Kuulumisia joulusta

Hei,
 ihanaa vuoden viimeistä viikkoa teille kaikille.

Ihanaa kun saimme viettää
melko perinteisen kotijoulun,
ei ollut kiire minnekkään, 
ja kaikilla oli todella hyvä fiilis.

Airam valo talvi sisustus



Saunoimme.
söimme,
jaoimme lahjat,
kävimme viemässä kynttilät haudoille,
nauroimme ja 
minä itkinkin.
Niin kauniisti tyttöni oli minulle kirjoittanut.

Piirsin kuvan, siihen silmät jotka nauravat
ja suun joka hymyilee.
Piirsin korvat, jotka jaksaa kuunnella
ja sydämen joka jaksaa välittää.
Piirsin ihmisen joka on minulle tärkeä.
Piirsin sinut ÄITI!

Lasten koristelema aito kuusikin ilahdutti 
olohuoneessa muutaman päivän,
mutta eilen pääsi terassille.

joulukuusi


Kuten varmaan monimuukin,
ollaan syöty pidemmän kaavan mukaan,
nautittu herkkuja, vähän jo ehkä liikaakin.
Leikitty, katseltu elokuvia, nukuttu pitkään,
halailtu, juteltu..

Sain lahjaksi Pauligin cupsolo keittimen,
mitä en tiennyt edes tarvitsevani..
mutta
 voi mitä herkku kaakaoita ja kahveita 
sillä saakaan aikaiseksi,
vai tuoksuuko nenääsi herkullinen  
Tazza minttukaakaon tuoksu :D


Lumiukko soppa

Pikkupakkanen ja lumiukkosoppa,
Ihan mahtiyhtälö <3

Pikkupakkanen ja lumiukkosoppa



Yhdessä olo antoi jälleen suuren määrän,
jaksamiseen tarvittavia työkaluja, että
jaksaa vallan hyvin ottaa arki kaikkineen vastaan.

talvi asetelma piha lyhty

Tästä on hyvä jatkaa ja 
ottaa uusi vuosi vastaan.

Love,

Marika`s

Jouluviikon paniikki

Paniikki nappulaa tuli 
painettua.
En ole kerennyt oikeastaan mitään valmisteluja 
vielä tekemään..

Terassi joulu karrynpyora


Vaikka olen muutamaan otteeseen
tehnyt jo pipareita ja torttuja ja kookospalloja.
Herkut ovat kadonneet parempiin suihin..

Terassi joulu 2016 kynttila tuikut


Tämä viikko on vielä todella työntäyteinen,
joten organisaatio/työnjohto taidoille
on nyt todellakin käyttöä.

Eiköhön se jouluaatto kuitenkin
saada juuri sellaiseksi,
kun haluamme.

Terassi joulu sisustus calluna


Joulukuusta en taida uskalla tänä vuonna
ottaa aitoa ainakaan sisälle,
sen verran on allergia päällänsä.

Voi silti olla että
terassin pikkukuusi pääsee sisälle hetkeksi.


Terassi joulu tunnelma valo lyhty

Koitan vielä olla välittämättä tuosta 
lumen sulamisesta ja katoamisesta
ja pitää jollakin tasolla joulufiilistä yllä.
Helppoa se ei ole mutta 
pakko on vain koittaa.

Terassi joulu poyta maalarintikkaat

Hämärää on ollut ja varsinkin
aikaisin aamulla kun kuvia otin.
Tunnelmaa lisäsin kynttilöillä ja voi kyllä sitä löytyi..

vanha lyhty havut


Oikein ihanaa joulunodotusta!

Love,

Marika´s

Kookospallot

Nämä kookospallot eivät ole meillä kuulunut
joulupöytään, vaikka retroherkkua ovatkin.
Ehkä taitaa olla tämän jälkeen..


Joskus jonkun uuden kokeileminen
tuntuu liian vaikealta toteuttaa,
mutta kun päättää kokeilla huomaakin
kuinka helppo se olikin.

Kastehelmikulho kookospallo


Olen koittanut
olla avoimempi ja aina välillä
saan jotain uutta herkkua aikaiseksi.

Tälläkertaa vuorossa oli
KOOKOSPALLOT

Kastehelmikulho kookospallot


Kokeilin kahta hiukan eri ohjetta
ja parhaimmat tuli tällä
Kinuskikissan ohjeella

hyasintti tuikku

Mietinkin jos vaikka pikkuiset 
muistamiset näillä..


Joulu on pian täällä.

Love,


Marika`s

Coloria Makuuhuoneen remontointi part 4, Laastia seinään

Nukkuminen, 
maailman tärkein asia, joten
makuuhuoneen seinästä tuli harmaa.
ehkä vähän tylsä,
mut silti aika ihana
tai en sitä alunperin suunnitellut, mutta..

Samalla laitoin pikkuisen joulua
<3

Makuuhuoneen sisustusta

Valkoinen antoi liian kalsean ja
kylmän vaikutelman.
Pehmeys puuttui vallan.

Mutt nyt kysynkin sinulta
Mitä sinä laittaisit tähän seinälle?
Ottaisin ilomielin ehdotuksia vastaan :)


Tytön huoneeseen valitsin
seinien väriksi laastin.
Siihen niin ihastuneena päätin meidän makuuhuoneen
 takaseinän maalata samalla maalilla,
tapetoinnin sijaan.

Eikö näytäkin mahtavalta
Colorian Royal sisustusmaali,
värikoodilla X487 Laasti.

Seinat maalattu ja kattopaneelit asennettu

Silkinhimmeänä ja kuivutessaan täysin himmeänä.
Ihan paras!
Eikä muuten haise!

Coloria sisustus tinek jennylund

Olinkin makuuhuoneeseemme haaveillut
betonimaisesta/rustiikkisesta/sinkkisestä väristä,
tosin ensin tapetin muodossa :)
 valkoisen ja vanhojen huonekalujen kaveriksi.

ikea jennylund tinek

Ikkunan smyygit sai mies tehtyä
ja jos vielä saan heinäseipään verhotangoksi tähän.
Odottelee jo
kun vain osaisin päättää kiinnitystavan :D
Niin ja ne verhot..
Työpöytäni on ollut paketointipöytänä,
pari pikku pakettiakin tuossa väsäilin.

Talonpoikaispoyta imac


Niin vanha ja uusi kohtaa.
Ikean Hektar valot ostin yö/lukuvaloiksi,
mutta en halunnut ensimmäiseksi reijittää
seinää ja kun sängynpäätykin on vielä hakusessa.
Kiinnitin toisen omenalaatikko yöpöytääni
vaikka lukuvaloksi nojatuolissa ollessa.

ikkunanpoka vanha puulaatikko ikea hektar


Makuuhuoneen remontin edistymistä ja 
muutosta voit helposti seurata


Olen tämän remontin jaotellut osiin, koska
tämä on meille suurin yksittäinen remontin kohde.

Vielä puuttuu lattia, joka jo odottelee valmiina,
mutta sitä ennen pitäisi ratkaista vinon lattian kirous.
Sekä katto-että jalkalistat.



Niin ja ettei olisi liian helppoa lastenhuoneiden muutokset ovat työnalla,
jotta tyttö saa isomman huoneen ja pikkumies oman huoneen,
joten remontit jatkuu..

Love,

Marika`s
Maali saatu blogiyhteistyönä.
Kiitos!


Coloria



Kuuleeko kukaan

Onko siellä enää ketään?

On ollut ihan hirveä ikävä teitä kaikkia
ihania ihmisiä siellä ruudun toisella puolella.

Hyasintti

Kesästä lähtien olen painanut
niin paljon ylitöitä, 
että se alkaa näkyä jo itsessä.

Tuleva joulu ja sen saapuminen
meinaa nostaa väkisinkin paniikkinappulaa.
IIK!!!

hyasintti house docktor kynttila

Arki on ollut ja tulee varmaan
vielä tovin olemaan
niin hektistä,
 etten meinaa saada sitä pientäkään hetkeä vain itselle.

Instagramia olen ja tulen varmasti
päivittämään useimmin,
Ensinnäkin on helppoa
vain kuvan muodossa viestittää tunnelmia
ja fiiliksiä.
Sytyttää kynttilät ja istua hetki hiljaa..

hyasintti kynttila

Ihan raapaisee, kun ei ole oikeastaan aikaa
edes välillä konetta aukaista, kun tiedän 
sen vievän ajan joltakin muulta.

Tämä on silti niin osa minua,
ettei se taida kovin hevillä edes irrota minusta.
Rakastan lukea ja fiilistellä toisten kuvilla.
Niistä yleensä omat ajatukset
alkavat tuottaa ajatuksia, mutta
myös niitä mitä olis pitänyt tehdä..

calluna lyhty

Muutosten syksy ja talvi on nyt käsillä
ja keväästä tai uudesta vuodesta en osaa
yhtään sanoa miten
tai mihin suuntaan asiat menee.

Ainahan sanotaan yhden oven sulkeutuessa,
toinen avautuu.
Tähän on ihan pakko luottaa,
että näin käy myös minun kohdallani.

Joulunodotusterveisin

Love,

Marika´s



Se toinen joululahja

Salainen jouluystävä on
Kohti joulua blogin Karon käsialaa.

Aivan mahtava idea ilahduttaa
ja helpottaa joulunodotusta tuottamaa tuskaa.


Toisesta salaisen jouluystävän paketista,
löytyi kaikkea ihanaa.

Pikkupuut laitoin makuuhuoneeseen

Ja huomaa makuuhuoneen seinän väri,
kerron siitä myöhemmin lisää :)


magneetti, lahjapaketti kortteja, 
kahvipapu suklaata, juuttinarua ja pehmoinen bambi.


Bambi pääsi House Doctorin kynttelikköön.



Kiitos sinulle salainen jouluystäväni <3



Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää!

Joulunodotusterveisin

Love,