Syyskuun askareena kuorikatetta

syyskuuta 05, 2018

Moikkamoi!

Syyskuu alkoi kivoilla syksyisillä kosteilla aamuilla.
Jota taisi kestää ihan pari aamua, kun saatiin jälleen lämpöaalto takaisin.
Nyt on kyllä ollut turha märistä kauniista ja aurinkoisista keleistä.
Sain vasta matotkin pestyä.

syyskuu hortensia syyshortensia pensas kuorikate

Tänään aamusta olin päättänyt tehdä syyshortensia pensaille jotakin. 
Tai oikeastaan pensaan juurille.

Minulla oli valmiina monta säkkiä mäntykuorikatetta, joten tuumasta toimeen.
Oikeastaan sain tähän sykäyksen puutarhurilta,
joka sanoi ettei nämä syyshortensia pensaat ole menetetty tapaus. Jipii!!
Pelkäsin kun menin leikkaamaan niitä muutama vuosi takaperin tietämättä mitä teen.
Toki olin paljon lukenut ja videoitakin katsellut, silti ne otti nokkiinsa.
Vaikka monesti nämä eivät pahastu leikkaamisesta.

syyskuu hortensia syyshortensia pensas kuorikate

Syyshortensiathan leikataan aikaisin keväällä, joten nyt niitä en leikannut.
Vaan nurmikko ja rikkaruohot oli vallannut juurien alueen kokonaan.
Tämä vaati hiukan konttaamista pensaan alla.

syyskuu hortensia syyshortensia pensas kuorikate

Jotta sain poistettua nurmikon ja rikkaruohot aika laajasti ja levitin mäntykuorikatetta päälle.
En laittanut mitään kankaita tai sanomalehtiä, joten tiedän tekeväni työn taas ensi vuonna :)

syyskuu hortensia syyshortensia pensas kuorikate

Ensinnäkin pensaat näyttävät nyt jo paljon paremmilta.
Sekä myös ruohonleikkuri pysyy tarpeeksi kaukana.
Nyt kun nurmikko on kasvanut myös pensaiden takana, se alue kun vasta keväällä istutettiin.

kuvattu toukokuussa 2018
kukkapenkki toukokuu

Tänään kuvattuna syyskuussa 2018
kukkapenkki syyskuu

Taidankin jatkaa syreeni pensaiden alustat ja tuijien alustat seuraavaksi.
Sitten on muiden syksyn töiden vuoro, kuten nurmikon paikkaamista ja uima-altaan purkamista.
Kuiva ja kuuma kesä oli osapaikoin nurmikolle turmiollinen. Sekä pikkuhiljaa haravointia. Kun lehtipuut tiputtavat lehtensä.

Niin ja niitä syysistutuksiakin pitäisi miettiä. Koska otin vasta huhtikuussa istuttamani valkoiset orvokit pois keittiön ikkunan alta.
Olivat aika reppanan näköiset.
Mutta perjantaina ajattelin lähteä
Turkuun kirppiskierrokselle ja ehkä jos poikkeaisin puutarhalle.


Saatat Pitää Myös

8 comments