
Mutta nyt alkaa orvokkiaika on käsillä,
tarhaorvokit ja sarviorvokit saavat kyllä niin hyvälle mielelle.

orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen

Mutta mikä päivä,
kirppistelyä, kirpputoreja ja kivoja löytöjä.
Sitten menin ostamaan varmaan 20 orvokkia, määrä tuntui isolta,
mutta kummasti ne katos pihapiiriin, kun niitä istuttelin.

orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen


orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen

Orthexin altakastelu, eli  terassilaatikoihin laitoin
kulkureitin molemmin puolin, sekä etupihan keittiön ikkunan alla olevaan laatikkoon.
Olen monena vuonna ollut vain yhden värin taktiikalla liikenteessä.
Vaan tänä vuonna valitsin kaikkea näitä.

orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen orthex

Ensinnäkin tuntui että olen todella myöhässä tänä vuonna
näiden joka keväisten ihastuttavien kukkien kanssa.
Vaikka todellakin olin viime vuonna 27.4. 2018 istuttanut
orvokkeja sormet palellen. Lue 

Tai sitä edellis vuonna eli 27.4.2017 oli vielä pakkasöitä.

On nämä todellakin varma kevään merkki: ORVOKIT

orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen orthex terassilaatikko

orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen orthex terassilaatikko

Tänään meinasivat orvokit ihan tykätä huonoa paahteesta,
ennen kun sain ne multaan.
Sen verran kuumasti aurinko paistoi.

orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen orthex terassilaatikko

Onneksi nämä kestokasteluastiat antavat hiukan enemmän toivoa,
että nämä kestävät koko kesän.
Niin on onneksi muutamana kesänä jo käynyt ja maahan olen ne syksyllä istuttanut.
Kiitos Orthexin. Minäkin voin onnistua!


orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen orthex terassilaatikko

Muutama piti istuttaa saviruukkuun,
tykkään niin tästä yhdistelmästä.
Nämä asetin vanhalle mustalle tuolille sisääntuloon.
Tämä on aamu aurinkoinen, eli kestävät täällä paremmin.

orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen saviruukku

orvokki kevät kukka kevätkukkija istuttaminen saviruukku

Mutta onhan tämä varsin yleinen kevät ja kesäkukka.
Enkä yhtään ihmettele.

Ehkä kuitenkin vielä pari murattia ja kesäkukkia,
sitten kesällä.




Krookukset eli kevätsahramit

Hei ja aurinkoista lankalauantaita,

Pääsiäisen pyhät on monelle muutaman vapaapäivän arvoisia.
Kun ilmat ovat näin maittavia, silloin keväthulluus iskee.
Näin vain ei ole minulla.
Silti nautin illoista ja viikkovapaista, jolloin
melkein hajotin itseni rehkiessä ihanassa kevät säässä.
Niin sai kevät ihan pauloihinsa.

krookukset krookus kevätsahrami kevätkukkijat kevät kukkapenkki sipulikukka

Aivan mielettömän upea tunne,
kun kevät saapui kuin varkain.
Keskiviikkona oli vielä aika monta lumikasaa,
jotka lämpöisen päivän päätteeksi olivat pihalta kadonneet.

krookukset krookus kevätsahrami kevätkukkijat kevät kukkapenkki sipulikukka

Eilen grillattiin ja ensimmäiset hyttysetkin bongattiin,
joten tämä on aika ihanaa aikaa.
Linnut laulaa ja monet puut ja pensaat ovat pikkuisilla silmuilla.
Minulla tästä pahenee allergia, mutta kestän sen :(
krookukset krookus kevätsahrami kevätkukkijat kevät kukkapenkki sipulikukka

Haravoin ja siivosin muuten nurkkia pihalla.
Sekä ihastelin kevään ensimmäisiä kukkijoita.
Krookukset eli kevätsahramit
valkoisen, violetin ja sinisen väreissä.

krookukset krookus kevätsahrami kevätkukkijat kevät kukkapenkki sipulikukka

krookukset krookus kevätsahrami kevätkukkijat kevät kukkapenkki sipulikukka

Krookuksia nousee vielä lisää sekä tulppaaneja pieniä alkuja.
Ihanaa odotus on alkanut ja toivottavasti saan nauttia upeista tulppaaneista pian.

krookukset krookus kevätsahrami kevätkukkijat kevät kukkapenkki sipulikukka

Aamulla olo oli kuin selkäsaunan saanut. 
Metsuri kävi leikkaamassa aronia aidan talon toiselta puolen joka on 
naapurin kanssa yhteinen.
Risuja tuli haravoitua ja vietyä pois
lisäksi levitin 4 säkillistä katetta kukkapenkkiin.
Talon toisen puolen aronia aita,
on sen näköinen että kimppuun olisi ihan pian käytävä.
Joten tekemistä riittää vielä.

Aronia aidan risuista tein pääsiäisen
risunipun ulko-oveen.
Pari keltaista narsissin kukkaa pääsi koristeeksi.

krookukset krookus kevätsahrami kevätkukkijat kevät kukkapenkki sipulikukka aronia risukimppu

krookukset krookus kevätsahrami kevätkukkijat kevät kukkapenkki sipulikukka aronia risukimppu ovi

Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa teille jokaiselle.

Love,


Pääsiäisen jälkiruoka herkut

Moi,

Minulla on todella paha tapa,
kun olen vapaalla,
silloin en tekisi muuta kuin leipoisin
 tai teen erilaisia herkkuja.


Tai vaihtoehtoisesti ostelen suklaata..
Nämä pikkuiset suklaamunat pääsivät
serveteistä tehtyihin pupuihin.


Tämä ainainen herkuttelu vain näkyy kropassa samointien.
Vaikka kuinka ihania kaikki ovatkin,
on se harmillinen tapa.
Jotenkin haluan antaa perheelle jotain enemmän..


Tänään alkaa ainakin meillä lapsilla pääsiäisvapaat.
Mies on vielä huomenna töissä, sitten monen päivän vapaat.
Jotka minä taas vietän pääosin töissä.

Pääsiäisen aikaan tulee tehtyä monenlaisia herkkuja.
Kuvissa näkyvät juuttikankaiset puput,
ovat oma tekemiä muutaman vuoden takaa.
Söpöjä ne on vieläkin.
Nyt vain allergia on niin kova, etten voinut pajunkissoja
tuoda ollenkaan sisälle.


Olen ihastunut näihin pappilan hätävara herkkuihin.
Kermaa vaahtona
maitorahkaa
kinuski viola tuorejuusto
sokeria
vaniljasokeria
digestive keksejä
pensasmustikoita
ehkä kinuskikastiketta hiukan


Aina ihastuttavat herkut suklaapallot
100 g voita
3 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 rkl kylmää kahvia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakao jauhetta Oboy

koristele eli pyörittele kookoshiutaleissa



Joten tässä on monta jälkiruoka vaihtoehtoa pääsiäisen ruokapöytään.

Love,