CROCS #comeasyouare ja alekoodi

toukokuuta 13, 2017

Hei kesä!

Kuinka mahtavaa kun Crocsilta otettiin yhteyttä
ja sovittiin yhteistyöstä.
Sain valita perheelleemme kengät kesäksi.


Kesä on pihaleikkien aikaa,
joten pikkumies valitsi itsellensä kevyet ja aika makeet kengät.
Kids' CitiLane Roka Slip-On


Nämä sopii niin kaupunkiin, rannalle kuin kotipihallekin.
Mielettömän kevyet ja helposti jalkaan laitettavat.




Kesähän on tunnetusti crocsien parasta lompsuaikaa.
Silti valitsin itselleni työkengät


Pelkästään sisäpohjan pehmeämmän vaimennuksen vuoksi.
Värinä valkoinen on kyllä aika vaativa ja lika näkyy helposti
varsinkin puutarhatöitä tehdessä,
mutta nämä saa pesemällä helposti puhtaiksi.
Toki aion koittaa työssäni,
jossa olen jaloilla koko työajan.
Joten mielenkiinnolla odotan kun pääsen näitä
kunnolla käyttämään.
Tavalliset crocsit eivät taatusti ole niin hyvät.
Sekä työssä että kotona pohjan pito on aika tärkeä, ettei vain liukastu.


Tytölle valittiin melko tavalliset crocsit,
neiti on siinä pahassa iässä ettei enää lasten koot sovi,
joten aikuisten puolelta olisi pitänyt valita.


Näille on käyttöä kotipihassa ja rannalla.
Harmillisesti isille tuli liian pienet, joten ehkä posti pian kulkee ja hän saa omansa.


Nyt kipin kapin crocs.fi tai myymälään
ja tilaat itsellesi kesäksi kengät 
koodilla SUMMER25
saat 25% alennuksen 12-15.5.2017
Love,

Marika`s

Crocs Suomi Official

 Crocs kutsuu sinut liittymään maailmanlaajuiseen liikkeeseen.
 Tule, ja omaksu liikkeen sanoma, jokainen on ainutlaatuinen. 
Tulkaa kaikki mukaan.

Saatat Pitää Myös

8 comments